Kunnanhallitus, kokous 19.1.2026

§ 8 Valtuustoaloite, Kunnan viestintään poliittisesti ja aattellisesti neutraali linja

HOLDno-2025-1092

Valmistelija

  • Tarja Ruti, viestinnän asiantuntija, tarja.ruti@hollola.fi
  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Valtuuston kokouksessa joulukuussa 2025, Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen: Kunnan viestintään poliittisesti ja aatteellisesti neutraali linja. Aloite on esityslistan liitteenä. Aloitteessa keskiössä on viestinnällinen neutraliteetti ja eettisten periaatteiden mukainen sisältö. 

Kunta on toteuttanut nyt esitettyjä periaatteita viestinnässään jo pitkään, eivätkä aloitteessa esitetyt linjaukset ole ristiriidassa kunnan aikaisempien päätösten tai linjausten kanssa. Viestinnän ohjeita päivitetään ajoittain ja seuraava päivityskierros on aloitettu tammikuussa 2026. Päivitys toteutetaan markkinoinnin- ja viestinnän työryhmän työskentelyn kautta. Ohjeet tuodaan kunnanhallitukselle päätöksentekoon ennen kesää 2026.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus toteaa vastauksena aloitteeseen, että Hollolan kunnan viestinnän toteutuksessa on noudatettu ja noudatetaan jatkossakin sekä poliittisesti että aatteellisesti neutraalia linjaa. Kunnan viestinnässä käsitellään myös ajankohtaisia poliittisia aiheita ja silloinkin näiden aiheiden esittämistapa on neutraali.

Aloitteessa esiin tuotu neutraliteetin vaatimus huomioidaan jatkossakin viestinnän ohjeistusta päivitettäessä.

Vastaus aloitteeseen viedään valtuustolle tiedoksi, osana valtuustolle annettavaa aloitekoostetta.

Tiedoksi

-