Työllisyyslautakunta, kokous 10.9.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Käyttösuunnitelmamuutos 2025, Päijät-Hämeen työllisyysalue

HOLDno-2024-884

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnanvaltuusto on 11.11.2024 hyväksynyt talousarvion ja toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2025.

Kunnanhallitus on hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet kokouksessaan 18.11.2024. Ohjeiden mukaan valtuuston hyväksyttyä talousarvion saattaa kunnanhallitus sen täytäntöönpano-ohjeineen valiokuntien noudatettavaksi.

Tämän ohjeistuksen mukaisesti kukin toimielin hyväksyy oman palvelualueensa käyttösuunnitelman.

Käyttösuunnitelmalla tarkoitetaan tehtävän käyttötalousosan jakamista osatehtäville osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatulosarvioiksi. Käyttösuunnitelman hyväksyy toimielin, joka on tulosvastuussa tavoitteiden toteutumisesta ja joka on tilivelvollinen tehtävän toiminnasta ja taloudesta. Käyttösuunnitelmat toimivat pohjana talousarvion seurannassa ja raportoinnissa.

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan käyttösuunnitelman loppusumman tulee täsmätä valtuuston hyväksymään sitovuustasoon. Käyttösuunnitelmassa voidaan vielä tehdä tarkennuksia mm. tilitason määrärahoihin tai -tuloarvioihin.

Käyttösuunnitelmassa tulee asettaa myös toiminnalliset tavoitteet. Palvelualueen käyttösuunnitelmassa valtuuston hyväksymille toiminnallisille tavoitteille laaditaan tarvittavat osatoimenpiteet, näille mittarit ja tavoitetasot sekä nimetään toimenpiteille vastuuhenkilöt. Vastuuhenkilön tehtävänä on huolehtia ko. toimenpiteiden toteuttamisesta.

Vastuu käyttösuunnitelmassa hyväksyttävien määrärahojen riittävyydestä kuuluu ensisijaisesti määrärahojen käyttäjille eli tositteiden hyväksyjille. Tositteiden hyväksyjät määritellään käyttösuunnitelmassa. 

Liitteenä Päijät-Hämeen työllisyysalueen käyttösuunnitelma.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi

Työllisyyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan käyttösuunnitelman huomioiden, että mahdollisesti perittävien asiakirjataksojen päivitys tapahtuu myöhemmin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi
  • Maarit Kuivala-Ruiz, talouspäällikkö, maarit.kuivala-ruiz@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan työllisyyslautakunta on 10.12.2024 § 20 hyväksynyt Päijät-Hämeen työllisyysalueen käyttösuunnitelman vuodelle 2025. Kuluvan toimintavuoden 2025 aikana on tullut ilmi, että käyttövarojen kohdentamista on syytä tarkentaa  eri tiliryhmien  ja vastuualueiden osalta.

Käyttösuunnitelman muutos tehdään aina kun esitetään varojen siirtämistä eri tiliryhmien välillä. Toimielin päättää aina oman vastuualueensa käyttösuunnitelman muutoksesta. Kun käyttövaroja siirretään tiliryhmän sisällä, ei käyttösuunnitelman muutosta tehdä.

Päijät-Hämeen työvoimapalvelujen suurimmat asiakkaisiin kohdistuvat kuluerät ovat Työllisyysalue palvelut vastuualueella tiliryhmissä Avustukset ja Palvelujen ostot. Avustukset tiliryhmän eri kohtia ovat starttiraha (aloittavat yrittäjät), muut avustukset kotitalouksille (harkinnanvaraiset tuet mm. ukrainalaisten erityistuki), työnantajan palkkatuki ja muut avustukset yhteisöille (valtiolta siirtyneitä hankintasopimuksia mm työhönvalmennus). Palvelujen ostot suurin kuluerä on koulutukset (mm. kotoutumiskoulutus).  

Päijät-Hämeen työllisyysalueen käyttösuunnitelma suurimmat kuluerien siirrot tapahtuvat Työllisyysalue palvelut vastuualueen sisällä juuri Avustukset ja Palvelujen ostot tiliryhmien välillä. Palvelujen ostoista siirretään sinne kohdennettua liiallista resurssia Avustuksiin, jonne on kohdistunut arvioitua enemmän ostoja.

Päijät-Hämeen työllisyysalueen käyttösuunnitelmassa vuodelle 2025 ehdotetaan siirrettäväksi määrärahoja vastuualueiden ja tiliryhmien välillä seuraavasti.

  • Työllisyysalue hallinnon vastuualue
    • tiliryhmä palvelujen ostot muutos (lisäys) 10.600€.
      • Hallinnon toimintakulut yhteensä 783.000€
  • Työllisyysalue palvelut vastuualueella
    •  tiliryhmä palvelujen ostot muutos (vähennys) 240.600€
    • tiliryhmä avustukset muutos (lisäys) 230.000€
      • Työllisyysaluepalvelut toimintakulut yhteensä 7.561.700€
         
  • Työllisyysalueen toimintakulut 8.344.700 € pysyy ennallaan.
    Liitteenä esitetty Päijät-Hämeen työllisyysalueen käyttösuunnitelmamuutos.​​

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi

Työllisyyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan käyttösuunnitelmamuutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Jäsenkuntien kirjaamot, hallinto- ja talousjohtaja, elinvoimajohtaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.