Kunnanhallitus, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 148 Äänestysaluejaon muuttaminen 2024

HOLDno-2019-507

Valmistelija

  • Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi

Perustelut

Vaalilain 8 § mukaan
Äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon seuraavan kalenterivuoden alusta voimaan tulevat kuntajaon muutokset. Valtuuston on myös määrättävä, mihin äänestysalueeseen kuuluvat ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle.

Päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa. 

Jos päätös kuntajaon muuttamisesta on tehty äänestysalueista tehdyn päätöksen jälkeen, valtuuston tai, jos muutoksesta on päättänyt ministeriö, kunnanhallituksen on viipymättä tarkistettava äänestysaluejako.

Äänestysalueista tehtyä päätöstä, josta on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle, noudatetaan hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. 

Hollolan kunnassa äänestysalueista on päätetty edellisen kerran, kun Hollolan ja Hämeenkosken valtuustot päättivät 26.1.2015, että Hämeenkosken kunta liitetään Hollolan kuntaan 1.1.2016. Kuntaliitos aiheutti muutoksia myös äänestysaluejakoon. Yhdistymisvaltuuston päätöksellä 15.4.2015 Hämeenkosken yksi äänestysalue siirrettiin sellaisenaan Hollolan kunnan äänestysalueeksi ja se merkittiin numerolla 008 ja nimettiin Hämeenkosken äänestysalueeksi.

Äänestysaluejako tuli uudelleen ajankohtaiseksi, kun alueen 005 Länsi-Hollola äänestyspaikkana toiminutta Hälvälän koulua ei enää voida osoittaa äänestyspaikaksi varsinaisena vaalipäivänä. Seuraavia vaaleja varten tulisi siis löytää muu äänestyspaikaksi soveltuva tila alueelle 005. Keskusvaalilautakunnan sihteerin alustavassa selvityksessä ei ole tullut esiin soveltuvaa vaihtoehtoista äänestyspaikkaa alueen sisältä, joten muita ratkaisumalleja selvitettäessä nousi esiin mahdollisuus liittää äänestysalue 005 Länsi-Hollola johonkin viereiseen äänestysalueeseen. Mahdollisuutta puoltaa se, että äänestysalueella 005 on verrattain pieni äänioikeutettujen määrä. Liitos ei näin ollen tuottaisi Hollolan kunnan äänestysalueiden vertailussakaan poikkeuksellisen suurta äänioikeutettujen määrää kahden äänestysalueen yhteenlaskettujen äänioikeutettujen määrän jäädessä alle 3800 äänioikeutettuun, vaikka luonteva liitosalue, 002 Soramäki-Tiilikangas on Hollolan neljänneksi suurin. Luontevaksi tämän liitosalueen tekee se, että alueen 005 Länsi-Hollola perinteiseltä, mutta nyt käytöstä poistuvalta äänestyspaikalta on lyhin matka alueen 002 Soramäki-Tiilikangas perinteiselle äänestyspaikalle. Näin ollen äänestyspaikan etäisyys alueen asukkailla ei muutu enempää kuin on välttämätöntä.  


Äänestysalue, Äänioikeutetut v. 2023
001 Salpakangas, 3 687
002 Soramäki-Tiilikangas, 2 336
003 Kartano, 3 377
004 Etelä-Hollola, 1 746
005 Länsi-Hollola, 1 439
006 Kirkonseutu-Pyhäniemi, 1 502
007 Vesikansa, 2 941
008 Hämeenkoski, 1 510

Ehdotettu uusi äänestysaluejako on siis seuraava:

Vanhat äänestysalueet Uudet äänestysalueet
001 Salpakangas 001 Salpakangas
002 Soramäki-Tiilikangas 002 Soramäki-Tiilikangas
005 Länsi-Hollola 002 Soramäki-Tiilikangas
003 Kartano 003 Kartano
004 Etelä-Hollola 004 Etelä-Hollola
006 Pyhäniemi-Kirkonseutu 005 Pyhäniemi-Kirkonseutu
007 Vesikansa 006 Vesikansa
008 Hämeenkoski 007 Hämeenkoski
   
Vanha erityisryhmien äänestysalue Uusi erityisryhmien äänestysalue
001 Salpakangas 001 Salpakangas

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuuston hyväksyttäväksi äänestysalueiden muutoksen siten, että äänestysalue 005 Länsi-Hollola liitetään äänestysalueseen 002 Soramäki-Tiilikangas ja alueet nimetään uudelleen taulukon mukaisesti.

Ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat äänestysalueeseen 001 Salpakangas.

Vanhat äänestysalueet Uudet äänestysalueet
001 Salpakangas 001 Salpakangas
002 Soramäki-Tiilikangas 002 Soramäki-Tiilikangas
005 Länsi-Hollola 002 Soramäki-Tiilikangas
003 Kartano 003 Kartano
004 Etelä-Hollola 004 Etelä-Hollola
006 Pyhäniemi-Kirkonseutu 005 Pyhäniemi-Kirkonseutu
007 Vesikansa 006 Vesikansa
008 Hämeenkoski 007 Hämeenkoski
   
Vanha erityisryhmien äänestysalue Uusi erityisryhmien äänestysalue
001 Salpakangas 001 Salpakangas

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunta, rakennusvalvonta, vrk.vaalit@dvv.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.