HOLDno-2024-981
Hallintosääntö luku 8 § 49
Nuoriso-ohjaajan siirtyminen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelta elinvoiman palvelualueelle uravalmentajan tehtävään.
Hollolan kunnan nuorten työpajakoordinaattorin tehtävä on sijoitettu Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella vapaa-aikapalveluiden yksikköön. Nuoriso-ohjaajan tehtävän keskeinen tavoite on nuorten työllisyyttä edistävien palveluiden toiminta ja asiakaspalvelu. Tähän liittyen on käyty keskustelua tehtävän siirtämisestä Elinvoiman palvelualueelle muodostuvaan Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön, joka vuoden 2025 alusta kokoaa yhteen kaikki kunnan työllisyyttä edistävät toiminnot. Siirron kautta katsotaan työn kohdentuvan nykyistä paremmin nuorten kuntalaisten arkeen ja nopeuttavan reagointia muutosvaiheessa sekä yhdenmukaistaa työllisyyttä edistävien palveluiden toimintaa kuntaorganisaatiossa.
Syksyn 2024 aikana on käyty nuoriso-ohjaaja Elina Jokisen kanssa keskusteluja hänen siirtymisestään Elinvoiman palvelualueelle työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön. Sisäisen siirron yhteydessä nimike muuttuu uravalmentajaksi ja tehtävänkuva on täsmennetty. Työsuhteen ehdot pysyvät muuttumattomina. Elina Jokinen on antanut suostumuksensa siirtoon ja muutoksiin työsuhteessa.
Päätän, että nuoriso-ohjaaja Elina Jokinen siirtyy 1.1.2025 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelta Elinvoiman palvelualueelle muodostuvaan Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön uravalmentajaksi. Työsuhteen ehdot pysyvät samana.