Elinvoimavaliokunta, kokous 12.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 90 Hollolan hyvinvointiraportti 2022, 12.9.2023 elinvoimavaliokunta

HOLDno-2019-769

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityöryhmä on käsitellyt vuoden 2022 hyvinvointiraportin kokouksessaan 15.6.2023. Raportti 2022 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2022 ja siihen on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. Lisäksi raportti sisältää Hollolan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan 2021–2025 kirjattujen tavoitteiden sekä toimenpiteiden toteutuman vuoden 2022 osalta. 

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä hyvinvointiraportin vuodelta 2022. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli hyvinvointikoordinaattori.

Valmistelija

  • Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnan hyvinvointiraportti 2022

Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain 1 §:n mukaan edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain 12 § velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Näistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Raportointi tapahtuu vuosittain hyvinvointiraportin muodossa.

Hollolan kunnan hyvinvointityöryhmä on käsitellyt vuoden 2022 hyvinvointiraportin kokouksessaan 15.6.2023. Raportti 2022 esittelee hyvinvointitietoa vuodelta 2022 ja siihen on valittu kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavia indikaattoreita eri ikäryhmittäin. Lisäksi raportti sisältää Hollolan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan 2021–2025 kirjattujen tavoitteiden sekä toimenpiteiden toteutuman vuoden 2022 osalta. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä hyvinvointiraportin vuodelta 2022. 

Päätös

Merk. Kokouksessa kuultiin asiantuntijana kunnan hyvinvointikoordinaattoria.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Hyvinvointikoordinaattori, vapaa-aikapäällikkö, hyvinvoinnin palvelualueen hallintopäällikkö, tietopalvelusihteeri

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.