§ 32 Tehtävänimikkeen muutos ja tehtävän siirto elinvoiman palvelualueelle

Lataa 

HOLDno-2024-949

Päätöspäivämäärä

16.12.2024

Päätöksen tekijä

Elinvoimajohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö luku 8 § 49 

Kuvaus

Nuoriso-ohjaajan tehtävänimikkeen muutos työvalmentajaksi ja tehtävän siirtyminen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelta elinvoiman palvelualueelle työvalmentajan tehtävään.

Hollolan kunnan nuorten työpajakoordinaattorin tehtävä on sijoitettu Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella vapaa-aikapalveluiden yksikköön. Nuoriso-ohjaajan tehtävän keskeinen tavoite on nuorten työllisyyttä edistävien palveluiden toiminta ja asiakaspalvelu ja Osuman nuoriso-ohjaajan työ on lähellä työ- ja/tai uravalmennusta. Tähän liittyen on käyty keskustelua tehtävän siirtämisestä Elinvoiman palvelualueelle muodostuvaan Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön, joka vuoden 2025 alusta kokoaa yhteen kaikki kunnan työllisyyttä edistävät toiminnot. Siirron kautta katsotaan työn kohdentuvan nykyistä paremmin nuorten kuntalaisten arkeen ja nopeuttavan reagointia muutosvaiheessa sekä yhdenmukaistaa työllisyyttä edistävien palveluiden toimintaa kuntaorganisaatiossa.

Syksyn 2024 aikana on käyty nuoriso-ohjaaja Hannu Hytösen kanssa keskusteluja hänen siirtymisestään Elinvoiman palvelualueelle työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön. Sisäisen siirron yhteydessä nimike muuttuu työvalmentajaksi ja tehtävänkuva on täsmennetty. Työsuhteen ehdot pysyvät muuttumattomina. Hannu Hytönen on antanut suostumuksensa siirtoon ja muutoksiin työsuhteessa.

Päätös

Päätän,​ että nuoriso-ohjaaja Hannu Hytönen siirtyy 1.1.2025 Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelta Elinvoiman palvelualueelle muodostuvaan Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden yksikköön. Työsuhteen ehdot pysyvät samana.  

Allekirjoitus

elinvoimajohtaja Heli Randell

Organisaatiotieto

Elinvoiman palvelualue