Valtuusto, kokous 30.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Talousarvion toteutuminen 2023, osavuosikatsaus 1-8/2023

HOLDno-2023-428

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Konsernipalveluissa on valmisteltu liitteenä oleva osavuosikatsaus tammi-huhtikuulta 2023. 

Osavuosikatsaus sisältää tiedot talouden, väestön ja työttömyyden kehityksestä, henkilöstöstä sekä talousarvion toteutumisesta niin toiminnallisten kuin taloudellisten sekä strategisten tavoitteiden osalta.  

Tilinpäätösennuste näyttää tällä hetkellä 7,0 miljoonaa euron ylijäämää, mikä johtuu pääosin verorahoituksen vahvistumisesta kuluvan vuoden osalta

Osavuosikatsauksessa esitettyjen muutospaineiden osalta tuodaan talousarvion muutosesitys valtuuston käsiteltäväksi erillisellä päätöspykälällä.

Ehdotus

Esitys valtuustolle: Valtuusto merkitsee osavuosikatsauksen 1-4/2023 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Leila Tupasela, taloussuunnittelija, leila.tupasela@hollola.fi
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Talousarvion toteutuminen sisältää elinvoiman palvelualueen tuloslaskelman toimintakatteeseen asti sekä vesihuoltolaitoksen tuloksen. Lisäksi esitetään vastuualueiden toimintatuottojen ja -kulujen toteutuminen. Katsauksessa on myös esitetty investointien toteutuminen, toiminnallisten tavoitteiden ja riskienhallintatoimenpiteiden toteutuminen, osallistuvan budjetoinnin sekä ilmasto- ja ympäristötoimenpiteiden toteutuminen.

Elinvoiman palvelualueen menot ja tulot ovat kehittyneet pääosin talousarvion mukaisesti.

Elinvoiman palvelualueen toimintatulojen toteutuma on 64,8 % ja toimintamenojen toteutuma on 58,5 %. Vesihuoltolaitoksen toimintatulojen toteutuma on 62,3 % ja toimintamenojen toteutuma on 64,2 %.

Liitteenä raportti talousarvion toteutumisesta tammi-elokuulta 2023.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta merkitsee talousarvion toteutumisen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Maarit Kuivala-Ruiz, talouspäällikkö, maarit.kuivala-ruiz@hollola.fi
Marika Marila, taloussuunnittelija, marika.marila@hollola.fi

Perustelut

Konsernipalveluissa on valmisteltu raportti talousarvion toteutumisesta tammi-elokuulta tarkastuslautakunnalta. Tarkastuslautakunnan menot ovat pääosin kehittyneet talousarvion mukaisesti.

Liitteenä tarkastuslautakunnan osavuosikatsaus 1-8.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Erkki Arvila, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, Erkki.Arvila@hollola.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion toteutumisen 1-8.2023

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Marika Marila, taloussuunnittelija, marika.marila@hollola.fi
Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Talousarvion toteutuminen sisältää ympäristöterveydenhuollon tuloslaskelman tilikauden ylijäämään/-alijäämään asti. Yhteistyösopimuksen mukaisesti ympäristöterveydenhuollon toimintatuotot ja -menot on laskettu erikseen eläinlääkintähuollolle, terveydensuojelulle ja hallinnolle. Osavuosikatsauksessa on esitetty toiminnallisten tavoitteiden ja riskienhallintatoimenpiteiden toteutuminen sekä ilmasto- ja ympäristötoimenpiteiden toteutuminen. Lisäksi on esitetty suoritemäärät kuntakohtaisesti sekä ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen lakialoittain.

Päijät-Hämeen ympäristöterveyden menot ja tulot ovat kehittyneet pääosin talousarvion mukaisesti. Toimintuottojen toteuma on 73,56 % ja toimintakulujen toteuma 65,76 %.

Liitteenä osavuosikatsaus tammi-elokuulta.

Ehdotus

Esittelijä

Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta merkitsee talousarvion toteutumisen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Maarit Kuivala-Ruiz, talouspäällikkö, maarit.kuivala-ruiz@hollola.fi

Perustelut

Talousarvion toteutuminen sisältää hyvinvoinnin palvelualueen tuloslaskelman toimintakatteeseen asti. Lisäksi esitetään vastuualueiden toimintatuottojen ja -kulujen toteutuminen. Katsauksessa on myös esitetty toiminnallisten tavoitteiden ja riskienhallintatoimenpiteiden toteutuminen, osallistuvan budjetoinnin sekä ilmasto- ja ympäristötoimenpiteiden toteutuminen.

Hyvinvoinnin palvelualueen menot ja tulot ovat kehittyneet pääosin talousarvion mukaisesti.

Hyvinvoinnin palvelualueen toimintatuottojen toteutuma on 75,4 % ja toimintakulujen toteutuma on 65,7  %.

Liitteenä raportti talousarvion toteutumisesta tammi-elokuulta 2023

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta merkitsee talousarvion toteutumisen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Merk. Asiantuntijana kuultavana olivat perusopetuksen rehtori, vapaa-aikapäällikkö ja varhaiskasvatuspäällikkö.

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi
Marika Marila, taloussuunnittelija, marika.marila@hollola.fi

Perustelut

Konsernipalveluissa on valmisteltu raportti talousarvion toteutumisesta tammi-elokuulta 2023 kunnanhallituksen alaisten yksiköiden osalta. 

Konsernipalveluiden menot ovat kehittyneet pääosin talousarvion mukaisesti ja talousarvion arvioidaan toteutuvan suunnitellusti.

Strategian toteuttamiseen kohdennettua määrärahaa on tarkennettu käyttötaloussuunnitelmamuutoksella 14.6.2023 ja hankkeisiin on nyt kohdennettu määrärahaa yhteensä 1 180 000,00 euroa, vielä kohdentamatonta määrärahaa jäänyt yhteensä 120 000,00 euroa.

Liitteenä osavuosikatsaus tammi-elokuulta. 

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Maarit Kuivala-Ruiz, talouspäällikkö, maarit.kuivala-ruiz@hollola.fi

Perustelut

Konsernipalveluissa on valmisteltu liitteenä oleva osavuosikatsaus tammi-elokuulta 2023. 

Osavuosikatsaus sisältää tiedot talouden, väestön ja työttömyyden kehityksestä, henkilöstöstä sekä talousarvion toteutumisesta niin toiminnallisten kuin taloudellisten sekä strategisten tavoitteiden osalta.  

Tilinpäätösennuste näyttää tällä hetkellä 8,4 miljoonaa euron ylijäämää, mikä johtuu pääosin verorahoituksen vahvistumisesta kuluvan vuoden osalta

Osavuosikatsauksessa esitettyjen muutospaineiden osalta tuodaan talousarvion muutosesitys hallituksen ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Konsernipalveluissa on valmisteltu liitteenä oleva osavuosikatsaus tammi-elokuulta 2023. 

Osavuosikatsaus sisältää tiedot talouden, väestön ja työttömyyden kehityksestä, henkilöstöstä sekä talousarvion toteutumisesta niin toiminnallisten kuin taloudellisten sekä strategisten tavoitteiden osalta.  

Tilinpäätösennuste näyttää tällä hetkellä 8,4 miljoonaa euron ylijäämää, mikä johtuu pääosin verorahoituksen vahvistumisesta kuluvan vuoden osalta

Osavuosikatsauksessa esitettyjen muutospaineiden osalta tuodaan erillinen talousarvion muutosesitys valtuuston käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esitys valtuustolle: Valtuusto merkitsee osavuosikatsauksen 1-8/2023 tietoonsa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Tiedoksi: talouspäällikkö.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.