Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 30.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuudesta / 98-435-14-165

HOLDno-2023-410

Valmistelija

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Perustelut

Kiinteistön 98-435-14-165 omistaja hakee vapautusta velvollisuudesta liittyä Hollolan kunnan vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriverkostoon. Vapautusta haetaan olemassa olevalle ja vakituisessa käytössä olevalle asuinrakennukselle. Kiinteistö on liittynyt vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkostoon. Jäteveteen vaikuttavat varusteet ovat kolme vesikäymälää, kaksi suihkua, sauna, pyykin- ja astianpesukone. WC-vedet johdetaan betoniseen umpisäiliöön, joka tyhjennetään neljä kertaa vuodessa. Muut jätevedet johdetaan kahden saostuskaivon kautta maahanimeyttämöön. Jätevesijärjestelmät on rakennettu v. 1989.

Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajamassa, jolloin sillä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä viemäriverkostoon. 

Perusteluina vapautushakemukselle esitetään: liittämisestä aiheutuvat kustannukset, muut erityiset syyt ja vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve. Liittymiskustannuksiksi on arvioitu 15 000 – 22 000 €.


Asian käsittely:
Hakemus on tullut vireille 21.6.2022. Vapautushakemuksesta on pyydetty ja saatu lausunnot terveydensuojeluviranomaiselta ja Hollolan vesihuoltolaitokselta. Hakijalle on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnosta. Vastine on saapunut 7.8.2023. Lausunnot ja vastine ovat hakemuksen oheismateriaaleina.


Lainsäädäntö
Vesihuoltolain (119/2001) 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.
Lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta lain 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella.
Edellä 11 §:n 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.


Päätösehdotuksen perustelut:
Vesihuoltolain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi. Vapauttamisen ei saa myöskään vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Vesihuoltopalveluiden tarpeen ei voida katsoa olevan vähäinen vakituisessa käytössä olevassa taloudessa ja normaalein vesikalustein varustellussa kiinteistössä. Hakemuksen mukaan liittymiskustannuksia (sis. liittymismaksu ja liittymän rakentaminen) tulisi yhteensä noin 15 000 – 22 000 €. Hakijan arvioima liittämiskustannus on korkeahko, mutta ei poikkea merkittävästi muista Hollolan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien kiinteistöjen liittämiskustannuksista. Vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan viemäriverkostoa ei ole vielä rakennettu kiinteistön rajalle asti, mutta suunnitelmat on laadittu vuonna 2021 Kivipirtintien kiinteistönomistajia kuullen. Vesihuoltolaitos käynnistää viemäriliittymän rakentamisen kiinteistön jätettyä hakemuksen viemäriverkostoon liittymisestä. Tulevan liittämiskohdan voidaan tällöin todeta olevan VHL 12 §:n mukaisesti kiinteistön välittömässä läheisyydessä, eikä aiheuta kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomia kustannuksia. Eri oikeusasteissa vielä yli 20 000 €:n liittymiskustannukset on katsottu kohtuullisiksi, joten arvioituja liittymiskustannuksia ei tässä tapauksessa voida pitää kohtuuttomina. 

Kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä on ollut käytössä noin 34 vuotta, joten sen voidaan arvioida olevan käyttöikänsä loppupäässä. Kiinteistön jätevesijärjestelmä ei täytä ympäristönsuojelulain vaatimuksia ja vanha jätevesijärjestelmä saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Näin ollen vapauttamisen edellytykset eivät täyty jätevesien käsittelyn osalta.

Koska kaikki vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapautuksen edellytykset eivät täyty, ei haettua vapautusta jätevesiverkostoon voida myöntää. Kiinteistön on näin ollen liityttävä vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon.

Normaalia pidemmässä liittymisajassa on otettu huomioon se, että vesilaitos ei ole vielä tuonut viemäriliityntöjä kiinteistöjen välittömään läheisyyteen. Vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan vesihuoltolaitos käynnistää viemäriliittymän rakentamisen, kun kiinteistöt ovat tehneet liittymissopimukset jätevesiverkostoon. Määräajassa on pyritty antamaan riittävästi aikaa sekä kiinteistönomistajien sopimusten tekemiseen että vesihuoltolaitoksen viemäriliittymien rakentamiseen.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Kiinteistölle 98-435-14-165 ei myönnetä vapautusta vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon liittymisestä. Hollolan kunnan valvontajaosto vesihuoltolain valvontaviranomaisena kehottaa kiinteistöä liittymään Hollolan vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon viimeistään 31.10.2024 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen, tiedoksi: Hollolan vesihuoltolaitos, Lahti Aqua Oy, terveydensuojeluviranomainen / Päijät-Hämeen ympäristöterveys, Etelä-Savon ELY-keskus (kirjaamo)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen 

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.                                  

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA
Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna
Sähköposti: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Kirjaamon aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu 

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00