Perustelut
Oikaisuvaatimuksen tekijä hakee oikaisua sivistys- ja hyvinvointijohtajan 8§ 2023 tekemään kielteiseen sivutoimi viranhaltijapäätökseen. Viranhaltija oikaisuvaatimuksessaan vaatii päätöksen kumoamista, koska päätös on riittämättömästi valmisteltu ja oleellisilta osin perusteeton. Sivutoimilupa-hakemuksesta tehdään viranhaltijapäätös, joten ennakkopäätöksiä asiasta ei voi antaa tapaamisen yhteydessä ja asia selvitetään sekä käsitellään hakemuksen jättämisen jälkeen.
Hollolan kunnan hallintosäännön § 35 mukaan sivistys- ja hyvinvointijohtaja päättää sivutoimiluvan antamisesta omien alaisten osalta. Sivistys- ja hyvinvointijohtaja on pyytänyt kirjallisesti viranhaltijaa hakemaan sivutoimilupaa, kun viikko ennen virkaan palaamista oli saanut häneltä sähköpostivahvistuksen virkaan palaamisesta. Pyydetty sivutoimihakemus oli erittäin suppea eikä viranhaltija ole mitenkään avannut viranhoitamiseen liittyviä ongelmakohtia, joita sivutoimen harjoittaminen voi aiheuttaa. Viranhaltija sai kuulemisen jälkeen vielä ylimääräisen mahdollisuuden vastata työnantajan esittämiin perusteisiin viranhaltijan esteellisyydestä, mutta viranhaltija ei pystynyt kiistämään työnantajan kuulemistilaisuudessa esille tuomia näkökulmia viranhaltijan esteellisyyden vaarantumisista viranhoidossa.
Päätös kielteisestä sivutoimiluvasta perustuu hallintolain 28.1 § 5 kohdan ja hallintolain 28 § 1 mom. 4 kohdan sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalain (304/2003) 18.3 § tulkintaan. Viranhaltija on osaomistaja yrityksessä, joka tuottaa lastensuojelupalveluita Hollolan kunnan alueella. Viranhaltija on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella, mikäli hän tai hänen hallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa. Viranhaltija ei kiistää osaomistusta ja toimitusjohtajana olemista oikaisuvaatimuksessaan, joten päätöksen yhteisöjääviyden tulkinta ei ole perusteeton. Viranhaltijan tehtäväkuvaan kuluu harjoittamansa yritystoiminnan lasten asioiden käsittely kunnassa ja kaikki kuntaan sijoitettujen lasten opetuspaikat ja opetusjärjestelyt ovat hänen virkatehtäviään. Viran puolesta hän saa tiedon kaikista kuntaan sijoitetuista lapsista ja hänen yrityksensä on myös yksi kilpaileva yritys kunnan alueella. Hollolassa opiskeli huhtikuussa 116 sijoitettuja lapsia. Viranhaltija oikaisuvaatimuksessa kertoo, ettei käsittele oman yrityksensä oppilasasioita vaan yritystä pyörittää eri henkilö. Yritystä pyörittävän henkilön yhteyshenkilö oppilasasioissa on kuitenkin kyseinen viranhaltija kunnan puolella, kuten muidenkin yritysten.
Jos viranhaltija on palvelussuhteessa toiseenkin organisaatioon, on hän viranhaltijana esteellinen hallintolain 28 § 1 mom. 4 kohdan perusteella asioissa. Viranhaltija ei voi osallistua sellaisten asioiden valmisteluun tai käsittelyyn, joihin yhtiöllä olisi intressi. Viranhaltijan tehtävään kuuluu perusopetuslain (628/1998) päätösten valmistelua yksittäisille oppilaille. Kun henkilö hoitaa virkaa, niin hänelle ei voi määrätä viransijaista. Viransijainen voidaan määrätä vain varsinaisen viranhaltijan poissa ollessa virkatehtävistä, koska samassa virassa voi olla vain yksi henkilö kerrallaan. Hollolan kunnan hallintosäännössä ei ole määrätty sijaista, kuten ei muillekaan viranhaltijoille. Viranhaltijalle on delegoitu erillistä päätösvalta (Hollolan kunnan hallintosääntö, liite: viranhaltijoille laissa määrätty ja/tai delegoitu päätösvalta.) Kielteisen sivutoimipäätöksen jälkeen viranhaltijan ilmoitti (6.3.2023) jääväävänsä itsensä oppilasvalinnoista. Ongelmana koulun valintojen osalta on, että oppilasvalinnat koskevat myös viranhaltijan osaomistaman yksikön asiakkaita eikä kunta voi määritellä sijaista viranhaltijalle hänen ollessa virkatehtävissä.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalain (304/2003) 18.3 §:ssä säädetään, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Oikaisuvaatimuksessa on virheellistä tietoa. Viranhaltija on esteellisenä tehnyt päätöksen 14.9.2022 § 73 oppilaasta, joka on ollut sijoitettuna hänen osaomistamaansa perhekotiin.
Viranhaltijan virkatehtäviin kuuluu Hollolan kunnan valtuuston delegoimat tehtävät. Hänen osaomistamansa yrityksen toiminta on osa kunnan opetuksen järjestämistä niin, ettei hän jääviytensä takia voi täysipainoisesti toimia virassaan ilman, että yleinen luottamus tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai jääviys oppilasasioissa haittaisi tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimipäätöksessä ei arvioitu hänen osaamistaan, vaan hänen esteellisyyttään tehtävien hoidossa. Kunnan ei tarvitse muokata oppilasprosesseja niin, että viranhaltija voi hoitaa sivutoimeaan oman virkansa lisäksi. Sivutoimenlupahakemus ja -ohje on samanlainen kaikille viranhaltijoille, mutta kaikki sivutoimenhakijat eivät ole samassa asemassa kunnan organisaatiossa.
Viranhaltija on jäänyt virkavapaalle 1.8.2021 perustamaan osaomistuksessa olevaa yritystään. Kunnan palvelusuhdeohjeissa (2.5) on, että ”Sivutoimilupa tulee hakea ja sivutoimi-ilmoitus tehdä jo ennen sivutoimen aloittamista, käytännössä jo ennen sivutoimeen liittyviä valmistelevia toimenpiteitä. Sivutointa ei saa ryhtyä hoitamaan ennen sivutoimiluvan myöntämistä tai sivutoimi-ilmoituksen tekemistä”. Viranhaltija ei ole noudattanut kunnan voimassa olevaa palvelusuhdeohjetta.
Oikaisuvaatimus tulee hylätä, koska päätökseen liittyvät hallintolain tulkinnat eivät ole perusteettomia. Esihenkilö on tehnyt viranhaltijapäätöksellä ratkaisun asiasta kunnan ohjeistuksen mukaisesti. Viranhaltija on sivutoimea aloittaessaan ilman työnantajan lupaa lisäksi rikkonut kunnan ohjeistusta. Kunnan ohjeet työntekijöille ovat kaikille samat. Työnantajan ei tarvitse muokata henkilöstöohjeita tai hallintosääntöä siten, että viranhaltija voi tehdä sivutoimea oman virkansa lisäksi. Viranhaltija ei voi tulkitun esteellisyytensä takia toimia täysipainoisesti ********* virkatehtävissä sivutoimensa johdosta, koska viranhaltijan objektivisuus, tasapuolisuus, puolueettomuus ja riippumattomuus on heikentynyt.
Ehdotus
Esittelijä
-
Sanna Plit-Rehula, perusopetuksen rehtori, sanna.plit-rehula@hollola.fi
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituin perustein.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päätti hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituin perustein.
Merk.
Markku Pulkkanen esitti, että sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen. Esitys raukesi kannattamattomana.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kim Strömmer poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolain 28 § kohta 7 yleislausekejäävi).