Kunnanhallitus, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 Hollolan vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomus 2022 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2023

HOLDno-2023-390

Valmistelija

  • Antti Anttonen, hyvinvointikoordinaattori, antti.anttonen@hollola.fi

Perustelut

Vanhus- ja vammaisneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä erityisesti ikääntynyttä väestöä ja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Vanhus ja vammaisneuvoston toimintaohjeessa todetaan, että neuvosto antaa vuosittain toimintakertomuksen, joka toimitetaan kunnanhallitukselle tiedoksi/ hyväksyttäväksi seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi neuvoston tulee laatia vuosittain toimintasuunnitelma, jonka kunnanhallitus hyväksyy. Toimintasuunnitelma ja neuvoston toiminnan painotukset elävät pitkin toimintavuotta ja tämän vuoksi erillistä toimintasuunnitelmaa ei tuoda kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi myöskään vuonna 2023. 

Vanhus- ja vammaisneuvosto on viimeksi käsitellyt edellisessä kokouksessaan 28.4.2023 vuoden 2023 toimintasuunnitelman painotuksia, joita ovat: 

1.Ikäihmisten hyvinvointiin liittyvien tapahtumien järjestäminen (2 kpl vuoden 2023 aikana, yksi keväällä ja toinen syksyllä) 

2.Uusi sote-malli ja siihen perehtyminen

3.Ikääntyneen väestön toimintakyvyn edistämisen 2022-2025 suunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet käytäntöön

4.Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden asioiden edistäminen

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomuksen vuodelta 2022 sekä toimintaohjeesta poikkeamisen vuoden 2023 toimintasuunnitelman päivittämisen osalta. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti..

Tiedoksi

Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet 

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.