Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 321 Ennakkokanta, Hollolan Tilapalvelu Oy, toimitusjohtajasopimus

HOLDno-2023-878

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan voimassa olevan konserniohjeen kohdan 18 mukaan konserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoa hankittava konsernijohdon ennakkokäsitys strategisesta tai merkittävästi yhteisön tai kunnan toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen liittyvästä asiasta. Yhteisön hallituksen tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan konsernijohdon kanta seuraaviin toimenpiteisiin.. "Keskeiset henkilöstöpoliittiset periaatteet kuten henkilöstöetujen ja palkkioiden perusteet ja muutokset niihin, johtajasopimus, toimitusjohtajan palkkaukseen ja sijaisjärjestelyihin liittyvät päätökset".

Hollolan Tilapalvelu Oy:n hallitus pyytää kunnahllitukselta ennakkokantaa yhtiön voimassa olevan toimistusjohtajasopimuksen muuttamisesta, osana Hollolan Tilapalvelu oy:n ja Hollola Asuntotalot Oy:n johtamisen uudelleenjärjestelyjä. Voimassa olevan sopimuksen osalta on huomioitu uudelleenjärjestelyjen vaikutus vastuisiin ja täsmennetty kirjauksia immateriaoikeuksista ja sopmiuksen päättämisestä erityistilanteissa.

Yhtiöltä tullut pyyntö on tämän esityslistan oheismateriaalina ja ehdotettu toimitusjohtajasopimus (salainen, Julkisuuslaki §24) liitteenä.

Asiantuntijana kuultavana yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Kari Hyytiä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus toteaa ennakkokantanaan, että esitetty toimitusjohtajasopimus on kunnan linjausten mukainen. Kunnanhallitus ei näe estettä sopimuksen hyväksymiselle yhtiön hallituksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa sopimuksen yhtiön hallitukselle valmisteltavaksi sen varmistamiseksi, että sopimus on yhtenevä kunnan muun vastaavan sopimuskäytännön kanssa.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli Kari Hyytiä, Hallituksen varapuheenjohtaja Hollolan Tilapalvelu Oy. Helena Maattola ilmaisi esteelisyytensä (edustusjäävi, yhtiön hallituksen jäsen, hallintolaki 28.1 § kohta 2) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

Esteellisyys

  • Helena Maattola

Tiedoksi

Hollolan Tilapalvelu Oy (hallituksen pj ja toimitusjohtaja).

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.