Elinvoimavaliokunta, kokous 20.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Norolanpellon asemakaavan muutoksen käynnistämissopimus

HOLDno-2022-462

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Norolanpellon asemakaavan muutoksen käynnistämissopimukset

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Lähtökohdat

Norolanpellon asemakaavan muutos tuli vireille 7.12.2022 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 8.12.2022-16.1.2023. Kaavamuutoksen lähtökohtatavoitteina on ollut kaavoittaa kunnan omistamalle maa- ja metsätalouskäytössä olevalle alueelle pientaloasutusta Karjusaarenkadun ja Toisenmäentien idänpuoleiselle alueelle. Itä-länsisuuntainen viheryhteys säilytetään. Kaavamuutokseen rajattiin tarkoituksenmukainen kokonaisuus erityisesti viheryhteyksien tarkastelua varten. Kaavamuutosalueeseen sisältyy yksityisessä omistuksessa olevia rakennettuja ja rakentamattomia kiinteistöjä, jotka lähtökohtaisesti osoitetaan voimassa olevan kaavan mukaisena, ellei kaavamuutosprosessin aikana ilmene muita tarpeita.

Kaavamuutosalueeseen sisältyvien kiinteistöjen omistajat Kilpiäistenpohjan ranta-alueella ottivat yhteyttä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä ollessa. Heistä viisi maanomistajaa haluaa kaavamuutoksen yhteydessä tavoitella yhteensä kuutta omakotitalon rakennuspaikkaa rannalle. Yksi ranta-alueen kiinteistönomistaja jättäytyi rakennuspaikkatavoitteesta kaavoituksen käynnistämissopimusluonnosten kommentointivaiheessa. Maanomistakaavalla on tutkittu vuonna 2004-2007 rakennuspaikkojen saamista rannalle, mutta kaava kumoutui hallinto-oikeudessa puutteellisten selvitysten ja yleiskaavasta poikkeavan ratkaisun perustelemattomuuden vuoksi. Yleiskaavatilanne on muuttunut ja aluetta tarkastellaan uudelleen nykytilanteen mukaan uusilla selvityksillä. Uusien tavoitteiden myötä osallistumis- ja arviointisuunnitelma tullaan asettamaan uudelleen nähtäville.

Mikäli kaavaprosessin edetessä ei ole tarkoituksenmukaista edistää Maanomistajan esittämiä tavoitteita, kunnalla on oikeus keskeyttää Sopimusaluetta koskevan asemakaavamuutoksen käsittely Sopimusalueen osalta. Se mahdollistaa kaavaprosessin edistämisen kunnan tavoitteiden osalta.

Periaatteet yksityisille koituvista kustannuksista

Hollolan kunnan taksataulukon mukaan yksityisten kaavahankkeiden liittyessä kunnan aloitteesta tehtävään laajempaan asemakaava-alueeseen, sovelletaan harkinnan mukaan alennettua taksaa. Norolanpellon asemakaavamuutoksen osalta esitetään sovellettavaksi taksaa siten, että rakennusoikeuden ollessa enintään 500 k-m2 kaavasta peritään 2000 €:n (alv 0 %) korvaus suunnittelukustannuksista.

Lisäksi kunta teettää useita erillisselvityksiä, joista osa koskee Norolanpellon kaavamuutosaluetta ja osa kohdistuu maanomistajien ranta-alueelle. Maanomistajia velvoitetaan osallistumaan kunnan tilaamien selvitysten kustannuksiin oman hyödynsaannin osalta seuraavasti. Kilpiäistenpohjan ranta-alueella on kahdeksan yksityistä rantakiinteistöä, joilla on viisi omistajaa. Tavoiteltavien rakennuspaikkojen määrä on yhteensä kuusi. Koko alueeseen kohdistuvista kaavoitusselvityskustannuksista yhtä tavoiteltavaa rakennuspaikkaa kohti Kilpiäistenpohjan yksityisen maanomistajan osuus määritetään seuraavasti: 1/6 * (Kilpiäistenpohjan yksityisesti omistettujen kiinteistöjen pinta-alojen summa jaettuna koko Norolan kaavamuutosalueen pinta-alalla). Osa selvitystarpeista kohdistuu vain Kilpiäistenpohjan yksityisten maanomistajien kiinteistöihin. Niiden osalta kaavoitusselvitysten kustannukset jaetaan yksityisille hyödynsaajille kaavoitusselvitysmaksuna jakosuhteessa 1/6 (=yksi tavoiteltava rakennuspaikka).

Kunta laatii asemakaavan käynnistämissopimukset niiden maanomistajien kanssa, joille koituu yllä kuvatuilla periaatteilla kustannuksia.

Kaavan käynnistämisopimusten sisältö

Kiinteistön 98-414-1-544 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 300 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä ei ole ennestään rakennuksia, mutta kaavamuutosalueella on samaan kiinteistöön kuuluva palsta, joka on merkitty voimassa olevaan asemakaavaan erillispientalojen korttelialueeksi, joka on korttelin 63 tontti 1. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset.

Kiinteistön 98-414-1-999 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 200 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä on ennestään rakennuksia kaavamuutosalueella, jossa kiinteistön palsta on merkitty  voimassa olevaan asemakaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68, osaksi tonttia 3. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset.

Kiinteistön 98-414-1-906 maanomistajien tavoite on osoittaa kiinteistölle yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 260 kerrosneliömetriä. Kiinteistöllä ei ole ennestään rakennuksia, mutta samalla maanomistajalla on kaavamuutosalueella eri kiinteistö, joka on merkitty voimassa olevaan kaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68 tontiksi 2. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset.

Kiinteistöjen 98-414-1-375, 98-414-1-376  ja 98-414-1-377 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistöille yksi rakennuspaikka, jolla rakennusoikeutta on yhteensä 230 kerrosneliömetriä. Kiinteistöillä on ennestään rakennuksia kaavamuutosalueella, jossa kiinteistöjen palstat on merkitty voimassa olevaan kaavaan erillispientalojen korttelialueeksi korttelissa 68 tonteiksi 5 ja 6. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset.

Kiinteistöjen 98-414-1-374 ja 98-414-1-564 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistöille kaksi rakennuspaikkaa, joilla rakennusoikeutta on yhteensä 500 kerrosneliömetriä. Kiinteistöillä ei ole ennestään rakennuksia. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus ja lisäksi selvityksistä aiheutuvat kustannukset.

Kaavan suunnittelu- ja selvityskustannuksista peritään 1000 € sitten kun OAS on nähtävillä ja loppuerä peritään kaavamuutosehdotuksen nähtäville panon jälkeen. Kaavan kustannusten perimisellä ei ole vaikutusta kaavan voimaantuloon.

Asemakaavan tavoitteellinen aikataulu on seuraava: osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen uudestaan kesä 2023, kaavaluonnos nähtäville lokakuu 2023, elinvoimavaliokunta asettaa ehdotuksen nähtäville tammi-helmikuu 2024, kaavan hyväksyminen kevät 2024.

Päätös

Merk. Asiantuntijana kokouksessa  kaavasuunnittelija Sini Utriainen.

Keskustelun kuluessa Kristiina Vanhala-Selin esitti että päätösehdotusta ei hyväksytä. Puheenjohtaja totesi että esitys raukesi kannattamattomana.

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Jäsen Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen.

Eriävä mielipide

Jäsen Kristiina Vanhala-Selin

Valmistelija

  • Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Lähtökohdat

Norolanpellon asemakaavan muutos tuli vireille 7.12.2022 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 8.12.2022-16.1.2023. Kaavamuutoksen lähtökohtatavoitteina on ollut kaavoittaa kunnan omistamalle maa- ja metsätalouskäytössä olevalle alueelle pientaloasutusta Karjusaarenkadun ja Toisenmäentien idänpuoleiselle alueelle. Itä-länsisuuntainen viheryhteys säilytetään. Kaavamuutokseen rajattiin tarkoituksenmukainen kokonaisuus erityisesti viheryhteyksien tarkastelua varten. Kaavamuutosalueeseen sisältyy yksityisessä omistuksessa olevia rakennettuja ja rakentamattomia kiinteistöjä, jotka lähtökohtaisesti osoitetaan voimassa olevan kaavan mukaisena, ellei kaavamuutosprosessin aikana ilmene muita tarpeita. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli uudelleen nähtäville uusien tavoitteiden myötä kesäkuussa 2023, jolloin lisättiin omakotirakentamisen tavoite Karjusaarenkadun ja rannan väliin yksityisten omistamalle ranta-alueelle. 

Kaavamuutosalueeseen sisältyvän kiinteistöjen omistaja Norolanpellon alueelta otti yhteyttä luonnosvaiheen nähtävilläolon yhteydessä huhti-toukokuussa 2024. Hän haluaa asemakaavoituksessa selvitettäväksi, voidaanko hänen omistamalleen tilalle sijoittaa kaksi erillispientalojen rakennuspaikkaa. Tila sijoittuu kunnan omistamien peltoalueiden yhteyteen Toisenmäentien/Karjusaarenkadun itäpuolelle.

Mikäli kaavaprosessin edetessä ei ole tarkoituksenmukaista edistää Maanomistajan esittämiä tavoitteita, kunnalla on oikeus keskeyttää Sopimusaluetta koskevan asemakaavamuutoksen käsittely Sopimusalueen osalta. Se mahdollistaa kaavaprosessin edistämisen kunnan tavoitteiden osalta.

Periaatteet yksityisille koituvista kustannuksista

Hollolan kunnan taksataulukon mukaan yksityisten kaavahankkeiden liittyessä kunnan aloitteesta tehtävään laajempaan asemakaava-alueeseen, sovelletaan harkinnan mukaan alennettua taksaa. Norolanpellon asemakaavamuutoksessa tämän kiinteistön osalta esitetään sovellettavaksi taksaa siten, että rakennusoikeuden ollessa enintään 500 k-m2 kaavasta peritään 2000 €:n (alv 0 %) korvaus suunnittelukustannuksista.

Kunta laatii asemakaavan käynnistämissopimukset niiden maanomistajien kanssa, joille koituu yllä kuvatuilla periaatteilla kustannuksia..

Kaavan käynnistämisopimusten sisältö

Kiinteistön 98-414-1-889 maanomistajan tavoite on osoittaa kiinteistölle kaksi erillispientalojen rakennuspaikkaa. Kiinteistö koostuu kahdesta palstasta, eikä sillä ole tällä hetkellä rakennuksia. Maanomistajalta peritään kaavan laadinnasta yhteensä 2000 €:n korvaus.

Kaavan kustannukset laskutetaan kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Kaavan kustannusten perimisellä ei ole vaikutusta kaavan voimaantuloon.

Asemakaavan tavoitteellinen aikataulu on seuraava: elinvoimavaliokunta asettaa ehdotuksen nähtäville tammi-helmikuu 2025, kaavan hyväksyminen toukokuu 2025.

Elinvoimavaliokunta päättää hallintosäännön 15 §:n mukaisesti kaavoituksen käynnistämissopimuksista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

1. Elinvoimavaliokunta hyväksyy liitteenä olevan kaavan käynnistämissopimuksen.

2. Elinvoimavaliokunta valtuuttaa kaavoitusarkkitehdin allekirjoittamaan sopimukset.

Päätös

Keskustelun kuluessa Kristiina Vanhala-Selin esitti. että eteläisempi osa 1:889 kannattaa jättää sopimuksesta pois. Puheenjohtaja totesi, että muutosesitys raukesi kannattamattomana.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kristiina Vanhala-Selin jätti eriävän mielipiteen.

Tiedoksi

kaavoitusarkkitehti, kaavasuunnittelija, suunnitteluavustaja, maanomistaja (erillinen täytäntöönpano)

Liitteet


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava Hollolan kunnalle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä: 

  • päätös, johon haetaan oikaisua, alkuperäisenä tai jäljennöksenä oikaisuvaatimusohjeineen
  • todistus siitä, milloin oikaisuvaatimuksentekijä on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys oikaisuvaatimusajan alkamisesta.
  • asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo@hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00