Perustelut
Päijät-Hämeen Hyvinvointialue on lähettänyt Hollolan kunnalle laskun, liittyen Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen hyväksymään korvaukseen ns. palkkaharmonisaatioasiassa. Hollolan kunta on toistuvasti kiistänyt vastuunsa syntyneeseen kustannukseen ja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.6.2024 §154 kiistää laskun.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on toimittanut asiamiehensä, Asianajotoimisto Merilampi Oy:n VT Antti Karangon toimesta kunnalle kirjeen koskien hyvinvointialueen laskun palkkaharmonisaatioon liittyvien kustannusten maksamisesta. Sama kirje on toimitettu myös muille Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän entisille jäsenkunnille. Hyvinvointialue vaatii edelleen laskun maksamista ja kirjeestä ilmenee, että hyvinvointialueelta on odotettavissa myös uusia palkkaharmonisaatioon liittyviä laskuja, joiden euromäärä ei ole vielä tiedossa. Kunta vastaanotti perjantaina 20.9.2024 Hyvinvointialuetta asiassa edustavan asianajotoimistomon kirjeen: Hollolan kunta, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vaatimuskirje, 20.09.2024 perjantaina 20.9.2024. Kirje on tämän esityslistan liitteenä.
Kirjeessä hyvinvointialuetta edustava asianajotoimisto kertoo saaneensa Hyvinvointialueelta ohjeen ryhtyä perimään Hyvinvointialueen saatavia tuomioistuimessa, mikäli Hyvinvointialue ei ole saanut täyttä suoritusta 14 päivän kuluessa tämän kirjeen päiväyksestä. Jos Hyvinvointialue on pakotettu viemään asian tuomioistuimen ratkaistavaksi, Hyvinvointialue tulee muun ohessa vaatimaan, että Hollolan kunta velvoitetaan korvaamaan täysimääräisesti Hyvinvointialueen oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.
Koska hallintosäännön mukaisesti asiaan vastaaminen on kunnanhallituksen toimivaltaa, kunta on pyytänyt asianajotoimistolta lisäaikaa, jolloin vastaus voitaisiin päättää hallintosäännön mukaisesti. Pyyntöön vastattiin seuraavasti: Saamani tiedon mukaan päämiehemme saattaa harkita viestissänne esitettyä 4.10.2024 jälkeen, jos maksua ei ole siihen mennessä saatu vaaditun mukaisesti ja siksi on välttämätöntä viedä asia vaatimuskirjeessä selostetun mukaisesti tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Asiaa valmistellessaan kunta pyysi nähtäväkseen sen toimielimen päätöksen, johon laskutus perustuu, sekä asiaan liittyvän sopimuksen palkaneroista maksettavasta korvauksesta. Pyynnössä on myös esitetty, että asiakirjat lähetettäisiin kaikille entisille jäsenkunnille. Asianajotoimisto on molemmat asiakirjat kunnalle luovuttanut (salaisena, julkisuuslaki §24.1 kohta 18) ja saateviestissä todennut: Päämiehemme ohjeistuksen mukaisesti toimitan em. asiakirjat tässä päämiehemme ja Hollolan kunnan välisessä asiassa ainoastaan Hollolan kunnalle sen esittämän pyynnön mukaisesti. Saadusta päätösottesta käy selkeästi ilmi, että Päijät-Hämeen Hyvinvointialue on ollut asiasta päättäessään tietoinen Hollolan kunnan kannasta, että kunta ei ole asianosainen asiassa. Hyvinvointialue ei asiasta päättäessään ole pitänyt Hollolan kuntaa Hyvinvointialuelain §144 ja Hallintolain §59 mukaisena asianosaisena.
Päijät-Hämeen kunnat Lahden kaupungin johdolla ovat pyytäneet asiantuntijalausunnon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alijäämäkirjauksesta. Lausunnot on pyydetty työoikeuden emeritusprofessori, OTT, VTK Seppo Koskiselta ja oikeudellista asiantuntijalausuntoa hallinto-oikeuden emeritusprofessori, OTT Olli Mäenpäältä.
Lausunnot on annettu Lahden kaupungin tilanteesta, mutta ovat kuntien yhteisestä toimeksiannosta tilattuja ja yhtälailla sovellettavissa kuntayhtymän muihin jäsenkuntiin.
Lausuntojen mukaan Lahden kaupunki ei ole vastuussa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän vuonna 2023 toteuttaman palkkaharmonisaation aiheuttamista kustannuksista. Kyseiseen palkkaharmonisaatioon perustuvat saatavat ovat kiistatta syntyneet luovutuksen saajan aikana luovutuksen saajan toimesta luovutuksen saajan päättämällä sopimuksella. Päijät-Hämeen Hyvinvointialueella ei ole ollut juridista perustetta vaatia kustannuksia jäsenkunnilta.
Asiantuntijalausunnot ovat esityslistan liitteinä ja toimitetaan Hyvinvointialueelle vastauskirjeen liitteenä.
Asiakirjoihin perusteella on valmisteltu vastauskirje saapuneeseen vaatimuskirjeeseen. Siinä todetaan yksiselitteisesti, että kunta ei ole asiassa asianosainen, eikä vastuussa Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen itsensä toimesta liikkeenluovutuksen jälkeen päättämästä sopimuksesta. Päijät-Hämeen Hyvinvointialueella ei ole ollut juridista perustetta vaatia kustannuksia jäsenkunnilta. Lisäksi vastauksessa todetaan: Hyvinvointialue on virheellisesti ilmoittanut valtiovarainministeriölle väitetyn saatavan koskien palkkaharmonisaatiota. Tämä on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan kunnan valtionosuuteen vähentävästi. Mikäli valtiovarainministeriön valtionosuuspäätös ei oikaisuvaatimuksemme/ valituksemme johdosta muutu, tulemme vaatimaan Hyvinvointialueelta vahingonkorvausta kyseisestä lakiin perustumattomasta virheellisestä ilmoituksesta johtuneista valtionosuuden vähentymisestä. Lisäksi vaadimme Hyvinvointialuetta korvaamaan oikeudenkäyntikulumme laillisine viivästyskorkoineen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnahallitus toteaa, että Hollolan kunta ei ole vastuussa Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen itsensä toimesta, liikkeenluovutuksen jälkeen, päättämästä sopimuksesta. Päijät-Hämeen Hyvinvointialueella ei ole ollut juridista perustetta vaatia kustannuksia jäsenkunnilta. Lisäksi kunnanhallitus katsoo, että Hollolan kunta ei nyt käsiteltävässä korvausasiassa ole asianosainen.
Kunnanhallitus päättää antaa laaditun vastauskirjeen mukaisen lausunnon, vastauksena Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen esittämään vaatimuskirjeeseen.
Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan antamaan asiasta lisätietoja tai lausuntoja, mikäli aikarajoitteet sitä edellyttävät.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.