Valmistelija
Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi
Perustelut
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta lukuun ottamatta kunnajohtajan ja palvelualuejohtajien virkoja. Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunta on kokouksessaan 15.1.2025 § 5 päättänyt ehdottaa Hollolan kunnanhallitukselle valvontaeläinlääkärin määräaikaisen viran perustamista.
Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä työskentelee kaksi valvontaeläinlääkäriä, joiden tehtävänä on eläinten terveyden ja hyvinvoinnin, tuonnin ja viennin, merkinnän ja rekisteröinnin sekä eläinperäisten sivutuotteiden valvonta. Aluehallintovirasto korvaa kunnille em. tehtävien valvonnasta aiheutuvat kustannukset.
Eläinsuojeluvalvonnan työtilanne on pitkän ajan kuluessa pahoin ruuhkautunut. Työjonossa on akuutteja tarkastusta odottavia tapauksia niin paljon, ettei niihin pystytä reagoimaan kohtuullisessa ajassa. Akuutit eläinsuojelutehtävät ovat usein varsin työllistäviä ja suurta huolellisuutta vaativia, koska prosessiin voi herkästi liittyä asian eteneminen valituskäsittelyyn. Laajamittaisen, ammattimaisen eläintenpidon säännöllisiä tarkastuksia ei Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä ole vuonna 2024 pystytty tekemään lainkaan. Työruuhkan purkamiseksi Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen on tarpeen osoittaa määräaikaisesti lisäresurssia eläinlääkintähuollon valvontatehtävien hoitamiseen.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus päättää ympäristöterveyslautakunnan esityksen mukaisesti perustaa Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen määräaikaisen valvontaeläinlääkärin viran vuodelle 2025.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.