Elinvoimavaliokunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 129 Valokuitu Kukonkoivun yritysalueelle

HOLDno-2024-890

Valmistelija

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnalla on useampi myymätön yritystontti Kukonkoivun yritysalueella. Yritysalue on jo hieman vanhempi, siellä on jo olemassa olevia toimijoita, mutta myös vielä paljon tilaa sijoittua. Tontit ovat rakennusvalmiita puuston poiston jälkeen. Kukonkoivu on pohjavesialuetta, mikä ei nykyisellään lisää yritysalueen houkuttelevuutta. Yritysalueiden käyttöönoton edistämiseksi on selvitetty sitä, kannattaisiko kunnan toteuttaa yritysalueelle valokuitukaapeli. Valokuitukaapelin olemassaolo olisi kilpailuetu kunnan yritystontteja myytäessä.

Elinvoiman palvelualue on selvittänyt valokuitukaapelin rakentamiskustannuksia alueelle yhteistyössä DNA:n ja olemassa olevien yritystoimijoiden kanssa. Valokuidun vetäminen alueelle on hinnakkaampaa verrattuna uusiin yritysalueisiin olemassa olevan asfaltoinnin yms. infran takia.

Valokuidun vetäminen alueelle on alustavan arvion mukaan noin 70 000 €.. DNA maksaa 10 000 €/kuituun liittyvä yritys. Kunnan ja DNA:n yhteistyössä tekemän kartoituksen perusteella mukaan olisi lähdössä viisi yritystä, yksi on vielä mahdollinen. Kustannusarvio pyydettiin myös kahdelta muulta toimijalta, joista toinen ei vastannut tiedusteluun ja toinen oli 35 % kalliimpi, eikä ollut valmis osallistumaan hankkeen kustannuksiin. Kun kuitu on vedetty alueelle, siihen liittyminen on edullisempaa jatkossa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Hollolan kunta osallistuu Kukonkoivuun rakennettavan valokuidun kustannuksiin maksimissaan 20 000 €:lla (alv 0 %). Summa maksetaan kokonaisuudessaan DNA:lle. Tavoitteena on vauhdittaa Hollolan kunnan yritystonttien myyntiä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja, elinkeinopäällikkö, kehityspäällikkö, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.