§ 37 Maanvuokrasopimuksen tarkistaminen, (98-441-1-552 Kuntala), Kutajoen metsärengit Ky, Kirkonseutu

Lataa 

HOLDno-2024-987

Päätöspäivämäärä

13.12.2024

Päätöksen tekijä

Kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö

Päätöksen peruste

Toimivaltaliite  4.5.18 Elinvoimavaliokunnan hallintaan kuuluvien alueiden vuokraamisesta tai muutoin käyttöön luovuttamisesta oman vastuualueensa osalta (esimerkiksi muuntamot). Päätösvalta, kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö

Kuvaus

Hollolan kunta on antanut vuokralle pinta-alaltaan noin 2305 m2:n kokoisen määräalan kiinteistöstä Kuntala (98-441-1-552) silloiselle vuokraajalle Herra Puu Oy:lle. Sopimuksen vuokralaiseksi on 1.1.2020 vaihtunut Kutajoen metsärengit Ky. Vuokrattu määräala on 20.11.2023 lainvoimaistuneen lohkomistoimituksen myötä siirtynyt osittain pois kunnan omistuksesta, josta syystä yllä mainittua maanvuokrasopimusta on muutettava vuokra-alueen koon ja vuokran määrän suhteen.

Maanvuokrasopimus muutetaan liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaiseksi.

Muilta osin 28.08.2017 allekirjoitettu ja sopimuksen liitteenä oleva maanvuokrasopimus pysyy voimassa Hollolan kunnan ja Kutajoen metsärengit Ky:n välillä.

Päätös

Päätän tehdä maanvuokrasopimuksen muutoksen sopimusluonnoksen mukaisesti.

Allekirjoitus

Kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö Ilkka Korhonen

Organisaatiotieto

Elinvoiman palvelualue