Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 14.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuudesta/98-411-5-131

HOLDno-2023-976

Valmistelija

  • Tuulia Vennola, ympäristötarkastaja, tuulia.vennola@hollola.fi

Perustelut

Kiinteistön 98-411-5-131 omistaja hakee vapautusta velvollisuudesta liittyä Hollolan kunnan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon. Vapautusta haetaan olemassa olevalle ja vakituisessa käytössä olevalle asuinrakennukselle, jossa asuu viisi (5) henkilöä. Kiinteistön käyttövesi otetaan omalla kiinteistöllä olevasta porakaivosta. Porakaivo on rakennettu vuonna 2008. Hakija on toimittanut kaivovesinäytetulokset vapautushakemuksen liitteenä. Jäteveteen vaikuttavat varusteet ovat kaksi (2) suihkua, kaksi (2) vesikäymälää, sauna sekä muita vesikalusteita. Kiinteistön kaikki jätevedet johdetaan Wehoputs 5 pienpuhdistamoon, joka on vapautushakemuksen mukaan suunniteltu vuonna 2007.
​​​​​
Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajamassa, jolloin sillä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesijohto- ja viemäriverkostoon. 

Perusteluina vapautushakemukselle esitetään: 
-liittämisestä aiheutuvat kohtuuttomat kustannukset. Kokonaiskustannusten on arvioitu olevan noin 20 000 €
-kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi laatuvaatimukset täyttävää talousvettä sekä kiinteistön jätevesiä käsitellään asianmukaisella laitteistolla
-vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve

Asian käsittely:
Hakemus on tullut vireille 14.9.2023. Vapautushakemuksesta on pyydetty ja saatu lausunnot terveydensuojeluviranomaiselta ja Hollolan vesihuoltolaitokselta. Hakijalle on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnosta. Hakija on pyytänyt lisäaikaa vastineen toimittamiselle, jota on myönnetty 10.4.2024 saakka. Hakija ei toimittanut vastinetta annettuun päivämäärään mennessä. Lausunnot ovat hakemuksen oheismateriaaleina.

Lainsäädäntö
Vesihuoltolain (119/2001) 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.
Lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta lain 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.

Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella.
Edellä 11 §:n 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Päätösehdotuksen perustelut:
Vesihuoltolain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi. Vapauttamisen ei saa myöskään vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Hakemuksen mukaan liittymiskustannuksia (sis. liittymismaksu ja liittymän rakentaminen) tulisi yhteensä noin 20 000 €. Hakijan arvioima liittämiskustannus on korkeahko, mutta ei poikkea merkittävästi muista Hollolan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien kiinteistöjen liittämiskustannuksista. 
Verkostoon liittymiskohta sijaitsee välittömästi kiinteistön läheisyydessä ja kiinteistöllä ei käytettävissä olevien tietojen perustella ole sellaisia erityispiirteitä, jotka aiheuttaisivat normaalista poikkeavia liittämiskustannuksia. Myös vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan liittymiskustannusten arvioidaan olevan samalla vaihteluvälillä, mitä muillakin liittyneillä kiinteistöillä toiminta-alueella on ollut. Eri oikeusasteissa vielä yli 20 000 €:n liittymiskustannukset on katsottu kohtuullisiksi, joten arvioituja liittymiskustannuksia ei tässä tapauksessa voida pitää kohtuuttomina.

Kiinteistön asuinrakennus on rakennettu vuonna 2008, jolloin kiinteistön jätevesijärjestelmä on otettu käyttöön samoihin aikoihin. Jätevesijärjestelmä on ollut käytössä noin 15 vuotta. Kiinteistön omalle jätevesi- investoinnille tulee siten kohtuullinen kuoletusaika.

Hakemukseen liitetty talousveden tutkimustodistus ei kattanut terveydensuojeluviranomaisen lausunnon mukaan kaikkia sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 401/2001 liitteen II mukaisia muuttujia. Myös tutkitun veden uraanipitoisuus oli korkea. Tästä syystä terveydensuojeluviranomainen ei puolla vapautuksen myöntämistä kiinteistölle velvollisuudesta liittyä vesijohtoverkkoon. Koska liittymiskustannukset eivät edellä mainituin perustein muodostu vesihuoltolaissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomaksi kiinteistön omistajalle, ei myöskään sillä, onko kiinteistöllä käytössään riittävästi talousvettä, ole merkitystä asian ratkaisun suhteen. 

Kohtuuttomuuden edellytys täyttyy kiinteistöillä, joiden vedenkäyttö on vähäistä. Tällaisia ovat tyypillisesti kantovesikiinteistöt ja ne, joiden varustelutaso vastaa kantovesikiinteistöä. Kyseisen kiinteistön rakennukset ovat ympärivuotisessa asuinkäytössä ja asuinrakennuksessa on vesikalusteina mm. vesivessa ja suihku. Kiinteistön vesikalusteiden varustelutasoa ei voida verrata kantovesikiinteistöön eikä siten vesihuoltolaitoksen palvelujen tarvetta voida katsoa vähäiseksi

Koska kaikki vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapautuksen edellytykset eivät täyty, ei haettua vapautusta vesijohto- ja jätevesiverkostoon voida myöntää. Kiinteistön on näin ollen liityttävä vesilaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Kiinteistölle 98-411-5-131 ei myönnetä vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittymisestä. Hollolan kunnan valvontajaosto vesihuoltolain valvontaviranomaisena kehottaa kiinteistöä liittymään Hollolan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon viimeistään 30.5.2025 mennessä.

Päätös

Valvontajaosto muutti yksimielisesti päätösehdotusta siten, että Pasi Jalosen ehdotuksesta kiinteistöä kehotetaan liittymään Hollolan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon viimeistään 31.10.2025 mennessä. 

Muilta osin päätösehdotus hyväksyttiin edellä ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosainen, Tiedoksi: Hollolan vesihuoltolaitos, Lahti Aqua Oy, Terveydensuojeluviranomainen / Päijät-Hämeen ympäristöterveys, Etelä-Savon ELY-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen 

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.                                  

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA
Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna
Sähköposti: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Kirjaamon aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu 

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00