Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 10.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Lastenkulttuurikeskus Efekti, Hollolan maksuosuudet vuodelle 2023

HOLDno-2020-309

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Lahden kaupungin kulttuuripalvelut sekä muut Päijät-Hämeen kunnat tekevät yhteistyötä Lastenkulttuurikeskus Efektin kautta. Yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2006. Lastenkulttuurikeskus Efektin toiminta kattaa koko Päijät-Hämeen. Efektin Mukana toiminnassa mukana olevat kunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Efekti tukee toiminnallaan koulujen ja varhaiskasvatuksen taidekasvatusta ja kulttuurityötä. Efekti pyrkii lisäämään uusia yhteistyösuhteita, hankkeita ja toimintoja Päijät-Hämeen alueella ja nostamaan esiin päijäthämäläistä lastenkulttuuriosaamista hankkimalla esityksiä ja työpajoja lastenkulttuurin ammattilaisilta alueen päiväkoteihin ja kouluihin.  Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyön kautta taide- ja kulttuuritoiminta on mahdollisimman monen lapsen saavutettavissa. Efektin toiminta tavoitti viime vuonna reilut 11.000 osallistujaa.

Efektin rahoitus koostuu Efektin toiminnassa mukana olevien kuntien rahoitusosuuksista sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksesta. Tämän lisäksi Efektin kautta voidaan hakea muita yhdessä päätettäviä rahoituksia. 

Kuntien rahoitusosuudet vuonna 2023 muodostuvat seuraavasti: kunnan alle 18-vuotiaiden määrä * 0,60 € + perusmaksu 500 €. Täten Hollolan kunnan osalta vuosikustannus tulee olemaan 3316,4 euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä Hollolan kunnan osallistumisen edelleen Efekti-toimintaan ja merkitsee tiedoksi Efektitoiminnan rahoitusosuuden Hollolan kunnan osalta, edellyttäen, että rahoitusosuus säilyy entisenlaisena (3316,4 €) ja että muut Päijät-Hämeen kunnat pääosin osallistuvat toimintaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Asianosaiset: Lahden kaupungin kulttuurikeskus, kulttuurituottaja, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.