Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 14.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Tuotantotukiavustus 2024 Hollolan A-Kilta ry

HOLDno-2024-47

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotukiavustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2024 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee sivistys- ja hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Hollolan A-kilta on hakenut 24.4.2024 tuotantotukiavustusta 400 euroa elokuussa 2024 vietettävää Avoin kesäpäivä -tapahtumaa varten. Hollolan A-kilta ry järjestää Avoimen kesäpäivän yhdistyksen toimitiloissa Mallasharjuntie 3:ssa, Hollolassa elokuussa 2024. Tapahtuman tarkoitus on yhdistää, lujittaa ja tukea vertaistoiminnan sekä yhdessäolon kautta kuntalaisia. Tavoitteena on tuoda esille päihteetöntä toimintaa ja sen etuja ihmisten elämään. Päihteetön elämä tuo merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle ja parantaa yksilön elämänlaatua. Ohjelmaan tulee myös kuulumaan kilpailuja ja pelejä, lisäksi yhdistys tarjoaa osallistujille pientä purtavaa grillistä. Tapahtumaan kutsutaan myös yhdistyksen yhteistyökumppaneita. Päivä on avoin kaikille kuntalaisille ja sitä tullaan mainostamaan yhdistyksen kotisivuilla, yleisillä ilmoitustauluilla, paikallislehdessä sekä killan tiloissa. Budjettiarvio: einekset 200 €, tapahtumatarvikkeet 100 € ja tapahtuman ilmoituskulut 100 €. Kulut yhteensä 400 €.

Yhdistykselle on hakuvuonna myönnetty muita avustuksia 23 000 euroa. Yhdistyksen jäsenmäärä on 81.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää Hollolan A-kilta ry:lle tuotantotukiavustusta 400 euroa Mallasharjussa vietettävää Avoin kesäpäivä -tapahtumaa varten.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.