Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 14.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuudesta/98-414-2-423

HOLDno-2021-561

Valmistelija

  • Tuulia Vennola, ympäristötarkastaja, tuulia.vennola@hollola.fi

Perustelut

Kiinteistön 98-414-2-423 omistaja hakee vapautushakemuksella lisäaikaa liittyä Hollolan kunnan vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon. Lisäaikaa haetaan olemassa olevalle vuonna 1960 rakennetulle vakituisessa käytössä olevalle asuinrakennukselle. Kiinteistön talousvesi saadaan vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostosta. Jäteveteen vaikuttavat varusteet ovat muun muassa vesikäymälä, suihku sekä muita vesikalusteita. Kiinteistön jätevedet johdetaan kahteen (2) saostuskaivoon. Saostuskaivot tyhjennetään 1-2 kertaa vuodessa. Jätevesijärjestelmä on asennettu vuonna 1960.

Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajamassa, jolloin sillä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesijohto- ja viemäriverkostoon. 

Perusteluina vapautushakemukselle esitetään: 
- liittämisestä aiheutuvat kohtuuttomat kustannukset nykytilanteeseen suhteutettuna. Kokonaiskustannusten on arvioitu olevan noin 10000 €
- muu erityinen syy: maatilan sukupolvenvaihto vuonna 2025

Asian käsittely:
Hakemus on tullut vireille 10.10.2022. Vapautushakemuksesta on pyydetty ja saatu lausunnot terveydensuojeluviranomaiselta ja Hollolan vesihuoltolaitokselta. Hakijalle on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnosta. Hakijalta ei saatu vastinetta lausunnoista. Lausunnot ovat hakemuksen oheismateriaaleina.

Lainsäädäntö
Vesihuoltolain (119/2001) 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.

Lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta lain 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.

Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella.

Edellä 11 §:n 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Päätösehdotuksen perustelut:
Vesihuoltolain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi. Vapauttamisen ei saa myöskään vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Hakemuksen mukaan liittymiskustannuksia (sis. liittymismaksu ja liittymän rakentaminen) tulisi yhteensä noin 10000 €. Hakijan arvioima liittymiskustannus ei poikkea merkittävästi muista Hollolan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien kiinteistöjen liittämiskustannuksista. Verkostoon liittymiskohta sijaitsee välittömästi kiinteistön läheisyydessä ja kiinteistöllä ei käytettävissä olevien tietojen perustella ole sellaisia erityispiirteitä, jotka aiheuttaisivat normaalista poikkeavia liittämiskustannuksia. Myös vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan liittymiskustannusten arvioidaan olevan samalla vaihteluvälillä, mitä muillakin liittyneillä kiinteistöillä toiminta-alueella on ollut. Eri oikeusasteissa vielä yli 20 000 €:n liittymiskustannukset on katsottu kohtuullisiksi, joten arvioituja liittymiskustannuksia ei tässä tapauksessa voida pitää kohtuuttomina.

Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan pohjavesialueella, Kukkilan vedenottamon läheisyydessä. Kiinteistön kaikki jätevedet ohjataan kiinteistöllä sijaitseviin saostuskaivoihin, jotka on asennettu kiinteistölle vuonna 1960.  Jätevesijärjestelmä on vanha, joten sen voidaan arvioida olevan käyttöikänsä loppupäässä.  Kiinteistön jätevesijärjestelmä ei täytä ympäristönsuojelulain vaatimuksia ja vanha jätevesijärjestelmä saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Näin ollen vapauttamisen edellytykset eivät täyty jätevesien käsittelyn osalta.

Koska kaikki vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapautuksen edellytykset eivät täyty, ei haettua vapautusta jätevesiverkostoon voida myöntää. Kiinteistön on näin ollen liityttävä vesilaitoksen jätevesiverkostoon. Liittymisen määräajassa on huomioitu hakemuksessa esitetyt muut erityiset syyt. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Kiinteistölle 98-414-2-423 ei myönnetä vapautusta vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon liittymisestä. Hollolan kunnan valvontajaosto vesihuoltolain valvontaviranomaisena kehottaa kiinteistöä liittymään Hollolan vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon viimeistään 31.10.2025 mennessä

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen, Tiedoksi: Hollolan vesihuoltolaitos, Lahti Aqua Oy, Terveydensuojeluviranomainen / Päijät-Hämeen ympäristöterveys, Etelä-Savon ELY-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen 

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.                                  

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA
Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna
Sähköposti: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Kirjaamon aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu 

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00