Elinvoimavaliokunta, kokous 17.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Elämälle-patsaan siirto ja uuden sijoituspaikan määrääminen

HOLDno-2026-130

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Kuvanveistäjä Leila Hietalan vuonna 1984 valmistama Elämälle patsas on alun perin sijoitettu Hollolan terveyskeskuksen pysäköintialueen viereiselle viheralueelle. Teos siirrettiin puretun terveyskeskuksen tontilta viereisen, vuonna 2021 valmistuneen, Hollolan sote-keskuksen pääovien edustalle sote-keskuksen rakennusprojektin valmistuttua. 

Hollolan kunta on päättänyt myydä Hollolan sote-kiinteistön ja tästä syystä sekä kiinteistöön sijoitetut taide-esineet, että myös Elämälle-patsas tulee vuoden 2026 aikana siirtää pois kiinteistön alueelta. Elämälle-patsaan uudelleensijoittamisesta on käyty keskustelua kulttuuriympäristötyöryhmän kokouksessa 3.12.2025 kohta 8., ja tämän lisäksi asiaa on valmisteltu yhteistyössä alueellisen vastuumuseon, kunnan kuntatekniikan ja kunnan kulttuuripalveluiden kanssa. Sekä kulttuuriympäristötyöryhmän, että kunnan oman yhteistyöryhmän näkemys on, että patsaan uudelleensijoituspaikaksi soveltuu parhaiten Kansankadun ja Terveystien risteyksen kiertoliittymä (havainnekuva). Tämä sijoituspaikka tukee veistoksen nimen mukaista "Elämälle" teemaa, sillä kiertoliittymän välittömässä läheisyydessä sijaitsee muun muassa koulu, uimahalli, senioriasuntoja sekä sote-keskus.

Kulttuuriympäristötyöryhmä käsitteli 5.3.2025 kohta 7. sekä 23.9.2025 kohta 7. kokouksissa Hollolan taideyhdistyksen kuntaan jättämää aloitetta erillisen infotaulun valmistamista Elämälle-patsaasta. Infotaulu oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus toteuttaa Hollolan sote-keskuksen aulaan, jotta sen historia ja tausta tulisivat paremmin ihmisten tietoon. Luonnollisesti kiinteistön myyntipäätöksen vuoksi infotaulun toteuttamisesta Hollolan sote-keskukseen luovuttiin. Jotta patsaan historiatietoa ja menneisyyttä valoittava infotaulualoite ei jää huomiotta, on tarkoituksenmukaista selvittää osana patsaan uudelleensijoittelua vastaavan infotaulun toteuttamista uuden sijoituspaikan läheisyyteen. 

Hallintosäännön 28 § mukaan elinvoimavaliokunnan vastuulle kuuluu yleisten alueiden rakennuttaminen ja ylläpito.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy esityksen Elämälle-patsaan uudesta sijoituspaikasta Kansakadun ja Terveystien risteyksen kiertoliittymään. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Alueellinen vastuumuseo, kulttuurituottaja, kuntatekniikan päällikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.