Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 22.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Keskustan kehittäminen

HOLDno-2023-56

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marko Kohvakka, nuorempi maankäyttöinsinööri, marko.kohvakka@hollola.fi

Perustelut

Keskustan kehittäminen

Keskustan kehittäminen on kuntastrategian mukainen hankekokonaisuus. Hollolan keskusta-alueen toimintojen, viihtyisyyden ja vetovoiman parantamista varten keskeiselle kuntakeskuksen alueelle on laadittu toteuttamissuunnitelma.

Työn laadinta alkoi kehittämistarpeiden koontityöllä. Tällä selvitettiin kuntakeskuksen ydinalueen kehittämistarpeita ja niiden kohteet sekä jaettiin ne erillisteemoihin. Kuntakeskuksen kehittämiskohteiden pohjalta perustettiin teemakohtaiset työryhmät jatkovalmistelua varten.​ Keväällä 2021 kehittämistyöstä laadittiin kuntalaisille suunnattu karttapohjainen kysely.​ Lisänäkemyksiä kehittämiselle saatiin AKKE-hankkeen kuntakyselyn 200 henkilön otoksesta.​

Kehittämiskyselyiden ja ryhmätyöpajojen näkemyksistä koottiin raportti keskeisistä kehittämistarpeista. Raportti esiteltiin asiantuntijaryhmässä, missä keskusteltiin kehittämistyön suuntaamisesta eri aihekokonaisuuksien mukaisesti teemoittain jatkovalmisteltavaksi.​ Merkittävimmät toimenpiteet vaativat jatkosuunnittelua ratkaisun toteuttamiseksi. Pienimuotoisemmat parannukset voivat olla suoraan tehtävissä.​ 

Keskustan kehittämisen toteuttamistoimenpiteistä on laadittu tiivistelmä. Aihekokonaisuudet ovat ​palvelut​, asumisen sijoittuminen, tiivistäminen ja asumistavat​, liikkuminen​, viihtyvyys, viheralueet ja virkistyskäyttö​.  Tiivistelmässä on aihepiireittäin ja vastuutahoittain taulukoitu kehittämisen toimenpideosiot. Kyseisille kehittämistoimenpiteille on esitetty myös arvioitu osatehtävien suoritusaika.
Elinvoimavaliokunta linjaa ja päättää liitteenä olevan keskustan kehittämisen toimenpide-ehdotuksen ja aikataulutuksen pohjalta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää, että toteuttamissuunnitelman mukaisia eri aihepiireihin kuuluvia asiakokonaisuuksia aletaan jatkovalmistella ja toteuttaa ohjeellisena esitetyn aikataulun mukaisesti. Kehittämistöiden tilannekartoitus esitellään vuosittain elinvoimavaliokunnalle.  

Elinvoimavaliokunta lähettää keskustan toteuttamissuunnitelman tiedoksi kunnanhallitukselle ja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle.

Päätös

Merk. asiantuntijana kuultiin kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Elinvoimavaliokunta päätti kokouksessaan 31.1.2023 pykälässä 4, että keskustan kehittämisen toteuttamissuunnitelma lähetetään jatkovalmisteltavaksi ja toteutettavaksi vastuutahoille. Elinvoimavaliokunta päätti myös lähettää keskustan toteuttamissuunnitelman tiedoksi kunnanhallitukselle ja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta merkitsee keskustan kehittämisen toteuttamissuunnitelman tiedokseen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.