Valtuusto, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Asemakaavan muutos, Uimahalli-monitoimihalli 098 01-270

HOLDno-2021-236

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katariina Tuloisela, kaavoittaja
Ilkka Korhonen, Kehitys- ja kaavoituspäällikkö, ilkka.korhonen@hollola.fi
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan uimahalli-monitoimihallin korjaus- ja mahdollinen laajennus on tullut ajankohtaiseksi. Hanketta varten on tarve ajantasaistaa asemakaavaa. Asemakaavanmuutos ei ole mukana kunnan tämän vuoden kaavoitusohjelmassa. Kaavamuutoshanke on kuitenkin tarkoitus aloittaa tämän vuoden aikana, joten siitä on tehtävä erikseen päätös kunnanhallituksessa (19.4.).

Kaavamuutoksella tavoitteena on mahdollistaa nykyisen uimahalli-monitoimihallin peruskorjaus ja mahdollinen laajentaminen. Kaavamuutoshankkeessa tulee muutoksia asemakaavamääräyksiin ja mahdollisesti tarkistuksia tontin rajoihin laajennuksen tarpeiden mukaisesti.

Kaavamuutosalueeseen kuuluun uimahallin nykyinen tontti (YU-1) ja sitä ympäröivät liikennealueet, joihin kuuluu parkkipaikka (LPA, Autopaikkojen korttelialue) ja viereinen kevyen liikenteen väylä (pp), sekä noin 10 metriä virkistysaluetta (VL) tontin pohjoisreunassa. Liitekartalla likimääräinen kaavamuutosalue. Mahdollisista paikoitusratkaisujen ja liikennöintimuutoksista johtuen kaava-alueeseen kuuluu liikennealueita.

Kaavamuutoksessa otetaan huomioon tehdyt selvitykset ja ne lisäselvitykset, jotka arvioidaan kaavaratkaisua varten tarpeellisiksi. Uimahalli – monitoimihallista on tehty viimekesän rakennushistoriallinen selvitys, jossa rakennus on todettu rakennushistoriallisesti sekä arkkitehtonisesti arvokkaaksi rakennukseksi, joka edustaa valtakunnallisesti erittäin laadukasta ja kunnianhimoista 1980-luvun julkista rakentamista.

Rakennuksen kunnosta ja korjaustarpeista on tehty erillisiä selvityksiä. Arvioitaessa rakennuksen muutosjoustavuutta on tarpeen huomioida rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin näkemykset rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä tehtävien muutoksien ja mahdollisen laajennusosan vaikuttavuutta rakennuksen arkkitehtuuriin. Rakennushistoriallinen selvitys sisältää jo arvioita ko. kysymykseen. 

Kunnanjohtajan päätöksellä on 6.5.2020 nimetty uimahallityöryhmä, joka koostuu kunnan asiantuntijoista. Uimahallityöryhmä on mm. kerännyt kuntalaispalautetta ja tehnyt pohjaehdotusvalmistelua, mitä on käsitelty viimeksi valtuustoseminaarissa 5.10.2020. Uimahallityöryhmän työtä on jatkettu kevään 2021 aikana sen jälkeen, kun vastuumuseon kielteinen kanta uudisrakennusvaihtoehdon osalta tuli erilliskeskusteluissa ja valtuustoseminaarissa 28.1.2021 selville. Uimahallityöryhmän antaa vaihtoehtoesityksensä seuraavan kuukauden aikana, jonka jälkeen valtuustoseminaarissa linjataan peruskorjauksen laajuutta ja sisältöä. Kunnanhallitus linjaa tämän jälkeen tarkemmin tarvesuunnittelua.

Tilapalvelupäällikkö, uimahallityöryhmän puheenjohtaja Tuomo Vesikko antaa tilannekatsauksen uimahallityöryhmän valmistelusta.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää, että uimahalli-monitoimihallin peruskorjausta/laajentamista varten aloitetaan kaavamuutoksen laadinta. 
 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijoina kuultiin Tuomo Vesikkoa, Reijo Reposta ja Heli Randellia.

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan päätöksellä on 6.5.2020 nimetty asiantuntijoista koostuva uimahallityöryhmä valmistelemaan uimahallin peruskorjauksen/uudistamisen tarpeita. Työryhmä toteutti käyttäjäkyselyn 26.5.-7.6.2020, jossa korostui mm. pukutilojen lisätarve, toiveet höyrysaunasta ja kylmä- ja lämminvesialtaasta, syväaltaasta ja hyppytornista sekä kahvion ja kuntosalin uudistaminen. Judosali ja monitoimisali koettiin edelleen tarpeellisiksi.

Valtuustoseminaarissa 20.5.2021 käsiteltiin mm. uimahallin tarveselvitystä jatkosuunnittelun pohjaksi. Uimahallityöryhmä oli valmistellut kaksi vaihtoehtoista mallia, joista toinen perustui nykyisen rakennuksen peruskorjaukseen sekä sisällölliseen uudistamiseen ja toinen malli rakennuksen peruskorjaukseen ja laajennukseen sekä sisällölliseen uudistamiseen. 

Uimahallityöryhmän valtuustoseminaarin 20.5.2021 esitys oheismateriaalina. Esitystä on täydennetty aikataulujen osalta. Oheismateriaalina on lisäksi laajemman vaihtoehdon hyvin alustava viitesuunnitelma, johon tulee   jatkosuunnittelussa korjauksia ja muutoksia.

Valtuustoseminaarin 20.5.2021 valtuustoryhmien tekemien ryhmätöiden pohjalta laajimman kannatuksen sai uimahallin laajennusvaihtoehto. Laajennus sisältää mm.  6 rataisen altaan sekä hyppy ja sukellusalueen. Kuntosali siirtyy hallintotilojen kohdalle, monitoimisalin näyttämö muutetaan varastoiksi ja saleille tehdään puku- ja pesutilat sekä esteettömät wc-tilat. Nykyisiä altaita muokataan ja erotellaan viitesuunnitelman mukaan erillisiksi altaiksi. Lisäksi tehdään kylmävesiallas, joka sijoitetaan nykyisen altaan toiseen päätyyn. Nykyisestä kuntosalista tehdään toimisto- ja sosiaalitiloja uimahallin henkilökunnalle.

Tarkemmin tilat määritellään hankesuunnittelun yhteydessä. Alustava kustannusarvio on n. 17,4 milj. euroa. Kustannukset tarkentuvat hankesuunnittelun aikana. Uimahallin peruskorjausaste on yli 90 %:a. Uimahallin vaiheittainrakentaminen selvitetään hankesuunnittelun yhteydessä. Tavoitteena on, että uimahallin käyttökatkot jäisivät mahdollisimman lyhyiksi. Vaiheittain rakennettaessa aikataulu on pidempi ja  rakentaminen jakautuu uudisrakentamiseen ja peruskorjaukseen. Uudisrakennus tehdään ensin 3/2023-8/2024 ja peruskorjaus sen jälkeen 5/2024-8/2025. Aikataulut tarkentuvat hankesuunnitelman yhteydessä..

Kahvio- ja kuntosalitoiminta edellyttää kilpailuneutraliteetti säännösten huomioon ottamista jatkovalmistelun ja toteutuksen osalta. Hyvinvointipalveluille haetaan korvaavat tilat. Tavoitteena on, että ne löydetään kunnan omista kiinteistöistä.

Asiantuntijoina kuullaan elinvoimajohtaja Heli Randellia ja rakennuttajapäällikkö Tuomo Vesikko (Hollolan Tilapalvelut Oy).

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus antaa elinvoiman palvelualueelle tehtäväksi toteuttaa uimahallin hankesuunnitelman laajennusvaihtoehdon pohjalta sekä yhteistyössä konsernipalveluiden palvelualueen kanssa valmistelemaan hankkeen toteutukseen liittyvää rahoitusta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijoina kuultavina olivat elinvoimajohtaja Heli Randell ja rakennuttajapäällikkö Tuomo Vesikko.

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Valtuustoseminaarissa 14.10.2021 käsiteltiin valmistelussa olevaa kuntastrategiaa sekä kunnan taloutta. Taloustarkasteluun sisältyi hyvinvointialueuudistus, talouden haasteet ja investoinnit. Suurinta investointia, uimahallin peruskorjausta arvioitiin erikseen päivitettyjen tietojen pohjalta. Vaihtoehtoja koskeva esittely on tämän pykälän oheismateriaalina (valmisteleva asiakirja).

Uimahallin peruskorjaus-laajennustyön kustannusarvio on noussut yleisen kustannustason nousun myötä ja arviossa on päädytty 18 milj. euroon. Suhteessa edessä olevaan hyvinvointialueuudistukseen, jonka myötä kunnan suhteellinen velkaantuneisuus nousee yli 100 % ja  muun kehittämisen tarpeisiin investointikuorman todettiin olevan kunnalle liian suuri. Uimahallin peruskorjauksen kustannusarvio on noin 12,5 milj. euroa.

Valtuustoseminaarissa ryhmien kannanottojen pohjalta päädyttiin siihen, että vuoden 2022 talousarvioon valmistellaan uimahalli peruskorjaus-vaihtoehdon pohjalta peruskorjaus-laajennusvaihtoehdon sijaan.

Uimahallin käyttötilat tulevat kuitenkin lisääntymään, kun uimahallin yhteydessä olevista toimistotiloista luovutaan. Uimahallin peruskorjauksen yhteydessä siihen sisällytetään asiakaspalautteissa ilmaistuja parannuksia ja lisäpalveluja.

Nykyinen uimahalli on rakennushistoriallisessa selvityksessä todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Sen peruskorjaus tehdään perusteellisesti, mutta arkkitehtonisia arvoja kunnioittaen.

 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus linjaa, että talousarviovalmistelussa uimahalli-investointia valmistellaan peruskorjausvaihtoehdon pohjalta. Peruskorjausvaihtoehtoon pyritään sisällyttämään keskeisiä parannuksia esteettömyyden ja  palvelujen toimivuuden näkökulmasta sekä tutkitaan lisäpalvelumahdollisuuksia rajatuissa puitteissa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. 

Keskustelun aikana Kati Pölönen teki esityksen, että tätä pykälää ei hyväksytä vaan asia palautetaan valmisteluun, koska uimahallin uudisrakentamista ei olla esitetty luottamushenkilöille aitona vaihtoehtona toistaiseksi vielä lainkaan. Esitystä ei kannatettu.

Keskustelun aikana Satu Segersven teki esityksen, että talousarviovalmistelussa uimahalli-investointia valmistellaan seminaarissa esitetyn vaihtoehdon 2 pohjalta. Vaihtoehtoon pyritään sisällyttämään keskeisiä parannuksia esteettömyyden ja palvelujen toimivuuden näkökulmasta sekä tutkitaan lisäpalvelumahdollisuuksia seminaarissa esitetyn vaihtoehdon 2 mukaisesti. Esitystä ei kannatettu.

Eriävä mielipide

Kati Pölönen

Valmistelija

Katariina Tuloisela, kaavoittaja
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on päättänyt uimahalli-monitoimihallin peruskorjausta/laajentamista varten kaavamuutoksen laadinnan aloittamisesta 19.4.2021. Luottamushenkilöiden käsitellessä uimahallin peruskorjausvaihtoehdon suunnittelua, on osa luottamushenkilöistä esittänyt uudisrakentamisvaihtoehtoa. Tämän vuoksi kaavan hyväksyvälle taholle eli valtuustolle tulisi antaa riittävästi tietoa, jonka mukaan on mahdollista arvioida myös uudisrakentamisvaihtoehto osana päätöksentekoa. Siten kaavamuutoksessa on nähty tarpeelliseksi tarkastella peruskorjaus-/laajennusvaihtoehdon lisäksi uudisrakennusvaihtoehtoa, jolloin vaihtoehtoratkaisuja ja niiden vaikutuksia voidaan vertailla.

Kaavamuutosaluetta on tarkistettu ja siihen kuuluvat uimahallin nykyinen tontti (YU-1) ja sitä ympäröivät liikennealueet, joihin kuuluu parkkipaikka (LPA, autopaikkojen korttelialue) ja viereinen kevyen liikenteen väylä (pp), Terveystien katualuetta sekä urheilu- ja virkistyspalvelualuetta (VU-1) tontin pohjoisreunassa.

Koska kaavan tavoitteet ovat muuttuneet, päivitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelma tavoitteiden sekä vaikutusten arvioinnin osalta, ja pidetään se nähtävillä kaavaluonnoksen nähtävilläolon yhteydessä.

Liitteenä kaava-alueen rajaus.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää, että uimahalli-monitoimihallin kaavamuutosta jatketaan tarkastelemalla eri kaavaluonnosvaihtoehtoja, jossa peruskorjaus-/laajennusvaihtoehdon lisäksi tarkastellaan uudisrakennusvaihtoehtoja.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

 

Merk.

Keskustelun kuluessa Kati Pölönen esitti, että uimahalli- monitoimihallin kaavamuutosta jatketaan tarkastelemalla vain uudisrakennusvaihtoehtoa ja että uimahalli kannattaa suunnitella eri paikkaa kuin missä se nyt on. Rambolilla teetetään uusi historiallinen selvitys, pelkästään jo siitä syystä, että vanha terveyskeskus on jo purettu, eli postmoderni rakennusympäristö on uimahallin ympäriltä murentunut.

Koska tehty esitys ei saanut kannatusta, puheenjohtaja totesi esityksen rauenneen kannattamattomana.

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutoksen luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä 5.5.-3.6.2022 välisen ajan. Nähtävillä oli kolme luonnosvaihtoehtoa, joista ensimmäinen oli nykyisen uimahallirakennuksen peruskorjaus- ja laajennusvaihtoehto. Toinen ja kolmas vaihtoehto esittivät uudisrakennuksen sijoittumista nykyiselle pysäköintialueelle nykyisen uimahallirakennuksen jäädessä pysäköintialueeksi. Kaavaluonnoksista saatiin 7 lausuntoa ja 1 mielipide. Viranomaislausunnot puolsivat jatkosuunnitteluun peruskorjaus- ja laajennusvaihtoehtoa, eikä uudisvaihtoehtoja pidetty maankäyttö- ja rakennuslain mukaisina. Luonnosvaiheen palaute ja siihen annetut vastineet ovat luettavissa selostuksesta. Luonnosvaihtoehdot ja luonnosvaiheesta saatu palaute esiteltiin valtuustoseminaarissa 15.6.2022.

Luonnosvaiheen jälkeen alueelle on laadittu luontoselvitys sekä päivitetty hulevesiselvitystä.

Kaavaehdotusta lähdettiin valmistelemaan saadun palautteen mukaisesti luonnosvaihtoehdon VE1 pohjalta. Kaavaehdotuksessa on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 5100 k-m2, josta suojeltavan rakennuksen rakennusalalle on osoitettu 3000 k-m2, laajennukselle 2000 k-m2 ja erilliselle talousrakennuksen alalle 100 k-m2. Laajennusosaan on lisätty rakennusoikeutta. Suojeltavan rakennuksen suojelumääräystä on täsmennetty. Kaavaselostusta on täydennetty.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

 

Elinvoimavaliokunta asettaa Uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutosehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville.

Päätös

Merk. asiantuntijoina kuultiin kaavasuunnittelija Sini Utriaista ja kaavoitusarkkitehti Pentti Klemettiä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutoksen ehdotus oli nähtävillä 22.9.-21.10.2022. Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa ja 0 muistutusta. Lausuntojen tiivistelmät ja vastineet ovat luettavissa kaavaselostuksen sivulta 29. Lausunnoissa ei esitetty muutoksia kaavaehdotukseen.

Asemakaavan muutos ulottuu 2,1 hehtaarin alueelle. Kaavamuutoksella muodostuu urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue, jonne saadaan rakentaa monitoimihalli. Kaavassa nykyiselle uimahalli-monitoimirakennukselle on annettu suojelumääräys, joka huomioi rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen säilyttävät rakennushistorialliset ominaispiirteet, jotka on huomioitava korjaus- ja muutostöissä sekä laajentamisessa. 2000 k-m2:n suuruinen laajennusosa on osoitettu nykyisen rakennuksen pohjoispuolelle. Pysäköintialueen sijainti säilyy nykyisessä paikassa ja se on tarkoitettu urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen sisäistä pysäköintiä varten. Korttelialueen läpi on osoitettu ajoyhteydet palveluasumisen tontille ja koulun huoltopihalle. Terveystien katualueeseen sisältyy nykyinen puurivistö katualueen laidassa. Kevyen liikenteen yhteys alueen itälaidassa Kuntakeskuksen ja Heinsuon urheilualueen välillä on osoitettu nykyisessä paikassaan.

Kaavaan ei ole tullut muutoksia kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta esittää Uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutoksen kunnanhallitukselle valtuuston hyväksymiskäsittelyä varten.

Päätös

Merk. Asiantuntijana kuultiin kokouksessa kaavasuunnittelija Sini Utriaista.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen hyväksymistä käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 22.11.2022. Elinvoimavaliokunta esitti Uimahalli-monitoimihallin asemakaavamuutoksen kunnanhallitukselle valtuuston hyväksymiskäsittelyä varten.

Asian tarkempi esittely löytyy elinvoimavaliokunnan pöytäkirjasta (§ 89).

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. 

Asiantuntijana kuultavana oli kaavasuunnittelija Sini Utriainen ja elinvoimajohtaja Heli Randell.

 

Keskustelun kuluessa Pölönen esitti Saarnion ensin kannattamana, että ehdotus valtuustolle muutetaan muotoon: Asia palautetaan jatkovalmisteluun siten että SR1-merkintä poistetaan.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen.

Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Pölösen ehdotusta, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 11 ääntä, 9 JAA ääntä (Jarkko Niemi, Helena Maattola, Toini Louekoski-Huttunen, Aki Markkola, Minna Halme, Satu Segersven, Teemu Kinnari, Teemu Laine, Hannu Siljander) ja 2 EI ääntä (Kati Pölönen, Kristian Saarnio).

Puheenjohtaja totesi hallituksen hyväksyneen kunnanjohtajan ehdotuksen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 82%

    Jarkko Niemi, Helena Maattola, Toini Louekoski-Huttunen, Aki Markkola, Minna Halme, Satu Segersven, Teemu Kinnari, Teemu Laine, Hannu Siljander

  • Ei 2 kpl 18%

    Kati Pölönen, Kristian Saarnio

Perustelut

Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen hyväksymistä käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 22.11.2022 ja kunnanhallituksessa 28.11.2022. Elivoimavaliokunta ja kunnanhallitus ehdottavat Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen hyväksymistä.

Asian tarkempi esittely löytyy elinvoimavaliokunnan pöytäkirjasta (§ 89).

 

Ehdotus

Valtuusto hyväksyy Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Merk. 

Keskustelun kuluessa valtuutettu Pölönen esitti valtuutettu Saarnion ensin kannattamana, että Hollolan uimahalli-monitoimihalli kaava palautetaan jatkovalmisteluun siten että SR1 -suojelumerkintä poistetaan.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat valtuutettu Pölösen ehdotusta, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 38 jaa-ääntä (Miikka Lönnqvist, Mika Lampola, Pasi Pälsi, Teemu Kinnari, Aki Markkola, Pasi Pasanen, Jyrki Joensuu, Kristiina Vanhala-Selin, Juha Rehula, Toini Louekoski-Huttunen, Seija Aakala, Helena Maattola, Teemu Laine, Jenna Parviainen, Heidi Hakanen, Erkki Arvila, Hannu Siljander, Minna Halme, Ville Mikkola, Pasi Jalonen, Mikko Niipala, Jari Ronkainen, Matti Laurila, Minna Kauhanen, Hannu Heikkilä, Marko Mikkola, Kari Hyytiä, Satu Segersven, Kristiina Joensuu, Jarkko Niemi, Pentti Lampi, Lasse Peltonen, Pia Salo, Minna Nieminen, Tatu Söyrilä, Kari Aaltonen, Tapani Ihalainen, Petri Palo) ja 5 ei-ääntä (Sofia Rossi, Paavo Takala, Harri Vinnamo, Kati Pölönen, Kristian Saarnio).

Puheenjohtaja totesi, että valtuusto päätti hyväksyä kunnanhallituksen päätösehdotuksen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 38 kpl 88%

    Miikka Lönnqvist, Mika Lampola, Pasi Pälsi, Teemu Kinnari, Aki Markkola, Pasi Pasanen, Jyrki Joensuu, Kristiina Vanhala-Selin, Juha Rehula, Toini Louekoski-Huttunen, Seija Aakala, Helena Maattola, Teemu Laine, Jenna Parviainen, Heidi Hakanen, Erkki Arvila, Hannu Siljander, Minna Halme, Ville Mikkola, Pasi Jalonen, Mikko Niipala, Jari Ronkainen, Matti Laurila, Minna Kauhanen, Hannu Heikkilä, Marko Mikkola, Kari Hyytiä, Satu Segersven, Kristiina Joensuu, Jarkko Niemi, Pentti Lampi, Lasse Peltonen, Pia Salo, Minna Nieminen, Tatu Söyrilä, Kari Aaltonen, Tapani Ihalainen, Petri Palo

  • Ei 5 kpl 12%

    Sofia Rossi, Paavo Takala, Harri Vinnamo, Kati Pölönen, Kristian Saarnio

Valmistelija

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.12.2022 todennut valtuuston 12.12.2022 "Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutos, hyväksyminen (§59)" osalta päätöksen tapahtuneen virheelisessä järjestyksessä ja päätti lähettää asian valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Virheellinen järjestys viittaa hallintosäännön 66 §:ään:

"Jos keskustelun kuluessa tehdään kannatettu ehdotus asian pöydällepanosta tai jokin muu ehdotus, jonka
hyväksyminen keskeyttäisi asian käsittelyn, seuraavien puhujien on puheenjohtajan kehotuksesta
rajoitettava puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta. Jos ehdotus hyväksytään yksimielisesti tai
äänestämällä, puheenjohtaja keskeyttää asian käsittelyn. Jos ehdotus hylätään, asian käsittely jatkuu..."

Valtuuston kokouksessa 12.12.2022 esitettiin Hollolan uimahalli-monitoimihallin kaavan palauttamista jatkovalmisteluun. Palautusesityksestä käytiin äänestys. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi,​ että valtuusto päätti hyväksyä kunnanhallituksen päätösehdotuksen. Asian käsittelyä olisi kuitenkin tullut jatkaa.

Asia saatetaan valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Liitteet

1 Asemakaavakartta,​ hyväksymisvaihe
2 Asemakaavan selostus,​ hyväksymisvaihe
3 LIITE 1 Asemakaavan seurantalomake,​ hyväksymisvaihe
4 LIITE 2 OAS,​ hyväksymisvaihe
5 LIITE 3 Rakennushistoriaselvitys,​ hyväksymisvaihe
6 LIITE 4 Liikenneselvitys,​ hyväksymisvaihe
7 LIITE 5 Hulevesiselvitys,​ hyväksymisvaihe
8 LIITE 6 Havainnekuva sijoittelusta,​ luonnosvaiheessa,​ hyväksymisvaihe
9 LIITE 7 3D-​havainnekuvat,​ luonnosvaihessa,​ hyväksymisvaihe
10 LIITE 8 Luontoselvitys,​ hyväksymisvaihe

Kuvaus

Uimahalli-​monitoimihallin asemakaavan muutoksen hyväksymistä käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 22.11.2022 ja kunnanhallituksessa 28.11.2022. Elivoimavaliokunta ja kunnanhallitus ehdottavat Uimahalli-​monitoimihallin asemakaavan muutoksen hyväksymistä.

Asian tarkempi esittely löytyy elinvoimavaliokunnan pöytäkirjasta (§ 89).

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk.

Keskustelun kuluessa Kati Pölönen esitti, että ehdotus valtuustolle muutetaan muotoon: Uimahalli-monitoimihalli kaava palautetaan jatkovalmisteluun siten että SR1-merkintä poistetaan.

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, Pölösen tekemän esityksen rauennen kannattamattomana.

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.12.2022 todennut valtuuston 12.12.2022 "Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutos, hyväksyminen (§59)" osalta päätöksen tapahtuneen virheelisessä järjestyksessä ja päätti lähettää asian valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.4.2023 § 86 esittää, että valtuusto hyväksyy Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen.

Ehdotus

Valtuusto hyväksyy Uimahalli-monitoimihallin asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Merk.

Keskustelun kuluessa Kati Pölönen esitti Harri Vinnamon ensin kannattamana, että uimahalli-monitoimihallia koskeva kaava palautetaan jatkovalmisteluun siten, että SR1-suojelumerkintä poistetaan.

Koska asiasta oli tehty kannatettu esitys jatkovalmisteluun lähettämisestä, puheenjohtaja rajasi keskustelun jatkovalmisteluun lähettämistä koskevaksi.

Jatkovalmistelua koskevan keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kannatettu ehdotus jatkovalmistellun lähettämisestä, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Pölösen ehdotusta jatkovalmisteluun lähettämisestä, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 39 jaa-ääntä (Miikka Lönnqvist, Toini Louekoski-Huttunen, Markku Pulkkanen, Pasi Jalonen, Jari Ronkainen, Jarkko Niemi, Teemu Kinnari, Juha Rehula, Hannu Heikkilä, Teemu Laine, Kari Hyytiä, Mikko Niipala, Pia Salo, Pasi Pasanen, Hannu Siljander, Kristiina Vanhala-Selin, Satu Segersven, Ville Mikkola, Heidi Hakanen, Aki Markkola, Minna Halme, Pentti Lampi, Minna Kauhanen, Sofia Rossi, Sanni-Maria Tiihonen, Kristian Saarnio, Lasse Peltonen, Minna Nieminen, Erkki Arvila, Petri Palo, Kari Aaltonen, Vesa Aholainen, Sakari Marttila, Tapani Ihalainen, Tatu Söyrilä, Matti Laurila, Mika Lampola, Pasi Koistinen, Helena Maattola) ja 4 ei-ääntä (Pasi Pälsi, Paavo Takala, Harri Vinnamo, Kati Pölönen). Puheenjohtaja totesi, että valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä ja avasi keskustelun uudelleen.

 

Kati Pölönen jätti valtuuston päätöksestä eriävän mielipiteen.

Eriävä mielipide

  • Kati Pölönen

Äänestystulokset

  • Kyllä 39 kpl 91%

    Miikka Lönnqvist, Toini Louekoski-Huttunen, Markku Pulkkanen, Pasi Jalonen, Jari Ronkainen, Jarkko Niemi, Teemu Kinnari, Juha Rehula, Hannu Heikkilä, Teemu Laine, Kari Hyytiä, Mikko Niipala, Pia Salo, Pasi Pasanen, Hannu Siljander, Kristiina Vanhala-Selin, Satu Segersven, Ville Mikkola, Heidi Hakanen, Aki Markkola, Minna Halme, Pentti Lampi, Minna Kauhanen, Sofia Rossi, Sanni-Maria Tiihonen, Kristian Saarnio, Lasse Peltonen, Minna Nieminen, Erkki Arvila, Petri Palo, Kari Aaltonen, Vesa Aholainen, Sakari Marttila, Tapani Ihalainen, Tatu Söyrilä, Matti Laurila, Mika Lampola, Pasi Koistinen, Helena Maattola

  • Ei 4 kpl 9%

    Pasi Pälsi, Paavo Takala, Harri Vinnamo, Kati Pölönen

Tiedoksi

kaavasuunnittelija

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Riita-asiat käsitellään käräjäoikeudessa. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Arvi Karistonkatu 5, Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00