Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 316 Osakassopimuksen muutos, Provincia Oy

HOLDno-2022-218

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta on reklamoinut Provincia Oy:tä SAP-talousjärjestelmän käyttöoikeuslaskutukseen liittyen. Kunnan näkemys on ollut, että laskutuksessa on huomioitu käyttöoikeuksia, joita ei ole otettu käyttöön tai joiden käytöstä on luovuttu. Asiasta on käyty neuvotteluja Provincia Oy:n kanssa ja neuvottelujen lopputulemana on laadittu liitteenä oleva esitys asiakashyvityksestä Hollolan kunnalle.

Kunta on luopumassa SAP-järjestelmästä vuoden 2024 aikana (tilinpäätös 2023 vuodelta) ja ottamassa käyttöön uuden taloushallinnon järjestelmän. Kunnan näkökulmasta käyttöoikeuksia koskeva erimielisyys on hyvä saattaa päätökseen ja jatkaa uuden järjestelmän käyttöönottovalmisteluja hyvässä yhteistyössä Provincia Oy:n kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan asiakashyvityssopimuksen Provincia Oy:n kanssa. Kunnanhallitus valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan allekirjoittamaan asiaan liittyvät dokumentit.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan ja Provincia Oy:n välillä on neuvoteltu palvelun sisältöä, vastuita ja hinnoittelua täsmentävä palvelusopimus. Sopimus löytyy tämän pykälän liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen palvelusopimuksen, sekä valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan allekirjoittaman palvelusopimukseen liittyvät asiakirjat.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi
  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Lahden kaupunginvaltuusto 2.10.2023 §92 on hyväksynyt järjestelyn, jossa Lahden kaupunki suunnitelmallisesti alentaa omistusosuuttaan Pronvincia Oy:ssä ja myy enintään 1700 osaketta yhtiön uusille omistaja-asiakkaille Hämeenlinnan kaupungille ja KantaHämeen Hyvinvointialueelle. Lisäksi Lahti on kaupunginhallituksen päätöksellä 25.9.2023 §311 pienentänyt omistusosuuttaan myymällä 400 kpl osakkeita Päijät-Hämeen Hyvinvointialueelle. Toteutuessaan järjestelyt alentavat Lahden kaupungin omistusosuutta yhtiössä alle määräysvallan (50 %).

Omistusjärjestelyjen seurauksena on tarpeellista päivittää yhtiön osakassopimus vastaamaan uutta omistusrakennetta. Osakassopimusta on päivitetty osakkaiden kanssa yhteisesti neuvottelemalla. Osakassopimuksella osakkeenomistajat sopivat keskinäisistä suhteistaan ja yhtiön hallinnosta. Sopimus koskee sekä osakkaiden keskinäisiä että osakkaiden ja yhtiön välisiä suhteita.

Osakassopimuksella sovitaan esimerkiksi yhtiön hallinnosta, toimivallan käytöstä ja päätöksenteosta, osakkaiden rahoitusvastuusta, osakkeiden luovuttamisesta ja lunastamisesta, salassapidosta, sopimusrikkomusten seuraamuksista ja riidanratkaisumenettelyistä.

Osakassopimuksen kirjauksin on tarkoitus turvata yhtiön hankintalain mukaista sidosyksikköasemaa. Osakassopimuksella yhtiön osakkeenomistus rajataan niihin oikeushenkilöihin, joihin sovelletaan hankintalain hankintayksikköjä koskevia säännöksiä (L julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 15 §), ja varmistetaan, että yhtiö toimii hankintayksiköiden valvonnassa ja harjoittaa pääosaa toiminnastaan niiden kanssa.

Yhtiön omistuspohjan laajentuessa mahdollisten uusien osakkaiden tulee hyväksyä tämä päivitetty osakassopimus.

Osakassopimuksen kirjauksin yhtiöön muodostetaan osakkeenomistajista koostuva nimitystoimikunta. Nimitystoimikunta valmistelee yhtiökokoukselle hyväksyttäväksi hyvä hallintotapa -ohjeen ja yhtiön palkkiosäännön tilanteessa, jossa Lahden kaupunki ei enää ole yhtiön enemmistöomistaja.

Osakassopimuksessa sovitaan hallitusjäsenten lukumäärästä ja jäsenten nimeämisestä. Yhtiön hallitus koostuu kuudesta jäsenestä. Lahden kaupunki nimeää hallitukseen kolme jäsentä, Päijät-Hämeen hyvinvointialue yhden, Hollolan kunta yhden ja pienosakkaat yhdessä yhden. Jos Kanta-Hämeen hyvinvointialueen osakeomistus nousee vähintään 10%:iin, myös sillä on oikeus nimetä yksi hallituksen jäsen. Tällöin hallituksen jäsenten kokonaismäärä nousee seitsemään.

Osakassopimuksessa on sovittu niistä merkittävistä asioista, jotka vaativat omistajien kannanottoa osakaskokouksessa ja yhtiökokouksessa. Yhtiön hallituksen tulee tuoda yhtiökokoukseen päätettäväksi seuraavat asiat:

  • Tytäryhteisön perustaminen,
  • Toiminnan muuttaminen siten, että Yhtiö voi menettää hankintalainsäädännön mukaisen sidosyksikköasemansa suhteessa Osakkaisiin
  • Yhtiön toiminnan ja talouden kannalta merkittävä toiminnan laajentaminen, supistaminen tai muuttaminen
  • Muu Yhtiön toimintaedellytyksiin tai palvelukykyyn olennaisesti vaikuttava tai tavanomaisesta poikkeava toiminta

Osakkaat hyväksyvät päivitetyn osakassopimuksen omissa päätöksentekoelimissään ja yhtiö hallituksessa. Tavoitteena on, että päivitetty osakassopimus on allekirjoitettu vuoden 2023 loppuun mennessä. 

Uudistettu osakassopimus liitteenä.

Hallintosäännön §6 kohdan 11 mukaisesti kunnanhalllitus päättää osakassopimuksista ja merkitykseltään vähäisistä yhteistoimintasopimuksista, sekä niihin tehtävistä muutoksista. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Provincia Oy:n päivitetyn osakassopimuksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Provincia Oy, Provincia Oy:n osakaskunnat

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.