Elinvoimavaliokunta, kokous 17.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Kesätyöseteli 2026 myöntämisperusteet

HOLDno-2026-135

Valmistelija

  • Eemeli Salomäki, työllisyys- ja kotoutumispalveluiden päällikkö, eemeli.salomaki@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta myöntää kesätyöseteleitä Hollolaisen nuoren 15-17-vuotiaan kesätyöllistämiseen.

Nuori voi saada kesätyöpaikkaansa kunnan tukeman kesätyösetelin hakemalla seteliä yhdessä kesätyönantajan kanssa. Kesätyöseteleitä on tarkoitus jakaa vuonna 2026 75 kpl. Aikaisempina vuosina kaikki setelit on jaettu ja suurin osa niistä on käytetty. Kesätyöseteli helpottaa alle 18-vuotiaiden työllistymistä ja sitä kautta rakentaa pohjaa pidemmälle työuralle. 

  • Yhden kesäsetelin arvo on enintään 400 €/kesätyöntekijä (seteli voi kattaa enintään puolet työntekijän palkkakuluista).
  • Kesätyöseteleitä on jaossa yhteensä 75 kpl, 1 seteli/kesätyöntekijä.

Nuori | Kesätyöseteliin on oikeutettu hollolalainen nuori, joka on:

  • Täyttänyt 31.5.2026 mennessä 15-vuotta, mutta ei 18-vuotta tai vanhempi
  • Hollolassa perusopetuksen päättävä 9. luokkalainen (lukuvuonna 2026–2027) hollolalainen nuori.

Työnantaja | Kuka voi hyödyntää seteliä?

  • Työnantaja voi olla yritys tai ulkopaikkakuntalainen yhdistys (ei yksityistalous, hyvinvointialue, säätiö, kunta tai valtio).
  • Työnantaja/yritys voi sijaita myös muulla paikkakunnalla kuin Hollolassa.
  • Kesätyöseteleitä voidaan jakaa enintään 3 seteliä / työnantaja.

Kesätyösetelit yhdistyksille

Hollolaisille yhdistyksille on mahdollisuus myöntää 600€ kesätyöseteli samoilla ehdoilla, kuin nuorten kesätyöseteli yrityksiin.

Työsuhteen ehdot:

  • Töitä tulee työsuhteen aikana olla tehty yhteensä vähintään 50 tuntia (tukea voi saada osa-aikaiseen, kokoaikaiseen, määräaikaiseen sekä vakituiseen työsuhteeseen).
  • Seteliin oikeuttavat työtunnit osuvat työsuhteella aikavälille 1.6.-31.8.2026
  • Kesätyöstä on tehtävä kirjallinen työsopimus ja toimitettava kirjallinen palkkalaskelma.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Hollolan elinvoimavaliokunta päättää myöntää nuorten kesätyösetelin vuodelle 2026.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

palvelussuhdeasiat@hollola.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.