Kuvaus
Hollolan perusopetuksessa on ollut haettavana erityisopetuksen tuntiopettajan vakituinen virkasuhde 1.8.2026 alkaen. Virkasuhteen alkaessa tuntiopettajuuden sijoituspaikaksi on hakuilmoituksessa ilmoitettu Heinsuon koulu.
Virkasuhde on ollut haettavan Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorissa ajalla 3.4.-19.4.2026 Määräaikaan mennessä tuli yhteensä 7 hakemusta. Hakijoista yksi täytti virkasuhteeseen liittyvät kelpoisuusehdot. Hakuaikana hän ilmoitti peruvansa hakemuksensa. Rehtori päätti viranhaltijapäätöksellä 12.5.2026 §9, että virkasuhde laitetaan uudelleen haettavaksi, koska kunta halusi saada lisää hakijoita. Uusi haku oli avoinna Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorissa ajalla 19.5.-2.6.2026. Edellisen hakukierroksen hakijat huomioitiin automaattisesti uusintahaun yhteydessä, jolloin todellisia hakijoita oli yhteensä 15.
Hakijoista oli jo haastateltu 6.5.2026 kolme hakijaa vastaavan luonteisen virkatehtävän yhteydessä, johon he eivät olleet tulleet valituksi.
Hakijoiden ansioita arvioitiin kokonaisuutena (taito, kyky ja soveltuvuus), jossa on otettu huomioon: koulutus ja muodollinen kelpoisuus, työkokemus ja sen relevanssi tehtävään, hakemusasiakirjoissa esitetty selvitys, haastattelussa ilmennyt osaaminen ja ammatillinen näkemys sekä työnantajalle aiemmasta palvelussuhteesta muodostunut, dokumentoitu ja tehtävän kannalta merkityksellinen kokemus.
Uusintahaun aikana yksi hakijoista täytti virkasuhteeseen liittyvät kelpoisuusehdot, mutta hänen aiemmasta virkasuhteestansa Hollolan kunnan perusopetuksessa muodostuneen kokemuksen ja dokumentoinnin perusteella hänen soveltuvuutensa tehtävään on arvioitu riittämättömäksi.
Hollolassa opettajien virat ja tuntiopettajuudet ovat kuntakohtaisia virkasuhteita ja siksi virkoihin ja virkasuhteisiin tehtävät valmistelut tehdään yhteistyössä perusopetuksen rehtoreiden kanssa.
Erityisopetuksen tuntiopettajan virkasuhteen valmisteluun ovat osallistuneet Salpakankaan koulun rehtori Sanna Plit-Rehula ja Heinsuon koulun rehtori Anssi Vidman sekä Heinsuon koulun apulaisrehtori Pekka Toikkanen.
Valmistelun yhteydessä työnantaja katsoo, että koska kelpoisuusehdot täyttävä hakija ei kokonaisarvioinnin perusteella ole soveltuva tehtävään, jolloin työnantaja katsoo, että tehtävään ei ole ollut tosiasiallisesti saatavissa soveltuvaa kelpoista hakijaa. Tämän vuoksi virkasuhde voidaan täyttää määräajaksi opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 23 §:n perusteella henkilöllä, joka ei täytä kelpoisuusvaatimuksia, mutta jolla on edellytykset hoitaa tehtävää määräaikaisesti.
Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan perusopetuksen rehtori päättää vakituisten ja määräaikaisten virkasuhteisten nimeämisestä vastuualueellaan.