Elinvoimavaliokunta, kokous 9.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Oikaisuvaatimuksen käsittely Hollolan taajamametsien puun myynnistä pystykaupalla, golfkentän reuna

HOLDno-2024-38

Valmistelija

  • Seppo Tiainen, koordinaattori, seppo.tiainen@hollola.fi
  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Kunnan hyväksytyssä puistometsäsuunnitelmassa oli vuodelle 2023 suunniteltu Messilän golf-kentän eteläreunaan siemenpuu- ja avohakkuu. Maisematyölupahakemuksessa avohakkuusta luovuttiin ja muutettiin se suojuspuuhakkuuksi. Myönnetyn maisematyöluvan jälkeen valmistellussa hakkuusuunnitelmassa oltiin kohteeseen jättämässä kaikki männyt ja lehtipuut. Näiden lisäksi tarkoituksena oli istuttaa uutta puustoa. Kuvioista suunniteltiin tehtäväksi erillinen pystykauppa.

Tarjouspyyntöprosessi pystykaupasta kyseisille metsäkuvioille käynnistettiin viime joulukuussa. Pystykaupasta elinvoimajohtaja teki viranhaltijapäätöksen 19.1.2024 § 4. Tavoiteltu toteutusaikataulu toimenpiteille oli huhtikuun 2024 loppuun mennessä. Hankintapäätös ei ole saanut lainvoimaa.

Hollolan kuntaan on tullut 6.2.2024 Hollolan ympäristöyhdistyksen jättämä oikaisuvaatimus, jossa vaaditaan 19.1.2024 päätöstä oikaistavaksi siten, että hyväksytyn puistometsäsuunnitelman kuvioille (1-7) suunnittelut metsänkäsittelytoimet jätetään kaikki suorittamatta kunnes alueen ekologinen merkitys on selvitetty. Vaatimuksessa esitetään ensisijaiseksi päämääräksi Pirunpesän pysyvän luonnonsuojelualueen pinta-alan lisääminen sekä laajojen, useita luonnonsuojelualueita yhdistävän kriittisen ekologisen käytävän asettamien vaatimusten turvaaminen.

Perusteet, joilla oikaisua vaaditaan käyvät ilmi liitteenä olevasta ympäristöyhdistyksen oikaisuvaatimuksesta. Vaatimuksen esittäjä näkee kyseisen alueen myös potentiaalisena vapaaehtoisen metsien suojelun METSO-ohjelmaan.

Hankintaprosessi on keskeytetty oikaisuvaatimuksen käsittelyn ajaksi. Suunniteltu hankinta käsitti kuviot 1, 2 ja 4, kuviolla 3 tehtiin taimikonhoitoa aiemmin. Kuvioita 5 – 7 ei ollut hankintavalmistelussa mukana, koska niille ei ole suunnitelmassa toimenpiteitä tällä 10-vuotisjaksolla. Kunta on pyytänyt ulkopuolisen asiantuntijan lausuntoa vaatimuksessa olevien perusteiden selvittämiseksi ja mahdollisten metsätoimenpiteiden jatkamiseksi.

Alueella on voimassa 28.9.2016 lainvoiman saanut Messilä-Tiirismaan osayleiskaava, jolla alue on osoitettu virkistysalueeksi. Lisäksi aluetta koskee viheryhteystarve -merkintä. Määräysten mukaisesti viheryhteys toimii virkistysyhteytenä. Viheryhteyden tulee olla riittävän leveä ja sen täytyy olla puustoinen. Tämä on otettava huomioon alueen suunnittelussa ja alueelle kohdistuvissa toimenpiteissä. Aluetta ja sen lähiympäristöä suunniteltaessa on katsottava, ettei viheryhteyden toteuttamismahdollisuuksia heikennetä.

19.8.2023 lainvoiman saaneessa strategisessa yleiskaavassa 2020 alueelle on osoitettu ohjeellinen ekologinen yhteys. Ekologisen yhteyden jatkuvuus ja kytkeytyminen tulee turvata. Tarkemman suunnittelun yhteydessä tulee huomioida reitin yhdistävät ja sille osuvat arvokkaat luontokohteet sekä varmistaa, että ekologinen yhteys säilyy yhtenäisenä, mahdollisimman leveänä, puustoisena ja luonnon olosuhteiltaan monipuolisena. Eliöiden liikkuminen estevaikutusten, kuten pääväylien yli, tulee turvata. Haja-asutusalueella yhteys on sijainniltaan viitteellinen. Pääväylien ylitykset ja sijoittuminen taajamassa osoittaa reitin tarkempaa sijoittumista.

Ulkopuolinen asiantuntijalausunto suunniteltujen metsätoimenpiteiden vaikutuksista ekologiseen yhteyteen saatiin kuntaan 22.3.2024. Kyseinen lausunto on liitteenä. Lausunnossa todetaan, että ekologisen yhteyden alueelle suunnitellut metsähakkuut heikentäisivät yhteyttä merkittävästi ja yhteyden turvaamiseksi suositellaan pidättäytymään hakkuista alueella kokonaan sekä tarkastelemaan mahdollisuutta liittää kuvio 4 ja siihen kytkeytyvät samantyyppiset alueet (alue A, asiantuntijalausunto, kuva 9 s.12) osaksi Pirunpesän luonnonsuojelualuetta. Lisäksi suositellaan vahvistamaan ekologisen yhteyden laatua istuttamalla puustoa alueen harvapuustoisiin itäosiin ja kevyen liikenteen väylän molemmin puolin.

Mikäli alueella kuitenkin toteutettaisiin hakkuita, suositellaan hakkuissa noudattamaan lausunnon luvussa 4.7. esitettyjä suosituksia. Suosituksissa esitetyt käsittelytavat eivät kehitä ekologista yhteyttä parempaan suuntaan, mutta ne eivät toisaalta huolellisesti toteutettuna katkaise sitä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy Hollolan ympäristöyhdistyksen oikaisuvaatimuksen hankinnan kohteena olevien kuvioiden 1 – 4 osalta.
Asiantuntijaselvitys tukee ympäristöyhdistyksen esittämiä perusteluja, näin ollen kunta keskeyttää hankintaprosessin ja siihen liittyvät toimenpiteet suunnitelluille metsäkuvioille. Jos kuvioilla päädytään metsätoimenpidetarpeisiin joskus myöhemmin esimerkiksi hyönteistuhojen takia, ne on suunniteltava saadun asiantuntijalausunnon pohjalta viherkäytäväyhteys turvaten. Ekologisen yhteyden laatua voidaan parantaa myös tarvittavin lisäistutuksin. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

asianosainen: oikaisuvaatimuksen tekijä, tiedoksi Wersowood Oy, talouspalvelut, koordinaattori, Viisipuu Oy, metsäasiantuntija