Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Merk.
Keskustelun kuluessa Heidi Hakanen esitti Erkki Arvilan ensin kannattamana, että Tiilikankaan koulun toiminnan lopettamista lykätään ja koulun toimintaa jatketaan yhden lukuvuoden ajan 2025-2026 niin, että tuon lukuvuoden aikana asia valmistellaan kaikilta osin perusteellisesti, kaikki asianosaiset siihen osallistaen. Esitän myös, että muutos huomioidaan talousarvion käyttötalous- ja investointiosiossa. Esitys koskee kaikkia talousarvion kohtia, joihin muutos vaikuttaa. Tarkempia euromääräisiä summia ei tässä yhteydessä pystytä esittämään koska niitä ei ole talousarviossa eritelty.
Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 19.12. Kokousta jatkettiin klo 19.32.
Keskustelun kuluessa Pasi Jalonen esitti Helena Maattolan ensin kannattamana, että koko talousarvio palautetaan, jotta saadaan perusteellinen selvitys Tiilikankaan koulun kunnosta ja siitä onko siellä mahdollista opettaa terveysturvallisesti.
Puheenjohtaja totesi, että pidetään tauko kokouksessa klo 20.42-21.00.
Jalonen täydensi palautusesitystä. Palautusesitys koskee vain Tiilikankaan koulun tilannetta.
Helena Maattola kannatti Jalosen täydennysesitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty jatkovalmisteluun lähettämisestä kannatettu ehdotus, keskustelu tulee rajoittaa vain jatkovalmisteluun lähettämistä koskevaksi.
Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty jatkovalmisteluun lähettämisestä kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.
Ne, jotka kannattaa talousarvion käsittelyn jatkamista kokonaisuutena JAA
Valtuutettu Jalosen esitys EI
Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 21 jaa-ääntä (Hannu Heikkilä, Kari Aaltonen, Kati Pölönen, Kristian Saarnio, Sakari Marttila, Sanni-Maria Tiihonen, Tatu Söyrilä, Petri Palo, Pia Salo, Mika Halme, Jari Ronkainen, Kristiina Joensuu, Ilpo Markkola, Ville Mikkola, Aki Markkola, Marko Mikkola, Mika Lampola, Minna Kauhanen, Pasi Pälsi, Teemu Laine, Riku Korpela) ja 21 ei-ääntä (Kristiina Vanhala-Selin, Harri Vinnamo, Miikka Lönnqvist, Markku Pulkkanen, Pasi Jalonen, Kari Hyytiä, Anne Suomäki, Teemu Kinnari, Tapani Ihalainen, Erkki Arvila, Toini Louekoski-Huttunen, Pentti Lampi, Minna Nieminen, Minna Halme, Heidi Hakanen, Jenna Parviainen, Jarkko Niemi, Helena Maattola, Sofia Rossi, Mikko Niipala, Matti Laurila).
Puheenjohtaja totesi, että puheenjohtajan ääni ratkaisee eli asian käsittelyä jatketaan. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto päätti hyväksyä asian käsittelyn jatkamisen.
Puheenjohtaja avasi keskustelun uudelleen.
Keskustelun kuluessa Heidi Hakanen täydensi esitystään siten, että Tiilikankaan koulun toiminnan lopettamista lykätään ja koulun toimintaa jatketaan yhden lukuvuoden ajan 2025-2026 niin, että tuon lukuvuoden aikana asia valmistellaan kaikilta osin perusteellisesti, kaikki asianosaiset siihen osallistaen. Esitän myös, että muutos huomioidaan talousarvion käyttötalous- ja investointiosiossa. Esitys koskee kaikkia talousarvion kohtia, joihin muutos vaikuttaa. Tarkempia euromääräisiä summia ei tässä yhteydessä pystytä esittämään koska niitä ei ole talousarviossa eritelty.
Esitän, että talousarviosta poistetaan Tiilikankaan koulun lakkautuksesta aiheutuva säästö. Tältä osin talousarvion 116 000 euron ylijäämä muuttuu 132 000 euron alijäämäksi. Se miltä osin lakkautuksen lykkääminen vähentää elinvoiman palvelualueen menoja vuonna 2025 tulee selvittää tarkemmin ja sen selvittyä valtuustolle tulee antaa lisätalousarvioesitys vuoden 2025 alussa.
Erkki Arvila kannatti Hakasen täydennettyä esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.
Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät ”JAA”.
Ne, jotka kannattavat Heidi Hakasen muutosehdotusta, äänestävät ”EI”.
Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa-ääntä (Teemu Laine, Hannu Heikkilä, Kari Aaltonen, Mika Lampola, Markku Pulkkanen, Kristian Saarnio, Sanni-Maria Tiihonen, Minna Halme, Pasi Jalonen, Pia Salo, Kati Pölönen, Pentti Lampi, Aki Markkola, Ilpo Markkola, Pasi Pälsi, Marko Mikkola, Tatu Söyrilä, Ville Mikkola, Petri Palo, Kristiina Joensuu, Jari Ronkainen, Helena Maattola, Sakari Marttila, Riku Korpela, Mika Halme) ja 17 ei-ääntä (Harri Vinnamo, Miikka Lönnqvist, Jarkko Niemi, Teemu Kinnari, Toini Louekoski-Huttunen, Heidi Hakanen, Anne Suomäki, Tapani Ihalainen, Sofia Rossi, Kari Hyytiä, Erkki Arvila, Matti Laurila, Minna Kauhanen, Kristiina Vanhala-Selin, Mikko Niipala, Jenna Parviainen, Minna Nieminen).
Puheenjohtaja totesi, että valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
Erkki Arvila, Heidi Hakanen ja Minna Kauhanen jättivät eriävän mielipiteen.