Valtuusto, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Talousarviomuutokset 2023

HOLDno-2023-287

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Pia Salo (Ps) on toimittanut 12.12.2022 valtuustoaloitteen Hollolan kuntaan ja valtuustoaloitteella on yhteensä 37 allekirjoittajaa.
Valtuustoaloitteessa esitetään:
"...Hollolan kunta lisää hyvinvontivaliokunnan yhdistysten avustuksiin vuodelle 2023 ylimääräisen 50 000 euron yhteisöavustuksen yhdistysten omistamien ja/tai hallinnoimien yleishyödyllisessä käytössä olevien tilojen nousseiden todellisten lämmityskustannusten kattamiseksi. Hakemuksessaan yhdistysten on tuotava esiin myös, minkälaisiin toimiin yhdistys on jo ryhtynyt kustannusten kattamiseksi. Lisäys tehdään talousarvion muutoksen hyvinvoinnin palvelualueelle. 
Kunta ei voi edellyttää, mutta toivoo, että tuen saanut yhdistys järjestäisi toukokuun 2024 loppuun mennessä omaan toimialaansa liittyvän maksuttoman tapahtuman kuntalaisille. Tapahtuman kohderyhmän tulee olla ensisijaisesti lapset, nuoret, perheet, vanhukset tai työttömät"

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta on asiaan liittyen esittänyt kustannusten kattamiseen lisätalousarviomuutostarpeen 50.000 euroa, siten että avustus tultaisiin jakamaan yhteisöavustuksena Vapaa-aikatoimen alueelta. Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2023 lähettänyt talousarviomuutoksen päätösesitykset valmisteltavaksi Konsernipalveluiden palvelualueelle.

Lisämäärärahan kautta kunnan talousarvion mukainen vuosikate heikkenee 15 508 300 eurosta 15 458 300 euroon ja tulos muutosten jälkeen on 5 733 900 euroa ylijäämäinen.

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnahallitus ehdottaa valtuustolle, että:

Valtuusto päättää talousarviomuutoksista seuraavasti: 

Käyttötalous:

Sivistys- ja Hyvinvoinnin palvelualue, nettositovaa määrärahaa lisätään 50 000 euroa. 

Edellä kuvatun muutoksen kautta, kunnan talousarvion vuosikate heikkenee 50.000 euroa.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta on asiaan liittyen esittänyt kustannusten kattamiseen lisätalousarviomuutostarpeen 50.000 euroa, siten että avustus tultaisiin jakamaan yhteisöavustuksena Vapaa-aikatoimen alueelta. Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.3.2023 lähettänyt talousarviomuutoksen päätösesitykset valmisteltavaksi Konsernipalveluiden palvelualueelle.

Lisämäärärahan kautta kunnan talousarvion mukainen vuosikate heikkenee 15 508 300 eurosta 15 458 300 euroon ja tulos muutosten jälkeen on 5 733 900 euroa ylijäämäinen. Kunnanhallitus on päättänyt 17.4.2023 § 87 ehdottaa talousarviomuutosta valtuustolle.

Ehdotus

Valtuusto päättää talousarviomuutoksista seuraavasti: 

Käyttötalous:

Sivistys- ja Hyvinvoinnin palvelualue, nettositovaa määrärahaa lisätään 50 000 euroa. 

Edellä kuvatun muutoksen kautta, kunnan talousarvion vuosikate heikkenee 50.000 euroa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Merk.

Keskustelun kuluessa Miikka Lönnqvist esitti Pasi Jalonen ensin kannattamana, että asia palautetaan jatkovalmisteluun

Koska asiasta oli tehty kannatettu esitys jatkovalmisteluun lähettämisestä, puheenjohtaja rajasi keskustelun jatkovalmisteluun lähettämistä koskevaksi.

Jatkovalmistelua koskevan keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kannatettu ehdotus jatkovalmistellun lähettämisestä, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Lönnqvistin ehdotusta jatkovalmisteluun lähettämisestä, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 28 JAA-ääntä (Toini Louekoski-Huttunen, Vesa Aholainen, Jarkko Niemi, Harri Vinnamo, Sanni-Maria Tiihonen, Teemu Laine, Pia Salo, Kari Aaltonen, Sakari Marttila, Jari Ronkainen, Ville Mikkola, Petri Palo, Kristian Saarnio, Satu Segersven, Minna Halme, Erkki Arvila, Aki Markkola, Tatu Söyrilä, Hannu Siljander, Matti Laurila, Mika Lampola, Teemu Kinnari, Helena Maattola, Minna Nieminen, Kati Pölönen, Sofia Rossi, Kristiina Vanhala-Selin, Mikko Niipala) ja 15 EI-ääntä (Juha Rehula, Pasi Pälsi, Hannu Heikkilä, Miikka Lönnqvist, Pasi Koistinen, Pasi Jalonen, Markku Pulkkanen, Kari Hyytiä, Pasi Pasanen, Pentti Lampi, Heidi Hakanen, Paavo Takala, Minna Kauhanen, Lasse Peltonen, Tapani Ihalainen). Puheenjohtaja totesi, että valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä ja avasin keskustelun uudelleen.

 

Keskustelun kuluessa Pasi Pälsi esitti Markku Pulkkasen ensin kannattamana, että valtuusto hylkää kunnanhallituksen esityksen.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Pälsin ehdotusta, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 38 JAA-ääntä (Pasi Pasanen, Sofia Rossi, Miikka Lönnqvist, Hannu Heikkilä, Toini Louekoski-Huttunen, Pasi Jalonen, Minna Halme, Harri Vinnamo, Pia Salo, Juha Rehula, Jarkko Niemi, Ville Mikkola, Teemu Kinnari, Sanni-Maria Tiihonen, Vesa Aholainen, Mika Lampola, Erkki Arvila, Sakari Marttila, Teemu Laine, Hannu Siljander, Aki Markkola, Jari Ronkainen, Kristian Saarnio, Matti Laurila, Pentti Lampi, Tatu Söyrilä, Heidi Hakanen, Petri Palo, Kari Aaltonen, Minna Nieminen, Kari Hyytiä, Mikko Niipala, Satu Segersven, Lasse Peltonen, Minna Kauhanen, Kristiina Vanhala-Selin, Kati Pölönen, Helena Maattola) ja 5 EI-ääntä (Markku Pulkkanen, Pasi Pälsi, Pasi Koistinen, Paavo Takala, Tapani Ihalainen).

Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli hyväksynyt kunnanhallituksen ehdotuksen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 28 kpl 65%

    Toini Louekoski-Huttunen, Vesa Aholainen, Jarkko Niemi, Harri Vinnamo, Sanni-Maria Tiihonen, Teemu Laine, Pia Salo, Kari Aaltonen, Sakari Marttila, Jari Ronkainen, Ville Mikkola, Petri Palo, Kristian Saarnio, Satu Segersven, Minna Halme, Erkki Arvila, Aki Markkola, Tatu Söyrilä, Hannu Siljander, Matti Laurila, Mika Lampola, Teemu Kinnari, Helena Maattola, Minna Nieminen, Kati Pölönen, Sofia Rossi, Kristiina Vanhala-Selin, Mikko Niipala

  • Ei 15 kpl 35%

    Juha Rehula, Pasi Pälsi, Hannu Heikkilä, Miikka Lönnqvist, Pasi Koistinen, Pasi Jalonen, Markku Pulkkanen, Kari Hyytiä, Pasi Pasanen, Pentti Lampi, Heidi Hakanen, Paavo Takala, Minna Kauhanen, Lasse Peltonen, Tapani Ihalainen

  • Kyllä 38 kpl 88%

    Pasi Pasanen, Sofia Rossi, Miikka Lönnqvist, Hannu Heikkilä, Toini Louekoski-Huttunen, Pasi Jalonen, Minna Halme, Harri Vinnamo, Pia Salo, Juha Rehula, Jarkko Niemi, Ville Mikkola, Teemu Kinnari, Sanni-Maria Tiihonen, Vesa Aholainen, Mika Lampola, Erkki Arvila, Sakari Marttila, Teemu Laine, Hannu Siljander, Aki Markkola, Jari Ronkainen, Kristian Saarnio, Matti Laurila, Pentti Lampi, Tatu Söyrilä, Heidi Hakanen, Petri Palo, Kari Aaltonen, Minna Nieminen, Kari Hyytiä, Mikko Niipala, Satu Segersven, Lasse Peltonen, Minna Kauhanen, Kristiina Vanhala-Selin, Kati Pölönen, Helena Maattola

  • Ei 5 kpl 12%

    Markku Pulkkanen, Pasi Pälsi, Pasi Koistinen, Paavo Takala, Tapani Ihalainen


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Riita-asiat käsitellään käräjäoikeudessa. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Arvi Karistonkatu 5, Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00