Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 14.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Tuotantotukiavustus 2024 Hämeenkosken vanhempainyhdistys ry

HOLDno-2024-47

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotukiavustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2024 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee sivistys- ja hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Hämeenkoskenkoulun vanhempainyhdistys on 7.5.2024 hakenut tuotantotukiavustusta 1000 euroa Siltatanssien 31.5.2024 järjestämiseen Hämeenkoskella, joka on koko perheen tapahtuma. Lapset on erityisesti huomioitu tapahtumassa. Siltatanssit järjestävät Koski-seura ry ja Hämeenkosken maa- ja kotitalousseura ry. Vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää kotien ja koulun sekä päiväkodin yhteistoimintaa. Tapahtuman tavoitteena on kerätä kyläläiset yhteen ja sitä kautta kasvattaa yhteisöllisyyttä. Koko perheelle suunnattu tapahtuma yhdistää perheitä ja kannustaa viettämään aikaa yhdessä. Toimintatuella toteutettavan toiminnan alueellinen merkitys lisääntyy, sillä Hämeenkosken pitäjän yhteisöllisyys kasvaa. Järjestettävässä tapahtumassa on huomioitu erityisesti eri-ikäiset lapset, vanhempainyhdistyksen pisteellä lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia pelejä ja leikkejä, ikätasolleen sopien. Yhdessä vanhempien kanssa, lisäten vuorovaikutusta lasten ja vanhempien välillä.

Nyt haettavaa tuotantotukea on tarkoitus käyttää yhteistyössä muiden Siltatanssit-tapahtumaa rakentavien yhdistysten kanssa tapahtuman järjestämiseen. Siltatanssit on koko perheen ja kaikenikäisten tapahtuma, jossa juhlistetaan kylän läpi kulkevan sillan avautumista kunnostustöiden jälkeen. Silta itsessään on hämeenkoskelaisille merkityksellinen ja oli selvää, että uutta siltaa pitää juhlistaa. Tapahtuman tavoitteena on kerätä kyläläiset yhteen ja sitä kautta kasvattaa yhteisöllisyyttä. Markkinoinnissa otetaan huomioon kaikenikäisten tavoittaminen. Koko perheelle suunnattu tapahtuma yhdistää perheitä ja kannustaa viettämään aikaa yhdessä. Tapahtuma-ajankohta on katsottu niin että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua. Yhteisöllisyyttä eri ikäisten kyläläisten välillä lisäävien tapahtumien järjestäminen elävöittää pitäjää ja kannustaa muitakin toimijoita järjestämään erilaisia tapahtumia. Siltatanssien kulurakenne: hattarakone n. 500 e, katuliidut n. 20 e, lasten tatuoinnit (iholle liimattavia tarroja) n. 30 e, saippuakuplat n. 50 e, ilmapallot 180 e lapsille jaettavaksi (200kpl), markkinointikulut n. 95,- (printti mainos, digitaalinen-pohja). Yhteensä 875 e.

Yhdistykselle hakuvuonna myönnetyt vastikkeelliset toiminta-avustukset: toiminta-avustuksia ei ole saatu hakuvuonna. Yhdistyksen jäsenmäärä on 23.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta 875 e Hämeenkosken vanhempainyhdistykselle Siltatanssien järjestämiseen 31.5.2024 Hämeenkoskella.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.