Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 Valtuustoaloite - Vaihtoehto sateenkaarityöpajalle

HOLDno-2023-371

Valmistelija

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Valtuustoaloite: Vaihtoehto sateenkaarityöpajalle 
 
Olemme saneet lukea kuinka kouluihin ollaan tuomassa sateenkaarityöpaja, joiden tarkoitus on tuoda tietoa seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolisesta moninaisuudesta. Työpajoja ohjaavat mm. erillaisten järjestöjen ohjaajat. Näihin työpajoihin kuuluisi osallistua kaikki oppilaat. Saman aikaisesti nämä sateenkaaritoiminnan ympärillä pyörivät järjestöt, vaativat mietojen huumeiden vapauttamista ja jopa kovien huumeiden vapauttamista. Myös nämä samat järjestöt esittävät vaatimuksia Joulujuhlien lopettamisesta ja koulujen päättäjäisiin liittyvän Suvivirren lopettamisesta 
 
Näistä erilaisista sukupuoleen liittyvistä asioita kerrotaan jo normaalisti koulujen oppiaineiden yhteydessä. Tästä syystä katsonkin, että lapset joiden elämänkatsomukseen kuuluu kristilliset arvot ja muutenkin elämän arvot ovat kohdallaan, niin heitä ei tule pakottaa vasten tahtoaan tähän koulutukseen. Tässä yhteydessä jokaisella tulee olla omantunnon vapaus Suomen kouluissa, haluaako oppilas osallistua tai ei halua. 
 
Kouluilla tulee olla vaihtoehto niille koululaisille, jota eivät halua osallistua sateekarityöpajan koulutukseen. Korvaava työryhmän voisi olla esim. Sininenvalkoinentyöryhmä. Nyt puhutaan paljon nuorten päihteiden käytöstä ja liikkumattomuudesta. Nämä asiat koskevat myös Hollolaa ja ovat mittakaavassa paljon suurempi ongelma, kun sateenkaariryhmän pohjalta järjestämä koulutus. 
 
Esitän, että koulutusvaihtoehtona tulee olla päihteiden haitoista ja liikunnan tärkeydestä kertova työpaja. Ohjaajana siellä voi olla päihdetyönammattilainen ja liikunnanammattilainen" 

Hollolan kouluissa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-periaatetta edistetään sillä, että oppilas huomioidaan päivittäisessä toiminnassa ja kohtaamistilanteissa, arvostetaan häntä koululaisena sekä vältetään sukupuolisesti värittynyttä toimintatapaa ja puhetta. Jokaisella koululla on yhdessä henkilöstön ja oppilaskunnan kanssa laadittu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1.1.2017 alkaen. Koulu pyrkii kaikessa toiminnassaan edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuuden kunnioittamista. On tärkeää, että kouluissa kannustetaan liikkumaan ja annetaan päihdevalistusta, mutta yhtä tärkeää on myös asianmukainen terveys- ja seksuaalikasvatus. Opettajalla on myös velvollisuus edistää työssään esim. tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista. 

Perusopetuslain (1998/628) mukaan perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta. Tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. Opetuksella ja kasvatuksella edistetään elämän, ihmisarvon, loukkaamattomuuden, ihmisoikeuksien, luonnon ja toisten ihmisten kunnioittamista sekä tuetaan oppilaiden kasvua tasapainoisiksi ja terveen itsetunnon omaaviksi ihmisiksi. 

Perusopetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä periaatteita. Perusopetuksen valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskevan valtioneuvoston asetuksen (2012/422) mukaan kasvatuksessa, opetuksessa ja ohjauksessa sekä kaikessa koulun toiminnassa tulee aktiivisesti vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Seksuaalikasvatuksen sisältö perustuu perusopetuslain nojalla määriteltyihin opetussuunnitelman perusteisiin. Tällöin seksuaalikasvatus kuuluu opetussuunnitelman opiskeltaviin sisältöihin. Velvoitteella seksuaalikasvatukseen osallistumiseen on myös yhteiskunnallisesti hyväksyttävä syy. Eri näkökohtia punnittaessa keskeisimmäksi nousevat lapsen oikeudet. Terveys- ja seksuaalikasvatuksessa on kyse edellytysten antamisesta lapsen oikeudelle määrätä ruumistaan ja oikeudesta terveyteen sekä kasvaa itsemääräämisoikeuden käyttäjäksi.  

Asianmukainen terveys- ja seksuaalikasvatus tukee lapsen oikeutta itsemääräämiseen ja siihen kuuluvaa oikeutta henkiseen kasvuun. Se antaa edellytyksiä oikeudelle määrätä ruumistaan, oikeudesta terveyteen sekä mahdollisuudesta kasvaa itsemääräämisoikeuden käyttäjäksi. Opetussuunnitelman yksi tavoite on siis lisätä oppilaiden ymmärrystä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolisesta moninaisuudesta. Tämä on tärkeää, jotta kaikki oppilaat voivat oppia arvostamaan ja kunnioittamaan toisiaan riippumatta heidän taustastaan tai identiteetistään. Tavoitteena on luoda perustaa suvaitsevaisuudelle ja vähentää syrjintää ja kiusaamista. Monipuolinen oppiminen ja erilaisten aiheiden käsittely auttavat oppilaita kehittämään kriittistä ajattelua ja laajentamaan maailmankuvaansa. Opetuksessa ei pyritä muuttamaan oppilaiden vakaumuksia vaan tarjotaan mahdollisuutta oppia erilaisista näkökulmista ja lisätä suvaitsevaisuutta.  

Seksuaalikasvatus ja moninaisuuden käsittely ovat osa opetussuunnitelmaa ja koulujen tehtävänä on tarjota opetusta, joka valmistaa oppilaat elämään monimuotoisessa yhteiskunnassa. Opetuksessa pohjataan aina Perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja tasapainoon kaikessa toiminnassa. Yhtä lailla päihteitä ja liikuntaa koskevan opetuksen tavoitteena on tarjota oppilaille laaja-alaisesti ja monipuolisesti tietoa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittavat antamaan tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Jokaiseen oppilaaseen tulee suhtautua yksilönä. Tämä edellyttää kunkin oppilaan erityispiirteiden ymmärtämistä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 käytetty käsite ”sukupuolen moninaisuus” pitää sisällään kaikki sukupuolet ja sukupuoli-identiteetit ja sukupuolen ilmentämisen muodot. 

Suomen perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tasa-arvolaki velvoittaa kaikkia oppilaitoksia huolehtimaan siitä, että ihmisillä on sukupuoleen katsomatta samat mahdollisuudet koulutukseen. Opetuksen ja opetusaineistojen tulee tukea tasa-arvolain toteutumista. (Hollola OPS, 15) 

Opettaja valitsee kuhunkin oppimistapahtumaan sellaisen toimintatavan, joka palvelee parhaiten oppimista. Opettajaa velvoittaa oppisisällön suhteen opetussuunnitelma. Sisällöt valitaan siten, että ne eivät loukkaa ketään. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy yllä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Seksuaalikasvatuksen sisältö perustuu perusopetuslain nojalla määriteltyihin opetussuunnitelman perusteisiin. Tällöin se kuuluu oppivelvollisuuden piiriin. Hollolassa ei olla järjestämässä erillisiä sateenkaarityönpajoja, joten emme tarvitse suunnitella niihin vaihtoehtoista työpajaohjelmaa.

Vastaus toimitetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk.
Keskustelun kuluessa Petri Palon ehdotus, että päätökseen lisätään teksti "Jos Hollolassa järjestettäisiin sateenkaarityöpajoja tai vastaavia niin niiden rinnalle suunnitellaan aina myös vaihtoehtoiset työpajat."
Petri Palon muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

Tiedoksi

Aloitteen tekijät, aluerehtorit, hyvinvoinnin palvelualueen suunnittelija

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.