Kunnanhallitus, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 281 KAS asunnot Oy lainatakaus, valtuuston päätöksen täytäntöönpano

HOLDno-2023-676

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

KAS asunnot Oy on valtakunnallinen 40 kunnan omistama vuokrataloyhtiö, jonka 193.469:sta A-osakkeesta Hollolan kunta omistaa 409 kappaletta ja 7.553:sta B-osakkeesta Hollolan kunta omistaa 25 kappaletta. Yhtiön omistamista asunnoista suurin osa on rakennettu sosiaaliseen asumiseen ja asukkaat valitaan noudattaen arava- ja korkotukiasuntojen asukasvalintaperusteita. Hollolan kunnassa yhtiöllä on 48 asuntoa Hämeenkoskella ja 32 Salpakankaalla.

Hämeenkosken kunta on vuonna 2002 luovuttanut Kiinteistö Oy Hämeen Kosken Vuokratalojen osakkeet apporttina vastineeksi yhtiön uusista osakkeista. Tässä yhteydessä yhtiö on arava/korkotukilainaehtojen vastaisesti maksanut kunnalle vuokratalokohteiden omarahoitusosuudet kattaneet tertiäärilainat rahana (135.811 euroa). Koska tertiäärilaina oli annettu omarahoitusosuuden kattamiseen, lainaa ei olisi saanut maksaa pois ennen kuin arava-/korkotukilaina korkoineen on maksettu.  Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on toukokuussa 2012 esittänyt vaatimuksen, jonka mukaan yhtiön laina- ja takausrakenne on saatettava arava- ja korkotukilainojen lainaehtojen edellyttämään tilaan tertiäärilainojen osalta. Lainaehtojen vastainen menettely on oikaistu siten, että Hämeenkosken kunta myönsi omavelkaisen takauksen tertiäärilainan sijaan otetulle 10 vuoden lainalle. Kuntaliitoksen yhteydessä, takausvastuu siirtyi Hollolan kunnalle. Hollolan kunnan muiden kuin nyt esillä olevan tertiäärijärjestelyn lainojen takausvastuu on 0 euroa.

Takauksen kohteena oleva laina erääntyi 21.8.2023 ja yhtiö on sen uudelleen järjestellyt. Uudelleenjärjestelyyn liittyen, KAS asunnot Oy pyytää, että

  • Hollolan kunta myöntäisi omavelkaisen 100 % takauksen 135.811 euron suuruiselle 10-vuoden laina-ajalla olevalle lainalle siten, että takaus kattaa lainan pääoman, korot, viivästyskorot sekä muut velkakirjaan tai yleisiin ehtoihin perustuvat kulut ja maksut sekä perimiskulut ja siten, että takaus on täysimääräisesti voimassa niin kauan, kunnes kaikki pääomavelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle.
  • Takaukselle voidaan yhtiön mukaan maksaa takausprovisio, jonka yhtiö toivoo sosiaalisen asumisen kohtuuhintaisuuden varmistamiseksi asuttuvan 0,1–0,5% välille.

Kunnan takaus voidaan lukea kunnan myöntämäksi SGEI-tueksi (tuki yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden tuottamiseksi, services of general economic interest). SGEI-tuesta on säädelty EU:n komission päätöksessä 2012/21/EU. Tieto takauksesta tulee antaa ARA:lle raportointia varten.

KAS asunnot Oy:n taloudellinen asema ja takauksen suuruus huomioiden, takauksen antamisen ei katsota aiheuta Hollolan kunnalle merkittävää taloudellista riskiä tai vaaranna kunnan kykyä vastata laissa kunnalle säädetyistä tehtävistä.

Kyseisten kohteiden rahoitusjärjestely on ollut voimassa jo pitkään ja siksi on toivottavaa, että yhtiö löytäisi sisäisen järjestelyn, joka ei edellyttäisi kunnan osallistumista nyt esitettävän takauksen päättyessä

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että omavelkainen lainatakaus myönnetään KAS asunnot Oy:lle seuraavasti: 

Lainamäärä: 135 811,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

Takausprovisio 0,5% lainamäärästä.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet. 

 

Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että asetetut vastavakuudet tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle. 

Kunnanhallitus toteaa, että KAS asunnot Oy:n tulisi etsiä yhtiön sisäinen ratkaisu pitkäaikaisen rahoituksen järjestämiseksi siten, että mahdollisen takauksen voimassaolon jälkeen kunta ei enää olisi rahoitusjärjestelyissä osallisena. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Kunnanhallitus on käsitellyt KAS asunnot Oy:n lainatakausasiaa kokouksessaan 4.9.2023. Kunnanhallitus edellytti, että mahdollisen takauksen yhteydessä asetetut vastavakuudet tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle. Lisäksi kunnanhallitus totesi, että KAS asunnot Oy:n tulisi etsiä yhtiön sisäinen ratkaisu pitkäaikaisen rahoituksen järjestämiseksi siten, että mahdollisen takauksen voimassaolon jälkeen kunta ei enää olisi rahoitusjärjestelyissä osallisena. 

Ehdotus

Valtuusto päättää, että omavelkainen lainatakaus myönnetään KAS asunnot Oy:lle seuraavasti: 

Lainamäärä: 135 811,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

Takausprovisio 0,5% lainamäärästä.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet. 
 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hämeenkosken kunta on vuonna 2002 luovuttanut Kiinteistö Oy Hämeen Kosken Vuokratalojen osakkeet apporttina vastineeksi yhtiön uusista osakkeista. Tähän järjestelyyn liittyen Hämeenkosken kunta on antanut omavelkaisen takauksen KAS asunnoille vuonna 2013. Takauksen voimassaolo on päättynyt ja KAS asunnot Oy on pyytänyt kunnalta takauksen uudistamista, perustuen vuonna 2002 tehtyyn omistusjärjestelyyn ja siihen liittyvään teertiäärilainan ehtojenmukaisuuteen. Hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 4.9.2023 ja tehnyt asiasta esityksen valtuustolle.

Valtuusto päätti kokouksessaan 25.9.2023 §49 (lainvoimainen), että omavelkainen lainatakaus myönnetään KAS asunnot Oy:lle seuraavasti:

Lainamäärä: 135 811,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

Takausprovisio 0,5% lainamäärästä.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet. 

KAS asunnot Oy on lähestynyt kuntaa valtuuston päätökseen liittyen ja esittänyt päätöksen täytäntöönpanoa seuraavin valtuuston päätöksen mukaisin ehdoin:

  • takausmäärä 135.811 euroa
  • takausaika 10 vuotta
  • takaukselle asetettavat vakuudet: liitteen (salainen, Julkisuuslaki 24§, kohta 20.) mukaisin panttikirjoin yhteistarvoltaan 150.450 euroa
  • takausprovisio 0,5% takausmäärälle

Päättäessään esityksestä valtuustolle, kunnanhallitus edellytti  tietoonsa saatettavaksi takaukselle asetettavat vastavakuudet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee esitetyt vastavakuudet tietoonsa ja toteaa ne valtuuston päätöksen ehtojen mukaiseksi. Vakuuksien hyväksymisestä päättää hallintosäännön mukaan hallinto- ja talousjohtaja ja takausasiakirjat kunnan osalta allekirjoittaa kunnnajohtaja. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

KAS asunnot Oy

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.