HOLDno-2026-782
Päätösvaltuutus: Hallintosääntö § 49
Hollolan kunnan Elinvoiman palvelualueella Päijät-Hämeen työvoimapalveluissa on päätetty tehtävien uudelleenjärjestelystä hankintakoordinaattorin/asiantuntijan tehtävän osalta. Koordinoivan asiantuntijan tehtävänkuva on siirretty kunnan uudelle tehtäväkuvapohjalle, ja tehtävänkuva on käsitelty Hollolan kunnan yhteistoimintaryhmässä 17.9.2026. Kunnanhallitus on käsitellyt ja päättänyt virkaa koskevan asian 28.9.2026 kokouksessa, § 269 - Hankintakoordinaattorin virka päätettiin lakkauttaa - Perustettiin tilalle kolmas koordinoivan asiantuntijan virka kahden aiemmin perustetun koordinoivan asiantuntijan viran lisäksi - Myönnettiin täyttölupa koordinoivan asiantuntijan virkaan. Tehtävänmuutos tehdään virkajärjestelynä ilman julkista hakua. Kyseessä on viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen tehtäväjärjestelyjen yhteydessä. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 4 §:n 3 momentissa mukaan virkaan voidaan ottaa ilman julkista hakua, kun kyse on viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen).
Tehtäväjärjestely on hankintakoordinaattorin/ asiantuntijan tehtävien laajentaminen vastaamaan koordinoivan asiantuntijan tehtävänkuvaa.
Päijät-Hämeen työllisyysalueella on toisen toimintavuoden aikana tarkasteltu työvoimapalvelujen toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Vuosien 2026 ja 2027 aikana on tiedossa jo kuusi eri lakia, jotka muuttavat ja vaikuttavat työvoimapalvelujen toimintaan. Vanha hankintakoordinaattorin nimike ei vastaa nykyistä tehtävää ja tehtävänkuva oli liian kapea vastaamaan monikuntamallilla toimivan työllisyysalueen asiakkaiden palvelutarpeita. Koordinoivan asiantuntijan tehtävänkuva kattaa nyt laajennetun tehtävänkuvan.
Uusi koordinoiva asiantuntija tekee tiiviisti yhteistyötä kehityspäällikön kanssa kehittäen ja suunnitellen henkilöasiakkaille niin ostettavia kuin itse tuotettavia palveluja ja niiden kokonaisuutta. Hän tekee myös tiivistä yhteistyötä toisten koordinoivien asiantuntijoiden kanssa työvoimapalvelujen toiminnan kokonaiskehittämisen osalta. Työvoimapalvelujen toiminnan tavoitteena on asiakkaiden mahdollisimman nopea työllistyminen tai sitä vahvasti edistävien toimien toteuttaminen.
Koordinoivan asiantuntijan työaika on KVTES:n ohjeistuksen mukaan toimistotyöaikaa ja tasopalkkaryhmä on 3TYP40A1.
Päätän nimetä Jussi Pousin koordinoivan asiantuntijan virkaan 1.9.2026 alkaen toistaiseksi.
Virkasuhteessa ei ole koeaikaa.
Tehtävänmuutos on tehty virkajärjestelynä ilman julkista hakua. Kyseessä on viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen tehtäväjärjestelyn takia.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Palvelussuhteen alkaessa tehtäväkohtainen palkka on 3TYP40A1 mukainen (KVTES).
Valinnassa ei ole muita ehtoja virkasiirron vuoksi.