Hyppää sisältöön
  Vireilletulovaihe   Luonnosvaihe (Käynnissä)

Hälvälän koulun alueen asemakaava

TUNNUS
098 10-281
YHTEYSHENKILÖ
kaavasuunnittelija Jussi Jääoja
AJANKOHTAISTA
Kaavaluonnos nähtävillä 16.9.-15.10.2024

Suunnittelualue sijoittuu Hälvälän koulun alueelle ja sen lähiympäristöön. Hälvälän koulun toiminnan päätyttyä keväällä 2023 rakennukselle etsitään uutta käyttöä. Asemakaavassa tutkitaan myös lisärakennusoikeuden osoittamista koulun alueelle, uusien pientalotonttien osoittamista Hollolan kunnan omistamille maa-alueille sekä alueen kulkuyhteyksien järjestämistä. Suunnittelualueella sijaitsevien yksityisten asuinkiinteistöjen osalta kaava laaditaan nykytilanne toteavana.


ASIAN KÄSITTELY

  Luonnosvaihe - Käynnissä

Kuuluttaminen

Hälvälän koulun alueen asemakaava, kaavaluonnos nähtävillä

Kuulutusaika: 14.9.2024 - 15.10.2024

Suunnittelualue sijoittuu Hälvälän koulun alueelle ja sen lähiympäristöön. Hälvälän koulun toiminnan päätyttyä keväällä 2023 rakennukselle etsitään uutta käyttöä. Asemakaavassa tutkitaan myös lisärakennusoikeuden osoittamista koulun alueelle, uusien pientalotonttien osoittamista Hollolan kunnan omistamille maa-alueille sekä alueen kulkuyhteyksien järjestämistä. Suunnittelualueella sijaitsevien yksityisten asuinkiinteistöjen osalta kaava laaditaan nykytilanne toteavana.

Asemakaavaluonnos pidetään MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 16.9.–15.10.2024 Hollolan kunnan internetsivuilla: hollola.fi/ajankohtaista > Ilmoitukset > Kaikki ilmoitukset.

Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta nähtävänäoloaikana kirjallisesti tai suullisesti.

Mielipiteet tulee esittää osoitteella: Hollolan kunta, elinvoimavaliokunta, PL 66, 15871 Hollola, tai sähköpostilla: kirjaamo(a)hollola.fi. Lisätietoja antaa kaavasuunnittelija Jussi Jääoja, puh. 044 780 1387.

14.9.2024​​​​​​
​Kehitys- ja kaavoituspalvelut

Asiakirjat

Liite_8_Hälvälän_koulun_alueen_arkeologinen_koekaivaus_2024 (pdf, 4285 kt)

Liite_7_Rakennusinventointi_Hälvälän_koulun_AK_15_02_2024 (pdf, 2455 kt)

Liite_6_Hälvälän_koulun_rakennettavuusselvitys_ja_maaperän_pilaantuneisuusselvitys_2024 (pdf, 4092 kt)

Liite_5_Hollolan_asemakaavakohteiden_arkeologinen_inventointi_2023 (pdf, 7321 kt)

Liite_4_Hollolan_asemakaavakohteiden_meluselvitys_2023 (pdf, 1876 kt)

Liite_3_Hälvälän_koulun_rakennushistoriaselvitys_31_03_2023 (pdf, 11474 kt)

Liite_2_OAS_Hälvälän_koulun_AK_06_09_2024 (pdf, 767 kt)

Kaavaselostus, luonnos (pdf, 2880 kt)

Asemakaavakartta, luonnos (pdf, 1019 kt)


  Vireilletulovaihe - Valmis

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kuuluttaminen

Hälvälän koulun alueen asemakaava, vireilletulo, osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo

Kuulutusaika: 21.10.2023 - 21.11.2023

Suunnittelualue sijoittuu Hälvälän koulun alueelle ja sen lähiympäristöön. Hälvälän koulun toiminnan päätyttyä keväällä 2023 rakennukselle etsitään uutta käyttöä. Asemakaavassa tutkitaan myös lisärakennusoikeuden osoittamista koulun alueelle, uusien pientalotonttien osoittamista Hollolan kunnan omistamille maa-alueille sekä alueen kulkuyhteyksien järjestämistä. Suunnittelualueella sijaitsevien yksityisten asuinkiinteistöjen osalta kaava laaditaan nykytilanne toteavana.

Asemakaavasta on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 §:n mukaisesti osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS eli suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.

OAS pidetään MRL 63 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 23.10.–21.11.2023 Hollolan kunnan internetsivuilla: hollola.fi/ajankohtaista > Ilmoitukset > Kaikki ilmoitukset.

Osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä OAS:sta nähtävänoloaikana kirjallisesti tai suullisesti.

Mielipiteet tulee esittää osoitteella: Hollolan kunta, elinvoimavaliokunta, PL 66, 15871 Hollola, tai sähköpostilla: kirjaamo(a)hollola.fi. Lisätietoja hankkeesta antaa kaavasuunnittelija Jussi Jääoja, puh. 044 780 1387.

21.10.2023
Kehitys- ja kaavoituspalvelut

Asiakirjat

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.10.2023 (pdf, 767 kt)