Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 20.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Erityisluokanopettajan sijaisuus, Salpakankaan koulu

HOLDno-2026-331

Valmistelija

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Sivistyksen ja hyvinvoinnin valiokunnan puheenjohtaja on käyttänyt otto-oikeutta rehtorin tekemään henkilöstöpäätökseen, joka koskee määräaikaista opettajarekrytointia. Hallintosäännön (34 §) mukaan asian ottamisesta valiokunnan tai lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Kyseessä on rehtorin päätös 16.4.2026 § 14 Salpakankaan koulun erityisluokanopettajan sijaisuudesta ajalle 1.8.2026–31.7.2027. Kyseinen tehtävä olisi tullut asettaa julkiseen hakuun asetuksen edellyttämällä tavalla (986/1998, 23 §).

Selvityksen yhteydessä kunnan rekrytointiohjeissa on havaittu puute perusopetuksen opettajien virkavalintaa koskevassa ohjeistuksessa. Vaikka viranhaltijalain mukaan virka voidaan tietyin edellytyksin täyttää ilman julkista hakumenettelyä, perusopetuksen opettajien osalta sovellettava asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998, 23 §) rajoittaa tätä mahdollisuutta. Kunnan ohjeeseen ei ollut erikseen lisätty asetuksen mukaista poikkeusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, joka edellyttää aina julkista hakumenettelyä yli 6 kk kestoisiin tehtäviin.

Asetuksen mukaan opetusta voidaan määrätä väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Yli kuuden kuukauden ajaksi tällainen määräys voidaan kuitenkin antaa vain, jos kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai siihen on muu erityinen syy.

Kelpoisten hakijoiden saatavuus voidaan käytännössä varmistaa vain julkisen hakumenettelyn kautta. Tämän vuoksi yli kuuden kuukauden ja enintään vuoden mittaiseen opetustehtävään ei voida määrätä henkilöä, joka ei täytä kelpoisuusvaatimuksia, ilman että tehtävä on ollut julkisesti haettavana ja että hakumenettelyssä ei ole saatu kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita.

Henkilöstöhallinto on 28.4.2026 päivittänyt rekrytointiohjeen (Rekrytoinnin käsikirja) vastaamaan sääntelyä. Perusopetuksen opettajien rekrytoinnissa asetuksen edellytykset otetaan huomioon välittömästi.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää kumota Salpakankaan rehtorin päätöksen 16.4.2026 § 14 Salpakankaan koulun erityisluokanopettajan sijaisuudesta ajalle 1.8.2026–31.7.2027 ja lähettää asia uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosainen: valittu Tiedoksi: aluerehtorit, henkiköstöpalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Kun käytetään tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.