Perustelut
Vapaa-aikapalvelut ovat toteuttaneet vuosittain osana nuorisotyön ja perusopetuksen yhteistyötä nuorten vaikuttamispäivän ja lapsiparlamentin, jonka tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten osallisuutta kunnallisessa päätöksenteossa. Lapsiparlamentin ja perusopetuksen ryhmät ovat koonneet itse henkilöstön tukemana kehityskohteita, joihin he toivovat kiinnitettävän huomiota ja otettavaksi huomioon päätöksenteossa mahdollisuuksien mukaan.
Syksyn 2023 vaikuttamispäivä pidettiin 22.11.2023.Yhdeksännen vuosiluokan oppilaat valmistelivat yhdessä yhteiskuntaopin opettajien kanssa aloitteita, joita käsiteltiin valtuustosalissa nuorisovaltuuston puheenjohtajan johdolla. Samanaikaisesti kirjastolla pidettiin nuorten vaikuttamismessut, joissa kuultiin, kohdattiin ja opittiin yhdessä.
Palvelualueiden yhteinen kooste vastauksista on liitteenä. Hyvinvoinnin palvelualueen vastaukset on merkitty tekijäorganisaatiolla, muut vastaukset on valmisteltu elinvoiman palvelualueella.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta hyväksyy elinvoiman palvelualueella 9-luokkalaisten vaikuttamispäivän aloitteisiin laaditut vastaukset. Elinvoimavaliokunta lähettää vastaukset tiedoksi sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle sekä kunnanhallitukselle.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.