Perustelut
Elinvoiman palvelualueen talousarvio toteutui 69,2 prosenttia. Palvelualueen alkuperäinen talousarvio oli käyttötalouden osalta - 2,8 miljoonaa euroa. Toteutunut toimintakate oli -2,0 miljoonaa euroa ja alitti hyväksytyn talousarvion 0,8 miljoonalla eurolla.
Investointien osalta talousarvioon tehtiin vuoden aikana määrärahaan vähennystä yhteensä -1,8 miljoonaa euroa. Investointeja jäi toteutumatta yhteensä n. 2,8 miljoonaa euroa, josta 0,8 miljoonaa maanhankinnoista, 0,9 miljoonaa talonrakennuksesta sekä 1,1 miljoonaa kadunrakennuksesta.
Vesihuoltolaitoksen vuoden 2023 tilikauden tulos heikkeni edellisvuodesta. Talousarvion sitova taso vesihuoltolaitoksen osalta oli tilikauden yli-/alijäämä, jonka osalta tavoitteeksi oli asetettu nollatuloksen saavuttaminen. Toteutunut tilikausi oli 216 433 euroa alijäämäinen. Investointeja jäi toteutumatta 0,4 miljoonaa euroa.
Liitteenä elinvoiman palvelualueen tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2023, joka sisältää mm. elinvoimajohtajan katsauksen, toiminnallisten tavoitteiden ja talousarvion toteutumisen sekä toiminnan riskit ja riskienhallinnan toimenpiteet sekä Vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2023.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätös- ja toimintakertomuksen osaltaan ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi talousarvion alitukset ja ylitykset.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.