Kunnanhallitus, kokous 19.1.2026

§ 6 Muuttohalukkuustutkimus 2025

HOLDno-2020-457

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan strategia 2021-2025 on nostanut yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi kunnan tunnettuuden lisäämisen, vision mukaisesti kunta on Hirveen haluttu. Tavoitteen saavuttamiseksi, strategiset ohjelmat sisältävät "Strategian toteutumisen tukeminen monikanavaisella aktiivisella viestinnällä ja markkinoinnilla ja mediatyöllä"-hankkeen. Hankkeessa keskiössä oli monikanavaisen tiedotuksen, viestinnän ja markkinoinnin toteutus tavoitehakuisesti. Kehityksen ja tavoitteiden osalta keskiestä ovat Taloustutkimus Oy:n tutkimukset, joiden data-aineistoon tämä tuloksellisuuden arviointi perustuu. Strategiakauden lopun tavoitteiksi kokonaismielikuvatutkimukselle valtuusto asetti: Kokonaismielikuva (kaikki) 6,8, ja Hollola (asukkaat) 8,2. Voisi ajatella muuttavansa 10 %.

Taloustutkimus Oy on muuttanut muuttohalukkuustutkimuksen toteutusta sekä vuonna 2022, että vuonna 2023. Otannan laajuus ja vertailuryhmän sisältö ovat muuttuneet ja kysymyskokonaisuus on muokattu laajemman tutkimusen tarpeisiin. Muutosten jälkeen tietojen vertailtavuus kyselyiden kesken ei ole suoraan mahdollista ja tutkimustulos ei suoraan anna vastausta strategiassa asetettuihin tavoitteisiin.

Tavoiteasetanta perustui vuoden 2020 tutkimuksen, jonka kohteena oli Suomen 20 000 asukkaan rajan ylittävät tai sitä lähestyvät kaupungit ja kunnat. Tutkimuksessa 2020 on arvioitu 61 kaupunkia ja kuntaa. Vuoden 2025 tutkimuksessa mukana olivat kaikki Suomen kunnat. Vuonna 2022 otos rajatulla kuntakoolla oli kohdekunnissa 3101 asukasta ja vuoden 2025 kyselyssä koko suomenkielisen alueen 3565 asukasta. Myös kysymyksiä on muokattu. Tätä taustaa vasten, kyselyjen informaatiosisältö on lisääntynyt, vaikka vertailtavuus heikkeni.

Kun kokonaismielikuvatavoite kokonaiskyselylle Hollolan osalta oli 6,8. toteuma 2025 oli 6,35. Tulos selittyy pitkälle otoksen maantieteellisestä muutoksesta. Kun Hollolan kokonaismielikuva 20.000-30.000 asukkaan kuntien keskuudessa oli 2022 6,44 (sijoitus kuntien kesken 12./20), vuonna 2023 vastaavat luvut olivat 6,64 (12/17) ja 2025 6,59 (12/18). Lopputulemana voidaan todeta kunnan kokonaismielikuvan vahvistuneen, mutta jääneen tavoitteen alapuolelle. 

"Voisi ajatella muuttavansa"-tavoite on asetettu varsin haasteelliseksi. Lähtötilanteessa 2020 lukema oli 5% ja sijoitus verrokkiryhmässä oli 45/61. Vuonna 2022 verrokkiryhmässä 20.000-30.000 asukasta vastaava luku oli 6 (13/20), vuonna 2023 6 (11/17) ja vuonna 7 (8/18). Verrattuna 2020 asetettuun tavoitteeseen, lukemaan ei päästy. Tavoiteltu viiden prosenttiyksikön kasvu tarkoittaisi otoksen perusteella, että 20-74 vuotiaista 3,84 miljoonasta (2024) noin 200.000 kansalaista olisi löytänyt Hollolan kiinnostavana asuinkuntana. Pelkästään nyt rekisteröity 2% kasvu tarkoittaisi noin 75.000 kansalaista, jota voidaan valtakunnallisesti pitää hyvänä saavutuksena. Samalla on todettava, että  Hollolan "houkuttelevuus" omassa kokoluokassaan on kehittynyt positiivisesti niin tuloksen kuin kuntavertailun osalta.

Tarkasteltaessa vastanneiden tärkeinä pitämiä tekijöitä ja kunnan saamaan arvioon niissä, tulevaisuuden painopisteitä tutkimuksen valossa ovat:

  1. Hyvät liikenneyhteydet
  2. Hyvä asuntotarjonta
  3. Hyvät palvelut
  4. Hyvä työpaikkatarjonta
  5. Keskusta-alueen viihtyvyys

Vahvuuksina on pidetty

  1. Turvallinen asua ja elää
  2. Luonto on ainutlaatuinen
  3. Kunta on kehittymishaluinen
  4. Ilmapiiri on myönteinen

Tarkasteltaessa tulevia painopistealueita, keskeistä on seutukunnan kehittyminen ja Hollolan asettuminen tässä viitekehyksessä.

Tutkimuksen toteuttaja Taloustutkimus Oy: Muuttohalukkuustutkimus 2025, toteutus joulukuu 2025. Tutkimus on toteuttajan määrittämänä luottamuksellinen, eikä oheismateriaalia saa julkaista eikä luovuttaa ilman Taloustutkimus Oy:n lupaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2025 muuttohalukkuustukimuksen tulokset tiedoksi.

Tiedoksi

-