Perustelut
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 29.11.2023 päätöksellään VN/33864/2023-OKM-1 vahvistanut perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnat ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2024. Perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2024 yksikköhinnaksi on vahvistettu 26,00 euroa ohjaustuntia kohden. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös samalla vahvistanut lain 49 §:n nojalla rahoituksen laskemisessa käytettävien ohjaustuntien laskennalliset määrät toimintaa järjestäville kunnille.
Hollolan kunnan valtionosuuden peruste on 301 236 euroa. Peruste muodostuu kevät- ja syyslukukausien tuntimäärästä (11 586) kertoimella 26. Vahvistetun valtionosuuden suuruus on 57 prosenttia, 171 705 euroa Hollolan kunnalle.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta merkitsee tiedoksi opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen perusopetuslaissa tarkoitetusta aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnasta ja ohjaustuntien laskennallisista määristä vuonna 2024. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää, että päätöksestä ei haeta muutoksenhakua.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.