Valmistelija
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Perustelut
Hollolan kunnan voimassa olevan konserniohjeen kohdan 18 mukaan konserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoa hankittava konsernijohdon ennakkokäsitys strategisesta tai merkittävästi yhteisön tai kunnan toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen liittyvästä asiasta. Yhteisön hallituksen tai toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan konsernijohdon kanta seuraaviin toimenpiteisiin.. "Keskeiset henkilöstöpoliittiset periaatteet kuten henkilöstöetujen ja palkkioiden perusteet ja muutokset niihin, johtajasopimus, toimitusjohtajan palkkaukseen ja sijaisjärjestelyihin liittyvät päätökset".
Vuonna 2017 Hollolan kunta teki järjestelyjä, jossa Hollolan Asuntotalot Oy:n (HAT) toimitusjohtajan ja Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävään valittiin sama henkilö. Muutoksella haettiin konsernin kokonaisedun laajempaa tarkastelua.
HAT:n hallitus on pyytänyt Hollolan kunnanhallitukselta liitteen mukaista ennakkokannanottoa uudelleenjärjestelyistä siten, että HAT:n toimitusjohtajan tehtävä täytetään erikseen kokoaikaisena. HAT:n toimitusjohtajan tehtäävän yhdistetään isännöitsijän tehtävät.
Kahden yhtiön nykyinen yhteinen toimitusjohtaja siirtyy kokonaan hoitamaan Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtajan kokoaikaista tehtävää yhtiön sisäisten henkilöjärjestelyjen myötä.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus toteaa ennakkokantanaan, että esitetty järjestely on kunnan osalta hyväksyttävissä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.