Työllisyyslautakunta, kokous 21.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Toiminnan uudelleenorganisointi henkilöstön osalta, esihenkilövastuu aluetoimistopäälliköille

HOLDno-2025-493

Valmistelija

  • Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi

Perustelut

Päijät-Hämeen työllisyysalueen valmistelun aikana organisaatiota rakennettiin  siten, että jokaisella neljällä palvelupäälliköllä on oma substanssivastuutiimi, joita ovat aikuiset -tiimi, nuoret ja vieraskieliset -tiimi, alkupalvelut ja TYM-työ -tiimi, sekä työnantaja- ja yhteiset palvelut -tiimi. Kolmella palvelupäälliköllä on myös vastuu yksittäisestä aluetoimistosta. Tyovoimapalvelujen toiminnan käynnistettyä on todettu, että niin henkilöstön kuin kuntien näkökulmasta tämä organisoitumismalli ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. 

Henkilöstö on kokenut, että viestintä substanssitiimien välillä ei toimi riittävällä tavalla, myös esihenkilön on ollut vaikea tukea omaa substanssitiimin henkilöstöä muissa aluetoimistoissa. Tiimiytyminen aluetoimistossa substanssitiimien välillä ei myöskään ole toiminut riittävästi. Asiakasmäärät ovat myös jakautuneet epätasaisesti. Tämä jo aikaisemmin todettu tilanne, on tullut myös ilmi maaliskuun lopulla tehdyssä henkilöstökyselyssä. Jatkossa aluetoimistomallin myötä ovat myös sijaistamistilanteet helpompia järjestää poissaolojen ja lomien ajalta.

Kunnat ovat myös esittäneet toiveen säännöllisimmille aluetoimistopalavereille, mikä mahdollistaa sujuvamman tiedonvaihdon. Aluetoimistot myös eroavat toisistaan, jolloin aluetoimistopäällikkö pystyy paremmin keskittymään oman alueensa kuntiin. Näin vuoropuhelu vahvistuu ja tukee kuntien elinvoiman kasvua parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi

Työllisyyslautakunta päättää, että Päijät-Hämeen työllisyysalueen esihenkilövastuu muodostuu 1.6. lähtien aluetoimistoittain. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Elinvoimajohtaja, palvelussuhdeasiat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.