Ympäristöterveyslautakunta, kokous 22.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, viite 904/03.04.04.04.29/2023

HOLDno-2023-156

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi
Sanna Kousa, terveydensuojeluinsinööri, sanna.kousa@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan ympäristöterveysjohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen, jossa määrätään **** ***** ********* 500 euron suuruinen seuraamusmaksu elintarvikelain (297/2021) 10 §:n rikkomisesta. ***** on harjoittanut elintarvikelain 5 §:n 9. kohdassa tarkoitettua elintarviketoimintaa, josta elintarvikelain 10 §:n mukaan on tehtävä ilmoitus toiminnan rekisteröintiä varten toimivaltaisen valvontaviranomaisen tarjoamaan sähköiseen palveluun tai toimitettava tiedot muulla tavoin toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista. Elintarvikelain 67 §:n mukaan toimivaltainen valvontaviranomainen voi määrätä toimijan maksamaan vähintään 300 euron ja enintään 5000 euron elintarvikevalvonnan seuraamusmaksun, jos toimija harjoittaa alkutuotantoa, elintarviketoimintaa tai kontaktimateriaalitoimintaa sellaisessa toimipaikassa, jota ei ole 9 tai 11 §:n mukaisesti hyväksytty tai josta ei ole tehty 8, 10 tai 13 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta.

**** ***** on jättänyt 3.4.2023 Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunnalle oikaisuvaatimuksen em. päätökseen. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa sen jälkeen, kun ***** on saanut päätöksen tiedokseen. Oikaisuvaatimuksessa ***** toteaa, että Sarin Herkkutuvan Facebook-sivusto on markkinointisivusto, jolla mainostetaan eri yrityksiä ja heidän tuotteitaan. ***** mielestä pelkät sosiaalisen median päivitykset eivät ole pätevä peruste antaa seuraamusmaksua ja toteaa, ettei hän ole harjoittanut sellaista elintarvikealan toimintaa, mikä vaatisi elintarviketoiminnan rekisteröintiä.

Elintarvikevalvontaviranomaisen tietoon on tullut 8.2.2023 Facebook-sivusto Sarin Herkkutupa, jossa on julkaistu elintarvikkeiden myynti-ilmoituksia 11.11.2021 – 7.2.2023 välisenä aikana yhteensä 19 kertaa. Lisäksi Sarin Herkkutupa on julkaissut Facebook-ryhmässä Iittiläisten oma tiedostuskanava yhteensä seitsemän elintarvikkeiden myynti-ilmoitusta samalla aikavälillä. Sivustojen ilmoituksissa on markkinoitu mm. saaristolaisleipää, kylmäsavulohta ja kylmäsavulohilevitettä, lihapiirakoita, karjalanpiirakoita ja hilloja. Ilmoitusten perusteella Sarin Herkkutupa on tilauksesta valmistanut asiakkaille erilaisia täytekakkuja ja voileipäkakkuja sekä ruokia.  Facebook-ilmoitusten mukaan Sarin Herkkutupa on palvellut osoitteessa Kausansaarentie 2, 47400 Kausala. Sarin Herkkutuvalla on Facebook-ilmoitusten perusteella ollut käytössään elintarvikkeiden myyntiin soveltuva auto, josta elintarvikkeita on myyty mm. Kulman elintarvikkeen pihassa Kausalassa sekä Kausansaarentie 2:ssa. Facebook-ilmoitusten perusteella viranomainen on todennut, että **** ***** on harjoittanut elintarvikealan toimintaa sellaisessa toimipaikassa, josta ei ole tehty elintarvikelain 10 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta toiminnan rekisteröintiä varten. 

Elintarvikelain 10 § 2. momentin mukaan ilmoitusta toiminnan rekisteröintiä varten ei tarvitse tehdä, jos toiminta ja siihen liittyvät riskit ovat vähäisiä ja elintarviketoiminta tapahtuu samassa huoneistossa kuin toimijan harjoittama muu elinkeinotoiminta, kyseessä on yksityinen henkilö tai toimintaa ei voida pitää elinkeinon harjoittamisena. Viranomainen on käyttänyt **** ***** toiminnan rekisteröintivelvollisuuden ja riskien arvioinnissa Ruokaviraston ohjetta Rekisteröitävää elintarviketoimintaa vai ei? (ohje/versio 836/04.02.00.01/2022/2, voimaantulopäivä 5.5.2022), joka sisältää Ruokaviraston tulkintaa siitä, milloin elintarviketoiminta ja siihen liittyvät riskit ovat niin vähäiset, että toimintaa ei tarvitse rekisteröidä. Ruokaviraston tulkinannan mukaan vähäriskinen toiminta voi sisältää 
-    huoneenlämmössä säilyvien yhdistelmäelintarvikkeiden ja ei-eläinperäisten elintarvikkeiden myyntiä.
-    huoneenlämmössä säilyvien eläinperäisten elintarvikkeiden myyntiä, jos ne on valmistettu hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa.
-    valmiiksi pakattujen ja pakastettujen yhdistelmäelintarvikkeiden ja ei- eläinperäisten elintarvikkeiden, kuten pakatun jäätelön myyntiä ja tarjoilua.
-    hunajan myyntiä

**** ***** on markkinoinut Sarin Herkkutuvan Facebook-sivulla mm. kylmäsavulohta, kylmäsavulohilevitettä ja sillikaviaaria, jotka ovat helposti pilaantuvia, kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita. Ruokaviraston tulkinnan mukaan etämyyntitoiminta, kuten etämyynti mm. sosiaalisessa mediassa on rekisteröitymisvelvollista, ellei etämyynti ole satunnaista ja vähäriskistä. Etämyynnin satunnaisuudella tarkoitetaan korkeintaan 12 yksittäistä myyntikertaa vuodessa ja vähäriskisyyteen pätevät etämyynnissä samat periaatteet kuin edellisessä kappaleessa on kuvattu. Elintarvikelain 10 §:n ja edellä selostettujen Ruokaviraston tulkintojen perusteella viranomainen on katsonut seuraamusmaksua määrätessään, ettei **** ***** Sarin Herkkutuvan Facebook-sivuilla ja myyntiautosta harjoittama elintarvikkeiden myynti ole ollut riskeiltään vähäistä. **** ***** on siten ollut velvollisuus tehdä ilmoitus elintarviketoiminnasta toiminnan rekisteröintiä varten. 

Oikaisuvaatimuksessa ***** mukaan terveydensuojeluinsinöörit Sanna Kousa ja Soile Taikina-aho ovat ilmoittaneet hänelle puhelinkeskustelussa, että seuraamusmaksu on annettu harkinnanvaraisesti ilman minkäänlaista faktaa ja todistusaineistoa ja ***** vaatii perusteettomiin väittämiin todisteet. Seuraamusmaksun määräämisen perusteet on kuvattu edellä. Maksun suuruus määräytyy elintarvikelain 67 §:ssä, jonka 1. mom. mukaan toimivaltainen valvontaviranomainen voi määrätä toimijan maksamaan vähintään 300 euron ja enintään 5000 euron elintarvikevalvonnan seuraamusmaksun. **** ***** määrättävän seuraamusmaksun suuruuden arvioinnissa on huomioitu menettelyn laatu, vahingollisuus ja toistuvuus. 

Sovellettava lainsäädäntö:

Elintarvikelaki (297/2023), 10 §, 67 §, 75 §
Hallintolaki (434/2023) 34 §
Laki sakon täytäntöönpanosta (672/2002)

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta hylkää **** ***** tekemän oikaisuvaatimuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Hollolan ympäristöterveyslautakunnalta lausuntoa lautakunnan päätöksestä § 11, 18.4.2023 tehdystä valituksesta. Lautakunta on mainitulla päätöksellä kumonnut ympäristöterveysjohtajan päätöksestä § 3, 23.3.2023 tehdyn oikaisuvaatimuksen. Alkuperäisellä päätöksellä valittajalle on määrätty elintarvikelain mukainen seuraamusmaksu, koska toimija on harjoittanut elintarviketoimintaa sellaisessa toimipaikassa, josta ei ole tehty elintarvikelain 10 §:n mukaista ilmoitusta. Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä. Lisäksi hallinto-oikeus pyytää toimittamaan jäljennökset alkuperäisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista.

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa valittaja esittää, että seuraamusmaksu on määrätty väärin perustein eikä valvontaviranomaisella ole näyttöä, että valittaja olisi tehnyt elintarvikelain mukaisen rikkomuksen. Hän toteaa, että Sarin Herkkutupa ei ole yritys vaan brändi ja valvontaviranomainen ei ole huomioinut hänen todisteitaan tästä asiasta. Valittaja toteaa myös, että ei ole ostanut eikä myynyt elintarvikkeita, vaikka sivustolla näin ilmoitetaankin. Hän ei ole tehnyt ilmoitusta Iitin elintarvikevalvontaan, koska on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja on tehnyt ilmoituksen sinne. Valittaja vaatii, että ympäristöterveyslautakunnan päätös § 11, 18.4.2023 kumotaan ja ympäristöterveyslautakunta maksaa valittajan oikeudenkäyntikulut.

Ehdotus

Esittelijä

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta päättää antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon: 

Asia on tullut vireille Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen 8.2.2023, kun Itä-Savon ympäristöterveydenhuolto pyysi tietoja Refood Oy:n/Sarin Herkkutuvan toiminnasta. Itä-Savon ympäristöterveydenhuollossa oli havaittu Sarin Herkkutupa - niminen Facebook-verkkosivu, jossa markkinoitiin elintarvikkeita. Toiminnan kotipaikaksi oli ilmoitettu verkkosivulla Kausala Iitin kunnassa. Kumpikaan toimija ei ollut Päijät-Hämeen ympäristöterveyden valvontakohderekisterissä eikä valvontaviranomainen ollut tietoinen toiminnasta. Refood Oy:n kahvila- ja leipomotoimintaa koskeva elintarvikehuoneistoilmoitus oli käsitelty 27.12.2022 Itä-Savon ympäristöterveydenhuollossa, mutta kyseinen toiminta ei ollut alkanut ilmoituksen mukaisessa toimipaikassa Savonlinnassa 8.2.2023 mennessä. Asian selvittämiseksi Refood Oy:lle lähetettiin 20.2.2023 selvityspyyntö. Selvityspyyntöön saatujen vastineiden mukaan Refood Oy ei liity Sarin Herkkutuvan toimintaan, joten siihen ei kohdistettu jatkotoimentoimenpiteitä. Asianomaisen 1.3.2023 antamasta vastineesta on myös luettavissa, että hän on valmistanut ja myynyt itse valmistamiaan leivonnaisia ja myynyt elintarvikkeita.

Iitin kunnan elintarvikevalvontaviranomaisena toimiva Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunta katsoo, että valittaja on rikkonut elintarvikelain (297/2021) 10 §:ää, koska ei ole tehnyt elintarvikevalvontaan ilmoitusta Sarin Herkkutuvan harjoittamasta elintarvikelain 5 §:n 2 mom 9. kohdan mukaisesta elintarviketoiminnasta. Lautakunta katsoo, että julkisesti sosiaalisessa mediassa aikavälillä 11.11.2021-7.2.2023 esitetyt myynti-ilmoitukset osoittavat näin tapahtuneen. Myynti-ilmoituksissa sekä selvityspyyntöön ja kuulemiseen saaduissa vastineissa ei ole mainittu ketään muuta elintarvikkeiden valmistajaa tai myyjää, joka toimisi mainitun brändin nimen alla. 

Elintarvikelain 10 § mukaan elintarvikealan toimijan on tehtävä ilmoitus elintarviketoiminnasta toiminnan rekisteröintiä varten toimivaltaisen valvontaviranomaisen tarjoamaan sähköiseen palveluun tai toimitettava tiedot muulla tavoin toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista. Elintarvikehuoneiston sijaintikunta käsittelee elintarviketoimintaa koskevan ilmoituksen. Rekisteröintivelvoite koskee myös elintarvikealan toimintaa harjoittavaa yksityistä henkilöä, ellei toiminta ja siihen liittyvät riskit ole vähäisiä. 

Elintarvikelain 10 § mukaan toiminnan rekisteröinti-ilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos toiminta ja siihen liittyvät riskit ovat vähäisiä. Kyseisen säädöksen perusteella mm. pop up- ravintolatoiminta on Ruokaviraston tulkinnan mukaan vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta. Pop up-toiminta, johon valittaja vastineessaan viittaa, koskee Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan satunnaista, korkeintaan 12 kertaa vuodessa tapahtuvaa yksityisen henkilön tai yrityksen harjoittamaa ravintolatoimintaa tai vastaavaa elintarvikkeiden tarjoilua. Pop up-ravintolassa ei saa valmistaa ja/tai myydä ruokaa tai elintarvikkeita myöhempää käyttöä varten säilytettäväksi. Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan vähäriskisten elintarvikkeiden etämyyntitoimintaa saa harjoittaa satunnaisesti ilman toiminnan rekisteröintiä esim. Facebookin ryhmien tai muun sosiaalisen median tilien kautta. Etämyynnissä satunnaisuudella tarkoitetaan korkeintaan 12 yksittäistä myyntikertaa vuodessa. Tulkinnat perustuvat Ruokaviraston ohjeeseen Rekisteröitävää elintarviketoimintaa vai ei? Ohje/versio 836/04.02.00.01/2022/3 https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/oppaat/rekisteroitavaa-elintarviketoimintaa-vai-ei/rekisteroitavaa-elintarviketoimintaa-vai-ei/, (viimeisin versio). 

Sarin Herkkutupa on myynti-ilmoitusten perusteella markkinoinut mm. leivonnaisia, kylmäsavulohta ja muita kalajalosteita, mausteita, oliiviöljyä sekä tilauksesta valmistettavia jouluruokia ja täytekakkuja etämyyntinä sosiaalisessa mediassa. Ilmoitusten perusteella Sarin Herkkutuvalla on ollut myös elintarvikkeiden myyntivaunu. Toiminta ei siten ole vastannut pop up-ravintolan määritelmää. Markkinoidun tuotevalikoiman perusteella kyseessä ei myöskään ole ollut pelkästään vähäriskisten elintarvikkeiden satunnainen etämyynti.

Elintarvikealan toiminta, josta seuraamusmaksu on määrätty, on sosiaalisessa mediassa julkaistujen ilmoitusten mukaan tapahtunut aikavälillä 11.11.2021 – 7.2.2023 Iitissä. Päijät-Hämeen ympäristöterveyden saamien tietojen mukaan toimija Refood Oy on rekisteröity 5.12.2022 elintarvikealan toimijaksi Itä-Savon ympäristöterveydenhuollon kohderekisteriin nimellä Sarin Herkkutupa. Valittajan olisi pitänyt tehdä rekisteröinti-ilmoitus Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen (aiemmin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ympäristöterveyskeskus) harjoittamastaan elintarviketoiminnasta. Vuonna 2022 Itä-Savon ympäristöterveydenhuoltoon Refood Oy:n nimellä tehty rekisteröinti-ilmoitus ei kata valittajan Sarin Herkkutupa – nimellä tapahtunutta toimintaa Iitissä eikä vapauta häntä ilmoitusvelvollisuudesta sen osalta. Valittaja on ollut tietoinen velvollisuudestaan, koska on tiedustellut asiaa sähköpostilla terveydensuojeluinsinööriltä 13.10.2022.

Valittaja tuo esille, että valvontaviranomaiset eivät ole ottaneet huomioon hänen näkemystään toiminnasta ja siitä olevia todisteita. Toimijaa kuultiin ennen seuraamusmaksun määräämistä 7.3.2023 lähetetyllä kuulemiskirjeellä. Toimijan antama vastine tutkittiin ennen päätöksentekoa, eikä vastineessa tuotu esille sellaisia seikkoja, jotka olisivat antaneet aihetta jättää seuraamusmaksu määräämättä tai muuttaa suunniteltua päätöstä. Seuraamusmaksupäätöksessä on otettu kantaa toimijan antamassa vastineessa esitettyihin seikkoihin ja väitteisiin.

Ympäristöterveyslautakunta esittää Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, että se hylkää lautakunnan päätöksestä § 11, 18.4.2023 tehdyn valituksen. Päijät-Hämeen ympäristöterveys ei korvaa  valittajan oikeudenkäyntikuluja.

Lausuntoon liitetään seuraavat valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat:

  • Kuvakaappaukset sosiaalisesta mediasta ajalta 11.11.2021-7.3.2023 
  • Selvityspyyntö Refood Oy, 20.2.2023 
  • Vastineet selvityspyyntöön 20.2.2023 ja 1.3.2023
  • Kuulemiskirje 7.3.2023 
  • Vastine kuulemiseen 8.3.2023
  • Ympäristöterveysjohtajan päätös § 3, 28.3.2023
  • Oikaisuvaatimus ympäristöterveysjohtajan päätökseen 3.4.2022

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Ympäristöterveysjohtaja, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.