Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 20.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 LISÄPYKÄLÄ: Liikuntapalveluiden ja nuorisopalveluiden hinnastot 21.5.2026 alkaen (lisäpykälä)

HOLDno-2024-974

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan vapaa-aikapalveluissa, liikuntapalveluilla ja nuorisopalveluissa on tarkasteltu keväällä 2026 voimassa olevia hinnastoja ja todettu, että niissä on tarvetta päivittämiselle. Hallintosäännön mukaan sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää toimialueen taksoista. 

Aikuisten ja lasten uimakoulujen hinnat muutettiin kertamaksuiksi, joista muodostetaan kulloinkin järjestettävän uimakoulun kertojen mukaan hinta. Ohjattuun liikuntaan tehtiin samanlainen muutos kuin uimakouluihin. Hinnastosta poistui tuettu kuntosali ja kesäjumpan kertamaksu. Nämä korvattiin ryhmäliikunnan kertamaksulla. Uutena kohteena liikuntapalveluiden hinnastoon tuli ryhmäpukuhuoneen vuokra.

Nuorisopalveluiden osalta hinnastoa tarkasteltiin vastaamaan kattavasti nykyistä palvelupakettia. Aikaisemmin hinnastosta löytyi hinta vain viikon mittaiselle päiväleirille. Nuorisopalveluiden hinnoittelussa siirryttiin kerta/päivä kohtaiseen hinnoitteluun, jolloin leiritoiminnan kesto määrittää kyseisen leirin hinnan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta hyväksyy liitteenä olevat liikuntapalveluiden ja nuorisopalveluiden hinnastot. Uudet hinnastot astuvat voimaan 21.5.2026. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli vapaa-aikapäällikkö.

Tiedoksi

talouspalvelut, nuorisopalveluiden esihenkilö, liikuntapalveluiden esihenkilö, palvelusihteeri vapaa-aikapalvelut, tilavaraukset

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Kun käytetään tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.