Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 21.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Tuotantotukiavustus 2024 Saaranlähteen omakotiyhdistys ry

HOLDno-2024-47

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotukiavustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2024 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee sivistys- ja hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Saaranlähteen omakotiyhdistys ry on hakenut tuotantotukiavustusta 2000 euroa Työtjärvellä sijaitsevan Palokunnan laiturin kunnostamiseen. Laiturin korjaamisen tekee yhdistys. Tavoitteena on käyttöturvallisuuden parantaminen. Palokunnanrannan laituri on huonossa kunnossa ja vaatii turvallisuuden vuoksi korjaamista. Laiturin runkopalkit ovat katkenneet ja laiturista on tullut käyttäjille vaarallinen. Ranta ei ole kunnan virallinen uimaranta, vaikka sijaitseekin kunnan virkistyskäyttöön kaavoitetulla maalla. Laituri on rannan käyttäjille erittäin tärkeä. Yhdistys on valmis korjaamaan laiturin talkootyövoimin, mutta hakee tukea materiaalikustannuksiin. Runkopalkkeihin ja laiturin kannen puutavaraan on arvioitu menevän vähintään 1200 euroa, betonirenkaisiin, murskeeseen ja kiinnitystarvikkeisiin 670 euroa sekä nosturiauton vuokraan vähintään 500 euroa. Näiden kustannusten lisäksi tulevat vielä vanhan laiturin jätekustannukset 180 euroa sekä talkoovakuutus 60 euroa. Kokonaiskustannukset tällä hetkellä ovat materiaalien osalta 2 610 euroa.Yhdistykselle ei ole hakuvuonna myönnetty muita avustuksia.  Yhdistyksen jäsenmäärä on 80 kotitaloutta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää myöntää tuotantotukiavustusta Saaranlähteen omakotiyhdistys ry:lle 1000 euroa Palokunnanrannan laiturin korjausmateriaaleihin.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti yksimielisesti myöntää tuotantotukiavustusta Saaranlähteen omakotiyhdistys ry:lle 2000 euroa Palokunnanrannan laiturin korjausmateriaaleihin.

Merk. Sanni-Maria Tiihonen ehdotti Petri Palon kannattamana, että tuotantotukiavustusta myönnetään 2000 euroa..

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.