Kunnanhallitus, kokous 20.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 136 Luottamushenkilöiden palkkioiden korotus 1.6.2024

HOLDno-2022-318

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan voimassa olevassa hallintosäännössä todetaan mm. seuraavaa:

”119 § Kokouspalkkiot

Kuntalain mukaisten toimielinten kokouksista maksetaan valtuuston päättämät kokouspalkkiot. Kokouspalkkiot ovat liitteenä. Niiden korotukset tehdään tämän säännön mukaisesti.

Pöytäkirjan kokouksen ulkopuolella tapahtuvasta tarkastamisesta suoritetaan valtuuston päätöksen mukainen palkkio. Lisäksi mahdollisesta erillisestä tarkastuskäynnistä maksetaan matkakulut.

Keskusvaalilautakunnan, vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan kultakin äänestyksen toimituspäivältä jokaiselta tunnilta kuntien tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansion mukainen tuntikorvaus, kuitenkin enintään kahdeksalta tunnilta. Palkkioihin sisältyy kultakin toimituspäivältä palkkio vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatehtävästä.

Kokouspalkkioita ja ansionmenetyskorvauksia korotetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen yleiskorotusten mukaisesti. Palkkiot pyöristetään ylöspäin lähimpään 50 senttiin. Korotus ei koske vuosipalkkioita. Vastaava korotus tehdään myös viran- ja toimenhaltijoiden kertapalkkioihin."

Kunta-alalle saatiin palkkaneuvotteluissa kolmevuotinen ratkaisu kesäkuussa 2022. Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa 2022–2025. Ratkaisu sisältää mm. kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2022–2025). Palkkoja ja kokouspalkkioita nostettiin 1.6.2022 alkaen 2 % sekä 1.10.2022 0,5 % ja 1.6.2023 alkaen 2,2 % .
KT julkaisi 21.2.2024 yleiskirjeen 4/2024, jonka mukaisesti 1.10.2022 KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 4 § 1 ja 4 mom. mukaisesti kokouspalkkiot korottuvat 1.6.2024 alkaen 2,27 %.
Liitteenä on taulukko luottamushenkilöiden kokous- ym. palkkioista 1.6.2024 lähtien. Vastaavat korotukset tehdään myös viran- ja toimenhaltijoiden kertapalkkioihin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee luottamushenkilöiden kokous- ym. palkkioiden, sekä viran- ja toimenhaltijoiden kertapalkkioihin tehdyt korotukset 1.6.2024 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

palvelussuhdeasiat, palkkioiden populus-tallentajat, kirjaamo, palkat.hollola(a)provincia.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.