Valmistelija
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Perustelut
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy kehittää Lahden seudun elinkeinoelämän kasvun edellytyksiä ja kilpailukykyä yhdessä kuntien kanssa sekä markkinoi seutua vetovoimaisena yritysympäristönä. LADEC auttaa Asikkalassa, Hartolassa, Hollolassa, Iitissä, Lahdessa, Orimattilassa ja Padasjoella toimivia yrittäjiä ja yrityksiä kaikissa yrityksen perustamiseen, yrittäjyyteen, kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen sekä seudullemme sijoittumiseen liittyvissä asioissa.
Päijät-Hämeen kunnat osallistuivat vuoden 2018 aikana neuvotteluihin elinkeinoyhtiörakenteen uudistamisesta 1.1.2019 alkaen. Neuvottelujen pohjalta Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n palvelut laajennettiin rahoittajasopimuksella kattamaan Hollolan, Lahden ja Orimattilan lisäksi Asikkalan, Hartolan, Iitin ja Padasjoen kunnat. Kaikki Päijät-Hämeen kunnat kuitenkin omistavat Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n osakkeita ja mahdollisuus rahoituspohjan laajentamiseen tulevaisuudessa pidettiin avoimena. Rahoittajasopimuksen mukaiset vuoden 2023 asukaskohtaiset maksuosuudet LADECin palveluista on 13,50 €/asukas Asikkalan, Hollolan, Iitin, Lahden ja Orimattilan osalta sekä 7,90 €/asukas alle 5 000 asukkaan kuntien eli Hartolan ja Padasjoen osalta.
Lahden kaupunki on käynyt vuoden 2023 aikana neuvotteluja Kärkölän kunnan, Heinolan kaupungin sekä Sysmän kunnan kanssa rahoittajasopimuksen mahdollisesta laajentamisesta koskemaan myös edellä mainittuja Päijät-Hämeen kuntia. Näiden keskustelujen perusteella kaikissa kolmessa kunnassa on valmius jatkovalmisteluun rahoittajasopimukseen liittymisestä. Tavoitteena on, että Kärkölä, Heinola ja Sysmä päättävät mahdollisesta rahoittajasopimukseen liittymisestä maaliskuun loppuun 2024 mennessä nykyisillä sopimusehdoilla. Vuoden 2023 mukainen maksuosuus per asukas olisi Heinolan osalta 13,50 €/asukas ja 7,90 €/asukas Kärkölän ja Sysmän osalta.
Lahden kaupunki on vienyt asian kaupunginhallituksen päätettäväksi 11.12.2023 kokoukseen. Muilta Ladec Oy:n osakaskunnilta on myös pyydetty kannanottoa mahdollisen rahoittajapohjan laajentamisesta.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n mahdollisen rahoituspohjan laajentamisen 1.1.2025 alkaen kattamaan Kärkölän, Heinolan sekä Sysmän, mikäli kyseiset kunnat päättävät osaltaan hyväksyä rahoittajasopimukseen liittymisen. Päätökset rahoittajasopimukseen liittymisestä tulee tehdä 31.3.2024 mennessä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.