Elinvoimavaliokunta, kokous 12.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025—2027 taloussuunnitelman laadintaohjeet/Elinvoiman palvelualue

HOLDno-2023-526

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maarit Kuivala-Ruiz, talouspäällikkö, maarit.kuivala-ruiz@hollola.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 110§:ssä säädetään kunnan talousarviosta ja sen tasapainovaatimuksesta.
Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan suunnittelukehyksestä ja talousarvion laadintaohjeesta päättää kunnanhallitus. 

Konsernipalveluissa on valmisteltu talousarvion laadintaohjeet palvelualueille noudatettavaksi. Laadintaohjeen mukainen raami päätyy vuoden 2024 osalta 0,8 miljoonan euron ylijäämäiseen tulokseen. Raamissa on otettu huomioon arviot henkilöstömenojen ja kustannustason nousuista sekä palveluverkkomuutosten vaikutus. Strategian toteuttamista varten on raamiin varattu 1,3 miljoonan euron kohdentamaton varaus. Verotulojen lasku -3,1 miljoonaa euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden perustuu kuntaliiton toukokuun ennusteeseen. Keskeinen selitys verotulojen laskulle on vuonna 2023 saadut vuoden 2022 korkeamman kuntaveron mukaiset tilitykset. Valtionosuuksien lasku -2,0 miljoonaa euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden perustuu sekä kuntaliiton että valtiovarainministeriön toukokuussa julkaisemiin ennusteisiin. 

Palvelualueet valmistelevat talousarvioesityksensä siten, että palvelualueen sitova taso on toimintakate. Vesihuoltolaitoksen ja Ympäristöterveydenhuollonn taseyksiköiden tilikauden tuloksen tulee päätyä nollaan. Valmistelun aikataulu on esitetty laadintaohjeen ensimmäisellä sisältösivulla. 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan vuoden 2024 talousarvion- ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Leila Tupasela, taloussuunnittelija, leila.tupasela@hollola.fi

Perustelut

Talousarvioraami ja -laadintaohje on käsitelty kunnanhallituksessa 19.6.2023.

Kuntalain (410/2015) 110§:ssä säädetään kunnan talousarviosta ja sen tasapainovaatimuksesta.
Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan suunnittelukehyksestä ja talousarvion laadintaohjeesta päättää kunnanhallitus. 

Konsernipalveluissa on valmisteltu talousarvion laadintaohjeet palvelualueille noudatettavaksi. Laadintaohjeen mukainen raami päätyy vuoden 2024 osalta 0,8 miljoonan euron ylijäämäiseen tulokseen. Raamissa on otettu huomioon arviot henkilöstömenojen ja kustannustason nousuista sekä palveluverkkomuutosten vaikutus. Strategian toteuttamista varten on raamiin varattu 1,3 miljoonan euron kohdentamaton varaus. Verotulojen lasku -3,1 miljoonaa euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden perustuu kuntaliiton toukokuun ennusteeseen. Keskeinen selitys verotulojen laskulle on vuonna 2023 saadut vuoden 2022 korkeamman kuntaveron mukaiset tilitykset. Valtionosuuksien lasku -2,0 miljoonaa euroa kuluvan vuoden ennusteeseen nähden perustuu sekä kuntaliiton että valtiovarainministeriön toukokuussa julkaisemiin ennusteisiin. 

Palvelualueet valmistelevat talousarvioesityksensä siten, että palvelualueen sitova taso on toimintakate. Vesihuoltolaitoksen ja Ympäristöterveydenhuollon taseyksiköiden tilikauden tuloksen tulee päätyä nollaan. Valmistelun aikataulu on esitetty laadintaohjeen ensimmäisellä sisältösivulla. 

Elinvoiman palvelualue valmistelee talousarvioesityksensä siten, että palvelualueen sitova taso on toimintakate. Vesihuoltolaitoksen taseyksikön tilikauden tuloksen tulee päätyä nollaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta merkitsee talousarvioraamin ja -laadintaohjeen tiedokseen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.