Elinvoimavaliokunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 126 Rakennusvalvonnan maksujen taksa 1.1.2025 alkaen

HOLDno-2024-932

Valmistelija

  • Pekka Laitinen, kehityspäällikkö, pekka.laitinen@hollola.fi

Perustelut

Uusi rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025 alkaen. Rakentamislaki muuttaa mm. rakentamisen lupajärjestelmää ja luvanvaraisuutta niin, että myös rakennusvalvonnan lupa- ja valvontamaksujen hinnasto tulee uudistaa vastaamaan uuden lain mukaisia asiatyyppejä ja menettelyjä. Taksan sisältö on kirjoitettu kokonaan uudelleen Kuntaliiton mallitaksan pohjalta, muokkaamalla sitä Hollolan tarpeisiin sopivammaksi.

Rakentamislain 79 § mukaisesti: "Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun." Rakentamislain valmisteluaineistoissa on otettu kantaa maksuihin niin, että lähtökohtana tulisi olla rakennusvalvonnan toiminnasta aiheutuvien kulujen kattaminen pääosin lupamaksutuloilla. Maksujen tulisi myös lupakohtaisesti perustua käsittelystä aiheutuvaan viranomaistyön määrään.

Rakentamislain myötä pienimpien ja vähäisimpien toimenpiteiden luvanvaraisuus poistuu, minkä oletetaan vähentävän lupamaksutuloja. Toisaalta luvanvaraisina säilyviin asioihin kohdistuu uudessa laissa lisää sääntelyä, mikä lisää rakennusvalvonnan tehtävien määrää vastaavasti. Muiden kuntien kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut esiin, että monin paikoin tavoitteena on kompensoida lupamäärien väheneminen lupamaksuja korottamalla. 

Hollolassa asiaa on kuitenkin huomioitu 2025 vuoden talousarviossa alentamalla rakennusvalvonnan maksutulojen tavoitetta. Näin lupamäärien vähenemistä ei olisi tarve kompensoida täysimääräisesti korottamalla maksuja luvanvaraisina säilyvissä asiatyypeissä, eikä näin aiheutettaisi kohtuuttoman suuria maksujen kertakorotuksia.

Hollolan rakennusvalvonnan taksaa on päivitetty viimeksi 2022-2024 aikana, arkisto- ja asiakirjapalveluiden hintojen osalta. Rakennuslupamaksujen rakennuskohtaisiin perusmaksuihin on tehty muutoksia viimeksi 2018 ja osa hinnoista on edelleen vuonna 2010 laaditun taksan mukaisia. Yleinen kustannustaso ja kunnan kustannukset palveluiden järjestämisestä ovat kuitenkin jatkuvasti nousseet. Rakennuskustannusten huomattavan kasvun vuoksi lupamaksun suhteellinen osuus rakennushankkeen kokonaiskustannuksista säilyy edelleen alhaisena. Pinta-alaltaan suurimpien, usein yritystoimintaan rakennettavien, rakennusten kohdalla on huomioitu maksujen kohtuullistamista niin, että 2000 m2 ylittävästä pinta-alan osuudesta kertyisi vain 50 % maksu (taksan kohta 13.2.). Joissakin yksittäisissä toimenpiteissä maksutasoa on arvioitu laajemmin uudelleen. Esim. mastojen, tuulivoimaloiden ja suurten aurinkovoima-alueiden kaltaisissa laajavaikutteisissa hankkeissa maksujen taso ei ole vastannut läheskään käsittelystä aiheutuvaa työmäärää. Pienimmät rakennushankkeet vapautuvat laajasti luvan tarpeesta, joten jatkossa lupamaksuja kohdistuu pääosin vain rakentamiskustannuksiltaan ja arvoltaan suurempiin hankkeisiin.

Kaiken em. perusteella 2025 vuoden taksaan on uudistamisen yhteydessä tehty suuruusluokaltaan 10 % korotuksia maksukohdittain. Hollolan lupamaksuja on verrattu muihin kuntiin, mutta vertailua vaikeuttaa, että suurin osa kunnista ei ole vielä laatinut ja julkaissut 2025 vuodelle taksojaan ja tiedossa on laajasti korotuspaineita nykyisiin hyväksyttyihin taksoihin. Huomioitavaa on myös erot taksojen rakenteissa. Esim. Hollolassa kaikki rakentamislupaan liittyvät katselmukset, sijainnin merkinnät, vastuunhenkilöiden hyväksynnät tms. asiat sisältyvät rakennuskohtaisiin perusmaksuihin, kun monien kuntien taksoissa nämä on hinnoiteltu perusmaksun lisäksi erikseen.

Päätöksenteon oheismateriaalina on lupamaksujen vertailu tyypillisten esimerkkihankkeiden avulla. Vertailujen perusteella voidaan todeta, että Hollolan maksujen taso säilyy muihin kuntiin nähden kohtuullisena, kun huomioidaan korotuspaineet niissäkin kunnissa, jotka eivät vielä ole uusineet hintoja 2025 vuodelle.

Rakennusvalvonnan arkisto- ja asiakirjapalvelujen hintoja ei ole tässä yhteydessä muutettu.

Uutta taksaa esitetään tulevaksi voimaan 1.1.2025 ja maksut koskevat voimaantulon jälkeen jätettyjä lupahakemuksia. Ennen 1.1.2025 jätettyjen lupahakemusten maksu määräytyy nykyisen, kumottavan taksan perusteella, riippumatta siitä, milloin 2024 vuoden puolella jätetystä hakemuksesta tehtäisiin päätös. Näin maksujen muutokset eivät vaikuta asiakkaisiin, joilla on jo hakemus vireillä taksaa muutettaessa.

Hallintosäännön päätöksentekotaulukon kohdan 3.4.2 mukaan valiokunta päättää palveluista ja tuotteista perittävistä maksuista tai niiden määräytymisperusteista, valtuuston tai kunnanhallituksen päättämien periaatteiden mukaisesti. Rakennusvalvonnan taksa noudattaa nykyisiä periaatteita viranomaistoiminnan maksuista, eikä sillä muodostu kokonaan uudenlaisia asiakas- tai palvelumaksuja. Em. perustein taksan hyväksymisen toimivalta on elinvoimavaliokunnalla. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan rakennusvalvonnan taksan, siten että se tulee voimaan 1.1.2025 alkaen, mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Merk. asiantuntijana kokouksessa kehityspäällikkö Pekka Laitinen.

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Rakennusvalvonta, Talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.