Kuvaus
Toimija |
Vesollan Oy |
Y-tunnus |
3212421-9 |
Toimipaikka |
Kalkkisten Lomameijeri, Lomameijerintie 63, 17240 Kalkkinen |
Päätösperustelut
Asia on tullut terveydensuojeluviranomaiselle vireille Vesollan Oy:n Vesa Knuuttilan yhteydenotolla 13.10.2023. Vesa Knuuttila epäili Kalkkisten Lomameijerin kiinteistössä olevan sellaiset olosuhteet, joista voi aiheutua asukkaille/käyttäjille terveyshaittaa.
Kalkkisten Lomameijerin kiinteistöihin suoritettiin 27.10.2023 tarkastus, jossa todettiin, että tarkastuksen ja tehtyjen tutkimusten perusteella mökeissä terveyshaittaa aiheuttavan haitallisen altistusolosuhteen mahdollisuus on todennäköinen, sillä yhdessä rakenneosassa on epäpuhtauslähteitä ja rakenteista on rakennevuotoja sisäilmaan. Mökeissä esiintyvät haitalliset altistusolosuhteet voivat aiheuttaa terveydensuojelulain (763/1994) 1 §:n mukaista terveyshaittaa mökkien oleskelutiloissa oleskeleville. Tarkastuksen yhteydessä saadun tiedon mukaan toiminnanharjoittaja/kiinteistön omistaja ei ryhdy toimenpiteisiin haitallisten altistusolosuhteiden poistamiseksi.
Asiassa tehdyn kokonaisarvion perusteella Päijät-Hämeen ympäristöterveyden ympäristöterveysjohtaja on asettanut terveydensuojelulain (763/1994) 27 §:n mukaisen käyttökiellon (3.1.2024 § 1) Kalkkisten Lomameijerin mökkeihin ja päärakennukseen, kunnes niiden vauriot on asianmukaisesti korjattu ja terveyshaittaa aiheuttavat haitalliset altistusolosuhteet on poistettu.
Tarkastus käyttökiellon osittaiseksi purkamiseksi
Päijät-Hämeen ympäristöterveyden terveydensuojeluinsinööri suoritti 8.5.2025 tarkastuksen Kalkkisten Lomameijerin mökkeihin toiminnanharjoittajan pyynnöstä. Tarkastuksesta on laadittu tarkastuskertomus 20.5.2025, tapahtumatunnus 1885702. Mökkeihin mentäessä ei enää ollut havaittavissa normaalista poikkeavia hajuja ja ilma oli niissä raikas. Toiminnanharjoittajan kertoman mukaan tuulettuvien alapohjien täytöt on uusittu ja niiden tuulettuvuutta on parannettu. Lisäksi alapohja- ja kattorakenteet on uusittu. Suoritetun tarkastuksen ja suullisesti saadun selvityksen perusteella mökeissä ei havaittu sellaisia haitallisia olosuhteita, joista voisi aiheutua käyttäjille terveydensuojelulain (763/1994) 26 §:n mukaisia terveyshaittoja. Näin ollen mökkien käytölle ei enää ole estettä ja asetettu käyttökielto voidaan mökkien osalta purkaa.
Asian on valmistellut terveydensuojeluinsinööri Jari Ahonen.
Kuuleminen
Hallintolain (323/2003) 34 §:n 2 mom. 5-kohdan mukaan asia voidaan ratkaista asianosaista kuulematta, sillä asia ei koske toista asianosaista ja kuuleminen on asian ratkaisun kannalta tarpeetonta. Kiineteistön omistaja on pyytänyt käyttökiellon purkamista.
Lausunnot
x
Päätöksen perusteena olevat asiakirjat
Tarkastuskertomus 20.5.2025, tapahtumatunnus 1885702
Toimijalle tiedoksi
Päätöksellä 3.1.2024 § 1 asetettu käyttökielto on edelleen voimassa päärakennuksen osalta.
Lisätietojen antaja
Ympäristöterveysjohtaja Silja Mäkelä, p. 044 480 1170, silja.makela@hollola.fi