Elinvoimavaliokunta, kokous 17.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Kuntalaisaloite Hollolan kunnan tulee hakea Luontoviisaat kunnat -verkoston jäseneksi

HOLDno-2025-805

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kuntaan on 17.9.2025 toimitettu kuntalaisaloite.fi kautta toteutettu kuntalaisaloite. 

Kuntalaisaloite.fi-palvelussa voit tehdä aloitteen oman kuntasi toimivaltaan kuuluvassa asiassa, jos kunta on ottanut palvelun käyttöönsä. Halutessasi voit kerätä aloitteeseen myös muita osallistujia. Kaikki kuntalaisaloite.fi-palvelussa tehdyt aloitteet ovat julkisia, ja ne ovat nähtävissä osoitteessa www.kuntalaisaloite.fi.

Aloiteoikeus perustuu kuntalain 23 §:ään, jonka mukaan kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Kaikki kunnassa vireille tulleet aloitteet käsitellään toimivaltaisessa kunnan viranomaisessa ilman aiheetonta viivytystä. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi kunnan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee kuntalaisaloitteen vastaanotetuksi ja lähettää sen elinvoiman palvelualueelle valmisteltavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Annariina Keto, projektiasiantuntija, annariina.keto@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta on saanut kuntalaisaloitteen 17.9.2025 kuntalaisaloite.fi- palvelun kautta. Aloitteen on allekirjoittanut 36 henkilöä.  Aloitteen tarkoituksena on, että Hollolan kunta hakee Luontoviisaat kunnat- verkoston jäseneksi.

Viisaat luontokunnat -verkosto on Suomen Ympäristökeskuksen ja Kuntaliiton vetämä verkosto. Rahoituksesta vastaavat mm. Ympäristöministeriö, Maa- ja metsätalousministeriö ja Kuntaliitto. Verkoston tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen, joka on tutkitusti tärkeää elinvoiman ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Aiheen painoarvo näkyy myös kuntalaiskyselyjen tuloksissa, jossa luonnon tärkeys korostuu. Ympäristön huomiointi päätöksissä ja ympäristön tilan edistäminen heijastuu kunnan maineeseen ja brändiin.

Verkosto tarjoaa kunnille tukea luontotyön strategiseen edistämiseen ja konkreettiseen toteuttamiseen verkoston ohjausryhmän, ympäristökeskuksen tukitiimin ja vertaistukikuntien avulla. Verkoston tavoitteena on mm. hankerahoitusten edistäminen ja yhteiset rahoitushaut. Hollolan kunta toimii jo nyt verkoston tavoitteiden mukaisesti. Tulevaisuudessa ohjaus ja sääntely luonnonhoidossa lisääntyy ja verkoston avulla on mahdollisuus saada tukea ja vertaisoppia tulevaa ajatellen.

Verkostoon liittyessään Hollolan kunta sitoutuu tavoitteisiin ja kriteerit täyttäessään. Tavoitteena on luontokadon hillintätoimet ja linjaukset, joilla sitoudutaan uskottavasti vähentämään oman toiminnan luontoa heikentäviä vaikutuksia sekä edistämään sisäisesti luonnon monimuotoisuutta. Verkostossa vaikutetaan alueen toimijoihin ja asukkaisiin, yrityksiin, maa-ja metsätalousyrittäjiin sekä vapaa-ajan asukkaisiin tietoisuuden lisäämiseksi.

Verkoston luontokriteereissä todetaan seuraavat kohdat:

- kunta sitoutuu kuntastrategiassa tai muussa strategisessa asiakirjassa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen
- kunta laatii luonnon monimuotoisuuden turvaamisen lumo-toimintaohjelman tai –strategian. Lumo-ohjelma voi olla osa kunnan ympäristöohjelmaa.
- kunta perustaa poikkitoimialaisen työryhmän edistämään luonnon monimuotoisuutta
- kunta kartoittaa omistamiensa maa- ja vesialueiden arvokkaat luontokohteet
         - arvokkailla luontokohteilla tarkoitetaan esim. uhanalaisia luontotyyppejä ja suojeltuja alueita,
         - kunta vie keräämänsä tiedon omaan ja mielellään myös kansallisiin tietojärjestelmiin, FEOn ja Laji.fi.
- kunta ottaa luonnon monimuotoisuuden huomioon omistamiensa metsien sekä hallinnoimiensa viher-, virkistys- ja vesialueiden hoitokäytännöissä.
         - hu​​​​omioimisella tarkoitetaan sitä, että kriteerit on kirjattu kunnan lumo-ohjelmaan, viher- ja metsänhoitosuunnitelmaan tai muuhun vastaavaan hoitosuunnitelmaan. Tarvittaessa kunta uudistaa hoitokäytännöt kriteerien mukaisiksi.
- kunta sitoutuu lisäämään kuntalaisten ja yrityksien lumo-tietoutta ja osallistamaan heitä lumo-ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen
- kunta sitoutuu lisäämään henkilöstön ja kuntapäättäjien tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta.

Lisäksi Luontoviisaat kunnat -verkostoon liittyessään kunta sitoutuu toimintalinjauksiin, jotka ovat:

1. Kunta ottaa monimuotoisuusnäkökulman huomioon kaikessa merkittävässä päätöksenteossaan.
2. Kunnanjohtaja tai hänen nimeämänsä muu kunnan työntekijä toimii Luontoviisaat kunnat-verkoston johtoryhmän jäsenenä. Johtoryhmä kokoontuu kahdesti vuodessa.
3. Kunta nimeää yhteyshenkilön, joka toimii tiedonvälittäjänä kunnan ja Luontoviisaat kunnat -verkoston tukitiimin (Syke ja Kuntaliitto) välillä.
4. Kunnan perustamassa työryhmässä on edustettuna tärkeimmät hallinnonalat. Työryhmä pyrkii aktiivisesti vähentämään eri hallinnonalojen toiminnasta aiheutuvia haittoja luonnon monimuotoisuudelle. Työryhmä voi olla myös alueellinen, jo toiminnassa oleva kunnan työryhmä tai laajennettu työryhmä, joka edistää luonnon monimuotoisuuden tavoitteita.
5. Työryhmä ja yhteyshenkilö vastaavat esimerkiksi seuraavista tehtävistä:
    - Kunnalle laaditaan vuosittain suunnitelma luonnon monimuotoisuutta edistävistä investoinneista. Investoinnit hyväksytään seuraavan vuoden talousarviossa.
    - Kunnalle laaditaan vuosittain suunnitelma, joka osoittaa, millä toimenpiteillä ja investoinneilla kunta edistää Luontoviisaat kunnat -verkoston kriteerien täyttymistä sekä luonnon monimuotoisuuden edistämistä. Suunnitelma sisältää suunnitellut investoinnit sekä keinoja asukkaiden ja paikallisten yritysten aktivoimiseen.
    - Kunnan alueella toteutuneet merkittävimmät toimet kootaan vuosittain ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla tai muulla kuntalaiset laajasti tavoittavalla tavalla. Tieto tehdyistä toimista toimitetaan myös Luontoviisaat kunnat -verkoston tukitiimille (Syke ja Kuntaliitto). Valtakunnallisesti kiinnostavat luontotoimet voidaan viedä myös Luontoloikkaverkkopalveluun.
    - Kunnan henkilöstölle ja kunnanvaltuustolle tiedotetaan vuosittain toiminnan saavutuksista.
    - Alueen asukkaille, yrityksille sekä maa- ja metsätalousyrittäjille viestitään mahdollisuuksista turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnon monimuotoisuudesta viestiminen voidaan liittää esimerkiksi osaksi varhaiskasvatusta sekä opetussuunnitelmaa, tai muulla kunnan valitsemilla keinolla.

Hollolan kunta hakee Luontoviisaat kunnat – verkoston jäseneksi keväällä 2026. Hollolan kunta sitoutuu verkoston tavoitteisiin, kriteereihin sekä toimintalinjoihin osana kunnan toimintaa. Elinvoiman palvelualueella on arvioitu, että kunta pystyy toteuttamaan em. tavoitteet nykyisillä taloudellisella ja henkilöresursseilla sekä vastaamaan tavoitteisiin olemassa olevia suunnitelmia ja toimintoja hyödyntäen. Kunnan yhteyshenkilö nimetään erikseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Valiokunta hyväksyy esittelytekstissä kuvatun kunnanhallitukselle annettavan vastauksen kuntalaisaloitteeseen. Valiokunta toteaa aloitteen osaltaan loppuun käsitellyksi ja lähettää vastuksensa edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

projektiasiantuntija Keto, ympäristötarkastaja Pihlaja-Kuhna, metsäasiantuntija Eerikäinen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.